AfterDawn logo

Elisa ei halua estää asiakkaidensa pääsyä The Pirate Bay -sivustolle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
28 kommenttia

Teleoperaattori Elisa on pyytänyt Helsingin käräjäoikeutta hylkäämään IFPI:n aiemmin keväällä jättämän hakemuksen, jossa operaattoria vaadittiin estämään pääsy The Pirate Bay -sivustolle.

Blokilla IFPI yrittää estää suomalaisia lataamasta tekijänoikeuden alaista materiaalia TPB:stä. Järjestön mukaan juuri Elisan asiakkaat käyttävät palvelua kaikista aktiivisimmin, minkä vuoksi juuri hakemus kohdistui juuri Elisaan. Mikäli IFPI:n hakemus menisi läpi käräjäoikeudessa, niin tarkoituksena olisi myöhemmin vaatia muitakin operaattoreita estämään suomalaisten pääsy The Pirate Bayhin.

Ylelle antamassaan haastattelussa Elisan kehitysjohtaja Panu Lehti toteaa, että hakemus on täysin kohtuuton koska se kohdistuu vain yhteen toimijaan. Hänen mukaansa eston toteuttaminen on lisäksi äärimmäisen hankalaa, ellei mahdotonta. Lehti myös huomauttaa, ettei teleoperaattoreiden tehtävä ole leikkiä poliisia.

Elisalla on myös mietitty miten blokki voisi vaikuttaa heidän asiakasmääriinsä. Elisa ei ole kuitenkaan huolissaan mahdollisesta asiakasvuodosta.

IFPI:llä on elokuun alkuun asti aikaa jättää vastine Elisan pyyntöön.

28 KOMMENTTIA

Jiiksi1/28

huu.. yhdelle tuhansista torrent sivuista estetään pääsy...
totkai jos menee läpi niin muitakin sivuja aletaan blokkimaan..

charmakr2/28

Ihan mielenkiinnosta kyselen tietääkö joku miten IFPI ja TTVK on saanut selville että Elisan asiakkaat käyvät ahkerimmin The Pirate Bay sivustolla?
Ilmeisestikkin he ovat keränneet jotain "näyttöaineistoa", mutta miten?

Ote TTVK:n sivulla olevasta kijoituksesta:

Lainaus:

Keräämäämme näytön perusteella ilmeni, että laitonta äänitteiden jakamista ja lataamista tehtiin eniten Elisan sopimusasiakkaiden toimesta.” Kerätyn näyttöaineiston perusteella Elisan asiakkaita oli mukana peräti 35 prosentissa tehtyjä loukkauksia. Seuraavaksi eniten laittomia lataajia oli TeliaSoneralla (25 prosenttia) ja kolmantena DNA:lla (22 prosenttia).

cosmoretro3/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti charmakr:

Eiks toi ole laitonta ? vai onko ne menny lataan jotaki, kattonu yhteys-tabista keitä yhistettynä siihen ja listannu näin ne ?

Zeitsei4/28

Piraattilahden poppoo on varmasti kärppänä avaamassa proxysivuston suomalaisia varten (kuten Italiassa tehtiin), mikäli sivusto joutuu sensuurilistalle.

Raattis5/28

Miksi täällä on taas tätä kauhistelua IFPIn toiminnan laittomuudesta ja muminaa proxyjen turvallisuudesta?

Lukiko kukaan tuota uutista? Tai edes otsikkoa?

Lainaus:

Elisan kehitysjohtaja Panu Lehti toteaa, että hakemus on täysin kohtuuton koska se kohdistuu vain yhteen toimijaan. Hänen mukaansa eston toteuttaminen on lisäksi äärimmäisen hankalaa, ellei mahdotonta. Lehti myös huomauttaa, ettei teleoperaattoreiden tehtävä ole leikkiä poliisia.

Elisa pistää kampoihin IFPI:lle.

Juuri tätähän kaikki ovat kaivanneet.

ArttuH5N16/28

Hyvä Elisa. Ja kiitos Elisa. Saan olla taas tyytyväinen operaattorivalintaani, ainakin seuraavaan "pommiin" asti.

luikkari7/28

Kiitos Elisalle tästä. Elisa on pitänyt muutenkin hyvin asiakkaitensa etujen puolta ihan hintojen ja palvelunkin kannalta. Sääli etten itse voi käyttää elisan verkkoa kun soneralla on kaapelissaan kiskuri hinnat korvessa.

Bluejack8/28

Lainaus:

Raattis
Elisa pistää kampoihin IFPI:lle.

Lainaus:

Hänen mukaansa eston toteuttaminen on lisäksi äärimmäisen hankalaa, ellei mahdotonta. (Panu Lehti)

Tottakai se elisa joutuu taipumaan blockkiin mikäli päätöstä tulee siihen suuntaan. Eihän siinä mitään järkeä ole,kun korkeintaan ylityöllistää operaattoria palkkaamaan uutta porukkaa jonkun yhden palvelun totaalisaartoon jonka vastatahotkin on jo myöntäneet olevan mahdotonta valvoa,ja jonka hyödyt on asian osalta täysin olemattomat.

Ikaloppu9/28

Tuokin kuolleena syntynyt ajatus on jo korjattu esim MAFIAAFIRE-Addonilla... Ja ei tuo kansalaisten sensurointikaan taida näin rauhan aikana olla ihan Suomen Perustuslain mukaista.

Kaupan päälle saa vielä kyrpiintyneet kotimaiset netinkäyttäjät jotka preferoivat päättää itse millä sivustolla käyvät =D

Sokar8010/28

Lainaus:

miten IFPI ja TTVK on saanut selville että Elisan asiakkaat käyvät ahkerimmin The Pirate Bay sivustolla?

Johtuisko että Elisan netti toimii myös kehä III maalaispuolla

Kuinka moneen farmarin maalais mökissä on Welho\DNA kaapeli ?

Ei taida Welhon verkko ulottua Kehä tien taakse

cpenter8311/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:

Tervetuloa tänne Suomen paremmalle puolelle niin voit huomata että täältä löytyy DNA, Soneran ja Elisan kiinteää verkkoa myös niihin maalaismökkeihin. Lisäksi on vielä Anvia.

Mutta toisaalta kuten tuossa aiemmassa lainauksessa mainittiin TTVK laski vain eri palveluntarjoajien käyttöprosentteja ei käyttäjämääriä.

Bluejack12/28

Lainaus:

cpenter83
Tervetuloa tänne Suomen paremmalle puolelle niin voit huomata että täältä löytyy DNA, Soneran ja Elisan kiinteää verkkoa myös niihin maalaismökkeihin. Lisäksi on vielä Anvia.

OT:nä sen verran et ole tainnut edes käydä "maaseudulla" jossa kiinteät puhelin laajakaista sopimukset katkotaan ja tarjotaan mokkulaa 3g_llä joka toimii korkeintaan edge verkossa..

Morke13/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:

Lainaus:

miten IFPI ja TTVK on saanut selville että Elisan asiakkaat käyvät ahkerimmin The Pirate Bay sivustolla?

Johtuisko että Elisan netti toimii myös kehä III maalaispuolla

Kuinka moneen farmarin maalais mökissä on Welho\DNA kaapeli ?

Ei taida Welhon verkko ulottua Kehä tien taakse

Tervetuloa tänne Suomen paremmalle puolelle niin voit huomata että täältä löytyy DNA, Soneran ja Elisan kiinteää verkkoa myös niihin maalaismökkeihin. Lisäksi on vielä Anvia.

Mutta toisaalta kuten tuossa aiemmassa lainauksessa mainittiin TTVK laski vain eri palveluntarjoajien käyttöprosentteja ei käyttäjämääriä.

Juu edelliseen lisätään nyt vielä näin että voisin sanoa että täällä maalla on verkko asiat paremmin kuin sielä. Onhan täällä verkko-osuuskuntia jotka rakentavat koko ajan kuituyhteyksiä. Kallishan se on laittaa mutta se on sen arvoista...

AkZuh14/28

Kyllä täällä pohjanmaalla asiat on melko hyvin. Anvia tuo vähintään kupari joka talolle jossei valokuitua ole saatavilla. Anvia laittaa täällä enemmän valokuitua maahan kuin kukaan muu operaattori suomessa. Samalla kun nyt vielä tämän vuoden aikana tulee ktv:n kautta netit myös vaasa, seinäjoki ja kokkola alueelle näin aluksi. Tietysti, suurin miinus on kiinteistöliittymien hinnat ja yhteyksien hinnat..

valdos15/28

Ei se esto piratebayn sivuille estä sieltä mitään lataamasta.. Ei tarvita kuin tor browser ja sen on siinä !

charmakr16/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti valdos:

Ei se esto piratebayn sivuille estä sieltä mitään lataamasta.. Ei tarvita kuin tor browser ja sen on siinä !

Asiakkaat voivat aina käyttää proxyja ja tunnelointeja erilaisten verkkojen yli, jolloin he saavat yhteyden Pirate Bay palveluihin. Myöskin esimerkiksi hakukoneiden(Googlen) välimuistista saa Pirate Bayn Magnet linkit jne. Elisa ei todellisuudessa pysty estämään asiakkaittensa Pirate Bay käyttöä kokonaan.

Tuntuu jotenkin hassulta tämä TTVK:n ilmoituksessa(alla) käyttämä sanamuoto, josta voisi ymmärtää että yhdelläkään Elisan asiakkaalla ei saisi olla mahdollisuutta käyttää The Pirate Bayn palveluita missään tilanteessa. Luultavasti tässäkin kuitenkin tyydyttäisiin pelkästään suorien yhteyksien estämiseen.

Ote TTVK:n sivujen ilmoituksesta:

Lainaus:

Ensimmäisenä toimenpiteenä Musiikkituottajat ovat jättäneet tänään 26.5.2011 Helsingin käräjäoikeudelle tekijänoikeuslain (60c §) mukaisen hakemuksen, jossa käräjäoikeudelta pyydetään määräystä, jolla Internet-operaattori Elisa velvoitetaan estämään asiakkailtaan palvelun käyttäminen.

Velele17/28

Ne ilmeisesti katsoo, että Elisa tarjoaa Pirate Bay palvelua. Luin vaa ton pykälän 60 C.. eri juttu sit ymmärsinkö oikein. Jotenkin näin ymmärrettynä tuos ois vaatimuskessa ois jotain pahasti pieles. Sit taitas muutki ku TO-poppoo rupee tekee näitä vaatimuksia.

Sensuuri o kyl aika huono juttu oli se sit kuin hyvän asian puolesta tahansa. Ihminen ku on valitettavasti altis väärinkäytöksille.. sen todisti just The news of the world.

Ite tässä toivon vaan, että musabisnes sais jotain nostetta tosta Spotifystä ja jättäsivät tän jahdin jo pois. Tää toimii jo negatiivisena mainontana. Olen aika neutraali näiden asioiden suhteen.. en usko että piratismi on syy ja että noi luvut mitä ihmisille tarjotaan ois oikeita. Oon sitä mieltä, että noi luvut pitäs tutkia mitä meille annetaan, että miten, mistä ja millon. Piti paikkansa tai ei niin silti pitäs selvittää mis tilassa tää suomen musateollisuus on ja tehdä kattava asiakastyytyväisyystutkimus. Sit vasta rupee miettii piratismia. Ei piratismikaan oikein ole, mut kyl luulen että sille on joku ihan syykin jos niitä kerta suomessa on noin paljon. Sekin pitäs tietty tutkia jollain keinoil, mut tässä asias mun mielestä sit musabisneksen etuja ajavat tahot on jäävejä. Suomessakin vois olla paikallaan joku tollanen puolueeton tutkimus. Sithän sen näkis onko nää kolmesta poikki jutut tarpeellisia. Täl hetkel ne vaa tuntuu epäoikeudenmukasilta ja verorahojen tuhlaukselta.

hakala88118/28

Google on torrent sivusto, paitsi sieltä saattaapi löytyä nekin, jotka ei tpb:stä löydy.

Joten google oikeuteen. Ps. rauha, monopoli ja tekijäinoikeus ovat kestävän kehityksen tiellä.

repino19/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti charmakr:

Ihan mielenkiinnosta kyselen tietääkö joku miten IFPI ja TTVK on saanut selville että Elisan asiakkaat käyvät ahkerimmin The Pirate Bay sivustolla?
Ilmeisestikkin he ovat keränneet jotain "näyttöaineistoa", mutta miten?

Ote TTVK:n sivulla olevasta kijoituksesta:

Lainaus:

Keräämäämme näytön perusteella ilmeni, että laitonta äänitteiden jakamista ja lataamista tehtiin eniten Elisan sopimusasiakkaiden toimesta.” Kerätyn näyttöaineiston perusteella Elisan asiakkaita oli mukana peräti 35 prosentissa tehtyjä loukkauksia. Seuraavaksi eniten laittomia lataajia oli TeliaSoneralla (25 prosenttia) ja kolmantena DNA:lla (22 prosenttia).

Itse asiassa tuossahan TVVK on syyllistynyt itse urkkimaan tietoja. Onkohan niillä ollut edes lupa siihen. Käsittääkseni poliisinkin pitää saada oikeudelta lupa seurata joidenkin puhelinliikennettä. Periaatteessa asia on rinnastettavissa kotirauhan rikkomiseen, joka on hyvin vanha oikeus kaikilla. Esim Tv-lupatarkastajaa tai poliisia ole velvollisuus laskea ovesta sisälle ilman oikeuden päätöstä.
Ja mitä pelleilyä tuo oikein on, fixut osaa kyllä käyttää aina kiertoteitä. Joko ollaan menossa Pohjois-Korea malliin.
Vanhaan aikaan oli merirosvoradioasemia.. Laiva ajettiin kansainvälisille vesille. Olivat erittäin suosittuja asemia, joista kuuli viimeisimmät biisit.

Betrayed20/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti repino:

Itse asiassa tuossahan TVVK on syyllistynyt itse urkkimaan tietoja. Onkohan niillä ollut edes lupa siihen. Käsittääkseni poliisinkin pitää saada oikeudelta lupa seurata joidenkin puhelinliikennettä.

Rinnastaisin IP-osoitteen tosielämään näin; menet kadulle huutamaan täysillä omaa nimeäsi, ja jälkikäteen vaadit ettei kukaan saa sitä muistaa. :)

mietiskelijä (vahvistamaton)21/28

En ole Pirate Bayn toimintaan kovin syvällisesti perehtynyt, mutta eikö palvelusta voi ladata myös laillista aineistoa sekä aineistoa, jonka valvominen ei kuulu IFPI:lle. Esim. jos minä laittaisin laillisia tiedostoja torrent tekniikalla Pirate Bayhin jakoon niin Elisan käyttäjät eivät pääse niihin käsiksi, koska IFPI on sen estänyt. Ei kai millään kaupallisia etuja valvovalla järjestöllä voi olla tällaista valtaa? Eikö IFPI:n pitäisi vaatia Pirate Bayta poistamaan palvelustaan vain sellaisen aineiston, jota IFPI:n valvoo. Jos IFPI ei tässä onnistu niin ei kai sen perusteella voida rajoittaa myös laillista tiedonsiirtoa. Jos kaikki torrent palvelut asetetaan operaattoreiden palomuurien taakse niin se johtaa pahoihin ongelmiin mutta IFPI:n kannalta laihoihin tuloksiin, sillä torrent tekniikkahan on vain yksi tapa siirtää tietoa.

horgh22/28

Yksi kaupallinen toimija (TO-mafia) haluaa sulkea verkosta toisen kaupallisen toimijan (The Piratebay), koska ei pidä heidän toimintatavoistaan. Suunnilleen sama, kun ABC haluaisi sulkea Teboilin verkosta (ehkä haluaa...?).

Tällainen sensurointi on perustuslain ja ihmisoikeuksien perusteiden vastaista. Malliahan tässä otetaan juurikin ihmisoikeuksien luvatuista maista Kiinasta ja Pohjois-Koreasta.

Elisalta löytyy selkärankaa vastustaa tätä, hyvä niin. Nyt tarvittaisi vielä ei-korruptoituneita oikeusoppineita päätös tekemään (mahdotonta).

Onneksi tämän sensuurin voi kiertää. Kehoitan kaikkia levittämään näitä keinoja yleiseen tietoisuuteen kaikin olemassaolevin keinoin.

repino23/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti horgh:

Niin kohta kai joku vaatii koko internetin sulkemista, koska sieltä voi hankkia "arveluttavia tallenteita"
Ollaankohan pian palaamassa savumerkkiaikaan ;)
Tai tyyliin, että kylällä ja pubissa kertoivat.....

Sokar8024/28

Lainaus:

Ollaankohan pian palaamassa savumerkkiaikaan ;)
Tai tyyliin, että kylällä ja pubissa kertoivat.....

Omat vanhemmat eli Tnassilava ja Pubi aikaa

Sillon ei ollut netti tai tietokoneita ja TV:kin vain rikailla

Nyt sama sosiaalisuus on siirtynyt nettin

krope (vahvistamaton)25/28

Jos tämä menee läpi, niin kyllä aion levittää tietoa eston kiertotavoista.

repino26/28

Kiitos, tiedän itsekin eräitä kiertotapoja. Olen ollut tälläistä rahastamista vastaan jo kauan. Antaa herrojen kiristellä kravaatejaan. Huoli tietysti ettei voi vaihtaa Porssea joka viikolla, vai...

MasterJ7727/28

tuskimpa tässä on kyseessä muuta kuin testi suomen tekijänoikeus järjestöiltä jos tämä menee läpi niin kohta saavat oikeuden päätöksen tai laki muutoksen jonka avulla saavat itse mennä operaattorille kylään ja kertoa mille sivustolle ei saa päästää, toivottovasti kumoavat tuomion

repino28/28

Niin kun olen niin monta kertaa kirjoittanut, että varmasti ostan kunnon tuotteen, tukeakseni tekijöitä. Mutta en minä mistään pelkistä markkinamusiikkirihkamoista ole valmis maksamaan.
Esim. Mainoksesta, että Britney Spears on ilman pikkuhousuja. Kuka edes muistaa sen kunnon biisiä, joka jäisi soimaan. Pelkkää showta, nytkin kävi rahastamassa Helsingissä, mainoksena, että edestä vai takaa... Eikä hän ole ainut..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT