AfterDawn logo

Lisääntynyt viive nettijulkaisussa sai torrent-lataukset nousuun

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Amerikkalaisen Fox-tv-kanavan päätös julkaista tv-sarjojen nettiversiot vasta kahdeksan päivää tv-esityksen jälkeen on nostanut huimasti kanavan sarjojen latausmääriä torrent-sivustoilla. Aiemmin Fox julkaisi suositut sarjansa Hulu-palvelussa heti tv-esitystä seuraavana päivänä.

Kanavan päätöksen taustalla on halu saada enemmän katsojia varsinaisille tv-lähetyksille ja lisätä sitä kautta esimerkiksi mainostuloja. Päätöksen lopputulos ei kuitenkaan ollut täysin suunnitelmien mukainen, vaan livekatsojen määrän lisäämisen sijaan päätös lisäsi sarjojen laittomia latauksia.

Torrent-skeneen keskittyvä TorrentFreak vertaili kahden suositun tv-sarjan latauslukuja ennen ja jälkeen kahdeksan päivän viiveen. Hell's Kitchen -sarjan latausmäärät lisääntyivät Yhdysvalloissa 114 prosentin verran aikaisempiin kolmeen osaan verrattuna. Master Chef -sarjan lataukset kasvoivat huimat 189 prosenttia, mihin saattaa osaltaan vaikuttaa kyseessä ollut kauden viimeinen jakso.


Latauslukujen kasvumäärää voidaan pitää hyvänä osoituksena siitä, että nykyajan tv-yleisö ei halua istua odottamassa lempisarjansa alkua television ääressä, vaan katsojat arvostavat mahdollisuutta sovittaa tv-katselunsa omiin aikatauluihinsa. Keinotekoisten viiveiden lisääminen nettivideoiden julkaisuun on lähinnä askel taaksepäin palvelutasossa.

3 KOMMENTTIA

Mellian1/3

Tuli noille vielä jopa ihan yllätyksenä moinen. Taas yksi esimerkki että nuo yritysmaailman ”ylijumalat” norsunluutorneissaan ja ahneuden sumentamina ovat lähes täysin ulalla siitä mitä kuluttajat heiltä toivovat ja odottavat. Eteenkin kuin digi hässäkässä luvattiin toteuttaa (ainakin suomessa) tuo minkä todellisuudessa nettipalvelut voisivat täyttää.

OneMember2/3

Miten ihmeessä tuo voi olla minkäänlainen yllätys tv-kanavalle?

Foxilta yllättävä kirveenisku omaan jalkaan...

Mynthon3/3

Kukapa sitä paskalootaa kyttäisi, jos torrentilla irtoaa sama ohjelma mainosvapaana ja ne voi katsoa silloin kun itelle sopii.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT