AfterDawn logo

Apple aikoo tehdä ostotarjouksen Hulusta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
7 kommenttia

Apple harkitsee ostotarjouksen tekemisestä yhdysvaltalaisesta Internet-televisiopalvelu Hulusta. Aiemmin tällä viikolla Microsoftin kerrottiin jättäytyneen pois neuvotteluista. Hulua havittelevat Applen ohella Google, AT&T ja Yahoo.

Hulun avulla Apple laajenisi nopeasti tilauspohjaiseksi videopalveluntarjoajaksi ja pystyisi kilpailemaan tehokkaasti alan muita jättiläisiä vastaan, kuten esimerkiksi Netflixiä. Wedbush Securitiesin analyytikko Scott Sutherlandin mukaan Applen ekosysteemi painottuu tulevaisuudessa yhä enemmän videoihin.

Yhdysvaltalaisten televisioyhtiöiden omistaman Hulun kauppahinnan on spekuloitu nousevan kahteen miljardiin dollariin. Omistajat tarjoavat kaupassa kahden vuoden yksinoikeutta videomateriaaliin ja pääsyn materiaaliin viideksi vuodeksi.


Applelle olisi hyvin epätyypillistä ostaa näin suurta yritystä. Applen suurin yritysosto on vuonna 1996 toteutunut NeXT Software -kauppa, jonka hinnaksi tuli 400 miljoonaa.

7 KOMMENTTIA

Ralle_ (vahvistamaton)1/7

Jos omenayhtiö saa tuon, niin sitä voi käyttää vain Applen valmistamilla laitteilla. Menköön jollekin muulle taholle.

ArttuH5N12/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ralle_:

Jos omenayhtiö saa tuon, niin sitä voi käyttää vain Applen valmistamilla laitteilla. Menköön jollekin muulle taholle.

Pitkälti samaa mieltä.

E: Miksi tuo yllä oleva on merkitty roskaviestiksi? Apple-fani suuttunut, vai mistä on kyse?

Sokar803/7

Lainaus:

Miksi tuo yllä oleva on merkitty roskaviestiksi?

Uutisia voi kommentoida ilman kirjautumista millä vaan nimimerkillä

Lainaus:

Jos omenayhtiö saa tuon, niin sitä voi käyttää vain Applen valmistamilla laitteilla.

No eipä HULU toimi pohjoismaissa muutenkaan

Joskus kokeilin tuli ilmoitus sisältö ei katsottavissa sinun IP aluueella vielä

exlex4/7

Hei pojat it's time to move Apple. :P

ArttuH5N15/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:

Lainaus:

Miksi tuo yllä oleva on merkitty roskaviestiksi?

Uutisia voi kommentoida ilman kirjautumista millä vaan nimimerkillä

Aah, tuo on siis nimimerkki, eikä roskapostiksi merkitty viesti.

Bluejack6/7

Eipä ollut isompi yllätys " huonosti " menestyneen Apple TV:n jatkoille..

Mikkopla7/7

Jos Apple saisi hulun, voisi se tulla muillekkin maille. Tosin varmaan siitä sitten tulisi Apple laitteen omaavalle katsottua vain :/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT