AfterDawn logo

Codemasters on uusin tietomurron uhri - kymmenien tuhansien tiedot vaarassa

Teemu Laitila Teemu Laitila
7 kommenttia

Englantilainen pelitalo Codemasters on viimeisin tietomurron kohteeksi joutunut pelialan yritys. Yrityksen palvelimille murtautuneet tunkeutujat saivat käsiinsä ilmeisesti kymmenientuhansien Codemastersin asiakkaiden henkilötiedot.

Yhtiön asiakkailleen lähettämän sähköpostin mukaan rikolliset saivat haltuunsa asiakkaiden nimet ja osoitteet, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot sekä salatussa muodossa olleet salasanat. Yhtiöstä kuitenkin vakuutetaan, että käyttäjien luottokorttitiedot eivät päätyneet vääriin käsiin.

Yhtiö kehottaa asiakkaitaan vaihtamaan kaikki Codemastersin palveluissa käytetyt salasanat sekä kaikkien muiden palveluiden salasanat, joissa käytettiin samoja tunnuksia. Asiakkaita varoitetaan olemaan erityisen tarkkana sähköpostin, puhelimen tai perinteisen postin kautta tapahtuvien huijausyritysten varalta.

Codemasters kertoo, että murto tapahtui jo yli viikko takaperin, mutta se havaittiin vasta äskettäin, jonka jälkeen sivut poistettiin välittömästi käytöstä. Sivusto on edelleen alhaalla ja uusi sivusto avataan myöhemmin tänä vuonna.


Kiitos uutisvihjeestä anonyymille lukijalle.

7 KOMMENTTIA

Argetlam1/7

voi kun on kiva, että nuo häxääjät testailevat noita peli-/elektroniikkafirmojen suojauksia :)
ensin psn, sitten sony ja nyt tämäkin vielä, puhumattakaan pienempiin kommuuneihin kohdistuneista tietomurroista.
noo, saadaanpahan luotettavampia yksityisyydensuojajärjestelmiä tulevaisuudessa.

Spaca2/7

Joo, eipä onnistu salasanan vaihto kun codemasters.com on alhaalla.

kolmis3/7

Krakkerit taas pitää pilkkanaan säästötaloja.

Olisi hyvä asia että panostettaisiin tuohon tietoturvaan eikä ainoastaan voittojen maksimointiin kun kohta ei uskalla pistää oikeita tietoja mihinkään kun uhkaavat päätyä teille tietämättömille.

Pc_P4/7

Wuhuu eli tämän takia ei Dirt 3 pelin nettipeli toimi?

Thor19935/7

Tällästä tapahtumaa ei ookkaa hetkee ollu, aika jännä et tällastakin tapahtuu.
Vai mites se ny olikaa :/

charmakr6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Spaca:

Joo, eipä onnistu salasanan vaihto kun codemasters.com on alhaalla.

https://cogaccounts.codemasters.com/ Näyttäisi olevan ainakin tällä hetkellä online.

daim0n7/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti charmakr:

https://cogaccounts.codemasters.com/ Näyttäisi olevan ainakin tällä hetkellä online.

codemastersin cog säästyi hyökkäykseltä ainakin näiltä näkymin
http://community.codemasters.com/forum/codemasters-general-discussion-17/467507-response-hacking-announcement.html


Codemasters, Epic Games and the International Monetary Fund Get Hacked
http://www.tomsguide.com/us/Hacked-codemasters-IMF-Internation-Monetary-Fund-Cyber-Crime,news-11496.html

Senate.gov and Bethesda hacked
http://rt.com/usa/news/senate-hacked-group-data/

Nintendo jo aikasemmin
http://www.digitaltrends.com/computing/nintendo-hacked-by-lulzsec-no-harm-done/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT