AfterDawn logo

Tutkimus: Bing on Googlea tehokkaampi hakukone

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
17 kommenttia

Uuden tutkimuksen mukaan Microsoftin kehittämä Bing-hakukone löytää todennäköisemmin hakijan etsimän tiedon kuin markkinoita suvereenisti hallitseva Google.

Hakukoneiden osumatarkkuutta mitattiin sen perusteella kuinka moni tehdyistä hauista johti linkin klikkaamiseen. Mikäli hakija ei klikannut mitään linkkiä, ajatellaan hänen olleen tyytymätön hakutuloksiin eli hän ei löytänyt etsimäänsä tietoa. Tutkimuksen mukaan Bingillä 80,04 prosenttia hauista johti klikkaamiseen ja Googlella taas vain 67,56 prosenttia. Parhaimmat tulokset saatiin kuitenkin Yahoon palveluista, sillä niiden osumatarkkuus oli 81,36 prosenttia.

Tutkimus tehtiin heinäkuussa ja siinä huomioitiin ainoastaan Yhdysvalloista tehdyt haut.

Google on kuitenkin edelleen markkinaykkönen alallaan. Yhdysvalloissa viime kuussa tehdyistä hauista 66,05 prosenttia tehtiin Googlen kautta. Bingin markkinaosuus on 12,98 ja Yahoon 15,07 prosenttia. Ottamalla huomioon että Yahoo käyttää Microsoftin kehittämää hakumoottoria, niin Bingin kokonaisosuus hakumarkkinoista kohoaa 28,05 prosenttiin.

17 KOMMENTTIA

Bluekkis1/17

Ahh... Taas yksi tutkimus jonka tuloksena on prosenttilukuja jotka ei tarkoita yhtään mitään. Yhtä hyvin tulos voidaan tulkita siten että googlettajista suurempi osa ei tiedä tarkkaan että mitä etsivät, tai että bing käyttäjät ovat valinneet hakusanat paremmin. Kannattaa myös ottaa huomioon että Chrome ja Firefox? tekee automaattisia search kutsuja googleen defaulttina kun osoitepalkkiin kirjoitetaan.

korpinen3/17

Kyllähän se tulos löytyy bingillä ja yahoolla paremmin, kun käytetyin hakusana niillä on "google"... :D

ArttuH5N14/17

Moni Google-haku tosiaan hoidetaan suoraan tuon selainpalkin kautta, mikä saattaa vaikuttaa. Ja tuhat muuta asiaa.

Mutta yllättävää tässä uutisessa oli Googlen markkinaosuus. Oletin sen olevan vielä paljon suurempi. BIng-haut ymmärrän vielä jotenkin, mutta Yahoo? Vieläkö se on olemassa?

gigguli5/17

Bingillä kun yritän, niin ei löydy mitään :D Liikaa tottunut googlen tuloksiin ja tyytyväinen olen

readyEddy6/17

Tuo linkki johtaa Informationweek nimiseen Microsoftin mainoslehtiseen.

Itsellä alkoivat kellot soida lopullisesti noiden markkinaosuuslukemien kohdalla. Toivoisin hieman parempaa lähdekritiikkiä. Sitä lukujat täältä hakevat.

katsoja7/17

Itselläni linkin klikkaukseen johtava prosenttiosuus on paljon tuotakin pienempi. Miljoonien muiden tavoin käytän googlea oikean kieliasun tarkistukseen tai minulle tuntemattomien sanojen määrittelyyn.
Jos haen esim "wierd" google korjaa heti: "tarkoitiko weird?". Jos taas haen "banaali", saan tarvittavan tiedon jo linkin tekstinäytteestä: "arkinen, lattea, mitäänsanomaton". Monissa muissakin tapauksissa tarvittavan tiedon saa ilman linkin klikkausta.

En ole Bingiä pahemmin käyttänyt, joten en osaa sanoa suoraa syytä miksi nämä samat syyt eivät laske linkkien klikkailua silläkin. Olettaisin syynä olevan erilainen käyttäjäryhmä.

Oli miten oli, niin olipa taas melkoisen suppea ja typerä tutkimus.

charmakr8/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti gigguli:

Bingillä kun yritän, niin ei löydy mitään :D Liikaa tottunut googlen tuloksiin ja tyytyväinen olen

Itsekkin käyttänyt oikeastaan ainoastaan Googlea, mutta kun nyt mielenkkiinnosta testailin Bingiä. Ihan muutaman haun jälkeen tuntuu siltä että Bing nostaa oman kielen hakutulokset paljon korkeammalle tärkeydelle kuin google esim. kokeilin hakea "skyrim" niin tuloksista:
1. sivu Bing: 6/10 ja Google: 2/10 oli suomeksi.
2. sivu Bing: 8/10 ja Google: 1/10 oli suomeksi.

Saattaa olla vaikutusta linkkien klikkailuun muissa kuin englannin kielisisä maissa.
HUOM tottakai kummmassakin saa rajoitettua tulokset vain yhdelle kielelle, jos haluaa.

EDIT: Kyllä huomasin, tutkimus tehtiiin vain Yhdysvalloista tehdyilla hauilla, että tämä ei selitä näitä tutkimuksen tuloksia.

niko2079/17

Itsehän haen googlesta vaikka mitä ja usein vastaus näkyy jo linkkivastauksien alla olevassa pikkutekstissä :)

MrC00L10/17

Kyllä google on niin paljon edellä kilpailijoitansa hakukoneen toimintojen laajudella ja integraatiolla.

Engram_11/17

Tnoin linkkaamassa on jotain perää.

Itsekin joskus varmistan nopeasti jonkun vaikean englanninkielisen sanan kirjoitusasun, jos en satu muitamaan.
Toiseksi kun hakee jotain, useimmiten on sekä suomen että englannin kieliset Wikipedia-artikkelit ensimmäisten linkkien joukossa, ja wikilinkin yhteydessä on lyhyt tekstipätkä, joka usein jo kertoo sen tiedon mitä hain - lyhyt referaatti.

Turhia prosenttilukuja taas. Bingiä en ole kokeillut koskaan, joten en mene sanomaan sen laadusta mitään, mutta Google kyllä on antanut aina mitä on ollut vailla.

trooper7812/17

Lainaus:

Hakukoneiden osumatarkkuutta mitattiin sen perusteella kuinka moni tehdyistä hauista johti linkin klikkaamiseen. Mikäli hakija ei klikannut mitään linkkiä, ajatellaan hänen olleen tyytymätön hakutuloksiin eli hän ei löytänyt etsimäänsä tietoa.


Omalla kohdalla tuo ei pidä ainakaan paikkaansa kuten ei näköjään monen muunkaan Afterdawnilaisen kohdalla.

Käytän googlea miltei päivittäin etsiessäni tietoa eri lääketieteen alojen sanaston termien/lääkkeiden nimien yms. oikeinkirjoituksen taristamiseen. Pelkkä haku tuo jo etsimäni tiedon ruudulle ilman että tarvitsisin klikkailla linkkejä.

RekookeR13/17

Minä en ikinä klikkaa löytämääni nettisivua googlesta, vaan kopioin sen omalle välilehdelleen. Silloin ei google pääse seuraamaan klikkauksien määrää ja tuollainen tutkimus tulos on ihan turha

xbkrypt0n14/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RekookeR:

Minä en ikinä klikkaa löytämääni nettisivua googlesta, vaan kopioin sen omalle välilehdelleen. Silloin ei google pääse seuraamaan klikkauksien määrää ja tuollainen tutkimus tulos on ihan turha

Googlen hakutulokset menevät googlen kautta. Et voi kopioida pelkkää linkkiä sivulle jonka löydät googlella.

esim.
Haet googlella "top gear test track", ensimmäinen linkki on wikipediaan. Googlen luoma ensimmäinen hakutulos, eli mihin selain menee kun esim. avaat sivun uuteen välilehteen:
http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&cd=1&sqi=2&ved=0CCYQFjAA&url=http%3A%2F%2Fen.wikipedia.org%2Fwiki%2FTop_Gear_test_track&rct=j&q=top%20gear%20test%20track&ei=wWRLTp7_A4fCtAbrlJHFBw&usg=AFQjCNE11FOD8msKpzZ7p3gyb8_dOmxtaQ&cad=rja

Osoite jota et voi kopioida suoraan, eli johon tuo osoitehirviö vie:
http://en.wikipedia.org/wiki/Top_Gear_test_track

avthein15/17

Huuhaata taas.

Osa peruskäyttäjistä ei jaksa naputella URLeja selaimeen, vaan naputtelee aina oletushakukoneen kautta enitenkin käyttämänsä sivustot.

Eli eri hakukoneilla on hieman erilainen käyttäjäkuntansa.

Meizuman16/17

Itse olen nähnyt todella suuren määrän käyttäjiä jotka menevät lähes mille tahansa sivulle Googlen kautta. Keksittynä esimerkkinä voisi olla vaikkapa op.fi. Käyttäjä menee Googleen ja kirjoittaa sinne joko op tai jopa osuuspankki. Sitten hakutuloksista klikkaa oikealle sivulle...

Usein kun olen kertonut selvästi jonkin uuden osoitteen, moni on mennyt Googleen ja kirjoittanut sinne vain osoitteen ilman päätettä.

Suuresti itseä ärsyttää monet Googlen kautta löytyvät "huijaussivut", eli sellaiset jotka näyttävät siltä kuin niissä olisi asiasisältöä mutta kun menet sivulle, huomaat että se on pelkkä keksitty "hakusivusto", jolla ei tunnu olevan mitään tekemistä minkään kanssa, paitsi saada käyntejä ja sitä myöten mainostuloja.

Itse koen Googlen jo pikemminkin uhkana, isona monoliittina, mitä hyödyllisenä ja käyttäjäystävällisyyttä vaalivana hyväntekijänä, jolta se tuntui joskus 2000-luvun alussa.

taLeksa17/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti korpinen:

Kyllähän se tulos löytyy bingillä ja yahoolla paremmin, kun käytetyin hakusana niillä on "google"... :D

voiko tätä paremmin enää kommentoidakkaan :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT