*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Poliisi tehostaa verkkotiedustelua Norjan joukkomurhan vuoksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 25.7.2011 13:49 Kommentteja (18)

Poliisi tehostaa verkkotiedustelua Norjan joukkomurhan vuoksi Ylitarkastaja Robin Lardot kertoi tänään Ylen Aamu-tv:ssä Suomen poliisin aloittaneen tehostetun nettivalvonnan Norjan joukkomurhan vuoksi. Lardotin mukaan poliisi seuraa normaalia tarkemmin niin sanottuja heikkoja signaaleja.
Suomen poliisi etsii tällä hetkellä nettiin lisättyjä ilmoituksia, joissa kerrotaan tulevista iskuista. Poliisin mukaan Suomen koulusurmien kohdalla tekijät ovat laittaneet nettiin ennalta tietoja tulevista iskuista ja niiden motiiveista.

Tässäkin [Norjan] tapauksessa henkilö on pitkiä aikoja suunnitellut, että hän tekee tällaisen teon. Kun on näitä koulusurmia meillä ollut, niin lähes tulkoon kaikissa on ollut piirre, että tapahtuu vuotoilmiö. Eli tekijällä on tarve kertoa siitä, että hän suunnittelee jotain tämänkaltaista.


Lardot kuitenkin toteaa, ettei vielä ole löytynyt mitään konkreettista, jonka vuoksi Suomen tilanne olisi normaalia uhatumpi. Norjan veriteot voivat kuitenkin toimia rohkaisuna muille vastaavia tekoja suunnitteleville.

Koska poliisin resurssit eivät riitä koko Internetin valvomiseen, niin viranomaiset pyytävät kansalaisia ilmoittamaan aktiivisesti epäilyttävistä tapauksista. Poliisi saa vuosittain tuhansia vinkkejä, joista monet johtavat jatkotoimenpiteisiin. Lardotin haastattelun voi käydä katsomassa Yle Areenasta.

Edellinen Seuraava  

18 kommenttia

125.7.2011 14:03

Jaahas kätevä tapa lisätä sensuuria tälläkin tavoin.



225.7.2011 14:24

Mitäköhän tämäkin käytännössä tarkoittaa? Etsitään aktiivisemmin Youtube-videoita, joihin ehkä piilotettu uhkaus?

Aina sitä jälkijunassa herätään!

325.7.2011 15:32

Uutisen rivien välistä voi lukea seuraavaa: Poliisi syynää nyt entistä tarkemmin to-mafian avustuksella P2P-liikennettä selvittääkseen kuka latailee eniten laittomia murha-tappo-simulaattoreja. Myös kyseiseten pelien nettiserverien top10 pelaajat päätyvät erikoistarkkailuun. Syyllisiltä katkaistaan nettiyhteys, jäädytetään tilit ja kuljetetaan Yhdysvaltoihin (jonka to-järjestöt ovat tod.näk. tuonkin joukkosurman takana).



xD

425.7.2011 15:47

Arvon Bodomed ja trooper78, mikä helvetti teitä vaivaa?

Olen sen verran mykistynyt, etten edes keksi mitään sanottavaa. Olkaa nyt ihmisiksi, vaikka afterdawnissa seikkaillaankin. Ei tarvi kaikesta heittää tota trolliläppää.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.7.2011 @ 15:49

525.7.2011 16:35

Aika mauttomia kommenttei kyllä. Eiköhä tässä tapaukses ny asiat o kuitenki niinku on kirjotettu. Eli kansalaisia pyydetään pitämään silmiä auki netissä, koska tämmöset tapaukset saattaa innoittaa jotain toista ajatuksiltaan sairasta. Pitää muistaa että Suomen tapauksissa oli vaikutteita saatu ulkomailta.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.7.2011 @ 17:10

625.7.2011 17:23

Uutisessa ei puhuta missään sensuurista, poliisi ei ole puhunut sensuurista. Uutinen ei liity millään tavalla teidän pelkäämään 'TO-mafiaan'.


las ballenas son el camino

725.7.2011 18:56

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Raattis:
trooper78, mikä helvetti teitä vaivaa?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Velele:
Aika mauttomia kommenttei kyllä. Eiköhä tässä tapaukses ny asiat o kuitenki niinku on kirjotettu.

Juu, trollaukseksi meni. Mutta ei tuohon uutiseen voi muuta vastata. Kyllä, asiallista tekstiä mutta aivan liian myöhään. Alkaa taas sama mediaralli/imagon kiillottaminen/jälkiviisastelu kuten kaikkina aikaisempinakin kertoina kun on tapahtunut jotain järkuttävää. Eli "etsitään vessaa vaikka on jo kahdet paskat housuissa". Me valvomme, valvokaa tekin ja raportoikaa kaikki mahdollinen epäilyttävä. Karhuryhmät vaan paikalle kun naapurin pikku ville esittelee uutta vesipistooliaan Tuubissa ja kertoo kavereilleen, kastelevansa kaikki opettajat seuraavana koulupäivänät.

Siihen sitten vielä pikku tärkeät ministerit ja muut julkisuuden turhuudet, jotka alkavat valistaa väkivaltaviihteen pahuudesta ja tuhlata verorahoja täysin älyvapaitten lakiuudistusten säätämiseen... eli sitä samaa kuin vuosi toisensa jälkeen.

Tuo to-juttu oli pelkkä vitsi (vai oliko =/) mutta USA on varmasti mielissään. Kohta on koko pelokas Eurooppa Natossa, joka kadunvarsi kameroita/metallin paljastimia täynnä joista suora valokuitu USA:n lähetystön kautta Valkoiseen Talon takapihalle.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.7.2011 @ 18:59

825.7.2011 19:30

Hamppufoorumin nistit suunnittelevat tornihuhujen mukaan huumausainerikoksia :p

925.7.2011 20:03

Kyllä joo väistämättä tulee puheeks taas pelit ja väkivaltaviihde. Tais jo joku lehti pitää tuosta huolta. Tässä tapauksessa WoW oli peitetoimintaa ja Modern Warfare 2 harjotusalusta. Kauheetahan se on ajatella, että tuollainen ihminen pelas samoja pelejä kun minä itse, mutta kuitenkin yksi miljoonista teki tämmösen kamaluuden niin kyllä sillä vaan jotain pahasti oli ajatusmaailmassa pielessä.

1025.7.2011 20:56

Aletaanko meitä nyt kaipaamaan avustajiksi paljastamaan epäilyttäviä viestejä.
Vastaavasti syytetään piratismista.
Eli eiköhän joku netin käyttö ns. laittomaan toimiin ole kuin jonkun herran rahanmenetystä.
Suhteellisuuden tajua kaipaisin.
Jos joku ampuu ja räjäyttää taivaan tuuliin 100 ihmistä on paljon vakavampi rikos kuin toisen laitteen lainaaminen ja kopioiminen.
Eikä se ole minkään netin vika vaan eräiden tahojen oire turhautumisesta.


Internet, Vapaitten ihmisten tapa elää ilman rajoja tai Rajoituksia, ajatus Joka säilyy..

1125.7.2011 22:10

Satuinpa katsomaan uusimman a-studion loppu osan, K.M kysyy tutkijalta ”olisiko tämä tapahtunut Ilman internetiä”.

Pakko vetää natsikortti esiin, Aatu ja kumppanithan päivystivät netissä yötä päivää.

Tiedä häntä, taitaa vain suurin osa olla samoja baari höpinöitä täällä netissäkin, mutta josko yksikin hörhö saadaan plokattua niin mikä ettei kunhan valvonta pelaa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.7.2011 @ 22:17

Sitä saa mitä tilaa, joskus enemmänkin.

1225.7.2011 22:48

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:
Hamppufoorumin nistit suunnittelevat tornihuhujen mukaan huumausainerikoksia :p
Repesin :D

ot: vaikkakaan hampunkäyttäjistä ei taida nistejä saada tekemälläkään (nisti = piikittäjä). :ot loppu.

Uutiseen. Toisaalta ihan jeez että kahtellaan hieman että mitä jengi kirjoittelee, et jos nyt tosissaan alkaa avautumaan jossakin irssissä tai chatissa uhaten ampua seuraavaksi puolet omasta seurakunnastaan niin kait tuohon jotenkin voisi puuttua.
Tää nykyhetken über ahdistuneisuus, ja muu v*tt**ntuneisuus mikä paistaa läpi niin Suomalaisista kuin muistakin Eurooppalaisista niin osaltaan ruokkii kaikkia hiemankin liikaa ahdistuneita tekemään jos jonkinlaista, vielä mikäli on lääkitys sopivasti p*rs**llään.

Eli tää Norjankin tapaus, eniten jengiä varmaankin ihmetyttää se että heppu ei ollutkaan ääri muslimi/kristitty/terroristi (kuten aluksi epäiltiin), vaan perus Norski jolla sitten pimahti hieman rajummin. Sitten media ja kukkais tädit tullee varmaan esittämään peli skeneä syypäänä tähän(kin) tapahtumaan, olihan Breivik maininnut pelaavansa COD:ia!
Niin eikä sovi unohtaa WoW:ia (kaiken pahan alkujuurisoppa!), varmasti maistanut jonkin sienenkin Super Marion innoittamana :)

Eipä mulla sitten muuta.

Fractal Design Arc Midi + 4x140mm + 1x120mm Arctic Cooling, ASRock Extreme4 970, Phenom II X6 1090T @ 3.8GHz + Phanteks PH-TC14PE, 8GB DDR III @ 1600MHz, Palit GTX 570, Seagate 500GB + 1TB HDD, Samsung DVD-RW, Corsair HX620W.
Netti: DNA 4G @ Sierra Wireless

1325.7.2011 23:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _kooma_:

ot: vaikkakaan hampunkäyttäjistä ei taida nistejä saada tekemälläkään (nisti = piikittäjä). :ot loppu.
Nisti=narkomaani. Narkomaani=päihderiippuvainen. Mutta puhekielessä taas...

Ja pakkohan poliisin on jotenkin toimia, että se parkuva massa saadaan tuuditettua turvallisuuden tunteeseen. Moni vaatii toimia, vaikka omien oikeuksiensa uhalla.

1426.7.2011 0:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:
Nisti=narkomaani. Narkomaani=päihderiippuvainen. Mutta puhekielessä taas...

Hampunpolttelijat eivät taida mennä "päihderiippuvainen" osioon, isolla todennäköisyydellä vetelee jotakin muutakin, siis riippuvaiset.
Eli ei yleistyksiä..

Nimim. 15v epäsäännöllisiä rauhanvetoja :)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.7.2011 @ 00:26

Fractal Design Arc Midi + 4x140mm + 1x120mm Arctic Cooling, ASRock Extreme4 970, Phenom II X6 1090T @ 3.8GHz + Phanteks PH-TC14PE, 8GB DDR III @ 1600MHz, Palit GTX 570, Seagate 500GB + 1TB HDD, Samsung DVD-RW, Corsair HX620W.
Netti: DNA 4G @ Sierra Wireless

1526.7.2011 5:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _kooma_:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:
Nisti=narkomaani. Narkomaani=päihderiippuvainen. Mutta puhekielessä taas...

Hampunpolttelijat eivät taida mennä "päihderiippuvainen" osioon, isolla todennäköisyydellä vetelee jotakin muutakin, siis riippuvaiset.
Eli ei yleistyksiä..

Nimim. 15v epäsäännöllisiä rauhanvetoja :)
[OT]Suurin osa päihdeklinikoille menijöista on muistaakseni hampuuseja. Tähän vaikuttavat huumeen suosio (n.80% huumemarkkinat), sekakakäyttö, pakkohoidot ja säikyt vanhemmat. Irti Huumeista propagandan levittäjät pitävät myös varmasti huolen siitä, että vanhemmat pelkäävät jatkossakin - ja järjestö saa lisää rahaa.[/OT]

Katsotaan jos tämänkään poliisin tehovalvonnan seuraus on mitään muuta kuin muutama ristiinnaulittu päiväkirjan kirjoittelija. Yhden ammunnan väittävät kyllä joskus estäneensä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.7.2011 @ 07:16

1626.7.2011 8:51

Jätetään ne piripäät ja nistit nyt rauhaan, ja itse asiaan. ;)


Säännöt
Ubuntu is an African word meaning "I cant configure Debian"
Kun raportoit tuplaketjua, laita ketjun URL mukaan raporttiin, helpottaa elämää. :)
"Poliisilla on asiakas oikeassa ja pamppu vasemmassa."

1726.7.2011 10:30

Muutaman huonomman kommentin jälkeen haluaisin esittää ihan asiallisen havainnon miten tämä on yhteydessä TTVK:n toimintaan. Nimittäin tämän herrahan julkaisi manifestinsä netissä ja aika moni sen on lukenut. Kyseinen dokumentti ei ole laiton mutta siinä mielessä kiistanalainen että kyseisen dokumentin ensisijainen levityskanava on torrent-sivustot. Jos siis kaavailtu sensurointi-laki menisi läpi olisi tämä oivallinen esimerkki siitä miten kyseinen laki nimenomaan rajoittaa tiedonsaantia.
Lisätään vielä etten hyväksy kyseisen herran toimia, en ole lukenut kyseistä manifestiä enkä koen että kenellekkään on välttämätöntä edes lukea sitä. Mutta mahdollisuus kyseisen tiedon saamiseksi pitäisi halukkaille pitää kuitenkin taata kuten perustuslaissa on kerrottu.

1826.7.2011 17:14

Lainaus:
HifiToday
Mitäköhän tämäkin käytännössä tarkoittaa? Etsitään aktiivisemmin Youtube-videoita, joihin ehkä piilotettu uhkaus?
No,heität sitä pomm**skua ja **ne**riä yms muuta foorumeille vaan pidemmän aikaa niin eiköhän ne jäljille pian pääse , niinhän se nsa:kin scannaa verkkoja..

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto