AfterDawn logo

Amerikassa Spotify-tunnusten lainaus vie kohta jopa linnaan

Teemu Laitila Teemu Laitila
14 kommenttia

Tenneseen osavaltiossa Yhdysvalloissa on juuri hyväksytty laki, joka kieltää sisältöpalveluiden kuten Spotifyn tunnusten paljastamisen kaverille. Tilauspalveluiden tunnusten jakaminen muiden kanssa lisättiin samaan listaan, jossa jo ennestään on esimerkiksi naapurin kaapeliliittymän hyväksikäyttö, ravintolassa syöminen ja maksamatta jättäminen sekä toisen omaisuuden, kuten auton luvaton käyttö.

Sisältöpalveluiden kuten Netflixin tai Napsterin tunnusten jakamisesta voi siis tulevaisuudessa saada enintään 500 dollarin sakot. saada enintään vuoden vankeutta ja enintään 2500 dollarin sakot.

Uuden lain puolesta kampanjoi voimakkaasti Yhdysvaltain äänitealan keskusjärjestö RIAA. Asiasta päättävien vakuuttaminen lain tarpeellisuudesta on sujunut ilmeisen hyvin, sillä lakiehdotus hyväksyttiin äänin 30 - 0. Musiikkibisnes onkin tärkeä osa Tenneseen yrityselämää, sillä osavaltio tunnetaan amerikkalaisen Country-musiikin suurimpana keskuksena.


Lain läpimenosta iloitseva RIAA perustelee tarvetta rajoituksille perinteisesti bisneksen suojelulla. "Kun musiikkikauppa siirtyy yhä enemmän fyysisistä tuotteista verkkoon, myös lakeja on kehitettävä uusien sisältövarkauksien muotojen estämiseksi", RIAA:sta kommentoidaan.

14 KOMMENTTIA

Bodomed1/14

PRKL! Toi nyt on jo aika alhaista toimintaa.. Eikö se ole mun asia, kelle sitä omaa tunnustani jakele? Kuitenki maksan tunnuksestani aina.

mjk2/14

TO-MAFIA:n touhut rupeaa meneen jo "ylihilseen" kuten tavataan sanoa...ei helv....spotty lähti koneelta aika vikkelään.

ArttuH5N13/14

Aika naurettavaa jo, tietty ymmättän mistä tuo laki kumpuaa, mutta jotain tervettä järkeä mukaan...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ettano:

[Mitä paskaa te suollatte näihin uutisiin oikeen?
Lukisitte edes uutisen lähteestä loppuun.]...
[V*tun lukihäiriöiset amatöörit.]

Asiallinen palaute on aina arvokasta, eikös? :D

kowis4/14

Mun mielestä tää on ihan järkeenkäypä laki, että kun tunnus on henkilökohtainen niin sitä ei saa jakaa. Rangaistukset on toki ihan älyttömiä, mutta joo. Normaalisti aika lailla vastaan kaikkea mitä mafiaa tekee, mutta tässä tapauksessa tuntuu ihan järkevältä.

squi5/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ettano:

Mitä paskaa te suollatte näihin uutisiin oikeen?
Lukisitte edes uutisen lähteestä loppuun.
Siitä rikkomuksesta voi saada max. 250 000$ sakon tai 5v linnaa. Ihan eri juttua teillä kun esim. MikroPC:llä
www (piste) mikropc.net/kaikki_uutiset/annoitko+kaverisi+kayttaa+spotifytunnuksiasi+linnaan+mars+linjaa+riaa/a637440

V*tun lukihäiriöiset amatöörit.

Kiitos palautteesta, itse asiassa tekstissä tosiaan oli virhe. Enimmäisrangaistus Class A misdemeanor tuomion tapauksessa on enintään vuosi vankeutta ja sakot enintään 2500 dollariin asti.

Lopussa mainitut piratismista enimmillään tuomittavat rangaistukset eivät suoraan liity asiaan.

xxwavx1126/14

Kun kaikki valtiot alkavat ottaa vähitellen käyttöön tällaisia uskomattoman typeriä riistolakeja, niin mihin sitä muuttaa? Mikä on vapaan internetin luvattu maa?

Raattis7/14

Laillinen palvelu, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan?!

RAMPAUTTAKAA SE!

friis8/14

Tennesee=Amerikka. OK.

Lainaus:

Tilauspalveluiden tunnusten jakaminen muiden kanssa lisättiin samaan listaan, jossa jo ennestään on esimerkiksi naapurin kaapeliliittymän hyväksikäyttö, ravintolassa syöminen ja maksamatta jättäminen sekä toisen omaisuuden, kuten auton luvaton käyttö.


Autojen varastaminen ja ravinloissa ilmaiseksi syöminen pitäisi minusta laillistaa suomessa!

Lainaus:

TO-MAFIA:n touhut rupeaa meneen jo "ylihilseen" kuten tavataan sanoa...ei helv....spotty lähti koneelta aika vikkelään.


Kerrotko miksi spotty lähtee koneeltasi, kun se ei uutiseen liity millään tavalla.
Lisäksi, miten luulette että palvelut kuten netflix/spotify/napster/yms voisi koskaan toimia jos yksi ihminen ostaa tilin sitä saisi käyttää vaikkapa miljoona ihmistä.

Taulu9/14

Samalla periaattellahan voitaisiin kehittää laki joka kieltää mokkulan tai jopa kännykän lainaamista kaverille.

Zeitsei10/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kowis:

Mun mielestä tää on ihan järkeenkäypä laki, että kun tunnus on henkilökohtainen niin sitä ei saa jakaa.


Voit luoda vaikka tuhat Spotify-free tunnusta ja pistää tunnukset yleiseen tietoon. Tietysti yksi kannattaa pitää henkilökohtaisena.

coocie9811/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:


Lisäksi, miten luulette että palvelut kuten netflix/spotify/napster/yms voisi koskaan toimia jos yksi ihminen ostaa tilin sitä saisi käyttää vaikkapa miljoona ihmistä.

Olet täysin oikeassa. Kulttuuri kuolisi samalla sekunnilla ilman tuota lakia, koska:
a) käyttäjien samanaikaista määrää on mahdoton rajoittaa
b) koska musiikki tekee kuolemaa ja tarvitsee kaiken mahdollisen tukensa lainsäätäjiltä
c) tunnusten lainaaminen ei mitenkään kannusta oman tilin ostamiseen, jos palvelusta pitää
d) koska kaikki ihmiset ostaisivat tilin, jos lainaaminen olisi laitonta

cpenter8312/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:



Olet täysin oikeassa. Kulttuuri kuolisi samalla sekunnilla ilman tuota lakia, koska:
a) käyttäjien samanaikaista määrää on mahdoton rajoittaa


paskanmarjat, suurin osa nykyaikaisista palveluista varmistaa että käyttäjä pystyy olemaan sisäänkirjaantuneena vain yhdeltä koneelta kerrallaan

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

b) koska musiikki tekee kuolemaa ja tarvitsee kaiken mahdollisen tukensa lainsäätäjiltä




Eli keksi jotain uutta, todellisuudessa musiikkiteollisuus tekemään nykypäivän enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin vaikka fyysisten äänitteiden myynti onkin laskenut

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

c) tunnusten lainaaminen ei mitenkään kannusta oman tilin ostamiseen, jos palvelusta pitää


no tästä voimme olla osittain samaa mieltä

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

d) koska kaikki ihmiset ostaisivat tilin, jos lainaaminen olisi laitonta


Tämä on tätä samaa kuin TO-mafian kieroutunut logiikkaa. Voidaan kysyä toisinpäin että jos marketissa on kassojen vieressä korissa keksejä ja iso kyltti "Ota tästä" niin voidaanko olettaa että kaikki keksejä korista otaneet olisivat ostaneet samanlaisen paketin jos tätä ilmaista vaihtoehtoa ei olisi ollut? Ne joilla ei ole halua maksaa Spotifyn käytöstä eivät tällaisten lakiuudistustenkaan jälkeen niin tule tekemään. He siirtyvät paljon todennäköisemmin takaisin vaihtoehtoisiin tarjontakanaviin.

mjk13/14

Hmm, tässä tuli mileeni seikka joka jäi mieleen...entä kun tilanne on tämä: Poika/Tytär asuu vaikka 2:n korttelin päässä ja itsellä tunnus/perhe tunnus niin saakohan sen "lainata" muksulle? Tuon lain myötä ei.

bfr14/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:



Olet täysin oikeassa. Kulttuuri kuolisi samalla sekunnilla ilman tuota lakia, koska:
a) käyttäjien samanaikaista määrää on mahdoton rajoittaa


paskanmarjat, suurin osa nykyaikaisista palveluista varmistaa että käyttäjä pystyy olemaan sisäänkirjaantuneena vain yhdeltä koneelta kerrallaan

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

b) koska musiikki tekee kuolemaa ja tarvitsee kaiken mahdollisen tukensa lainsäätäjiltä




Eli keksi jotain uutta, todellisuudessa musiikkiteollisuus tekemään nykypäivän enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin vaikka fyysisten äänitteiden myynti onkin laskenut

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

c) tunnusten lainaaminen ei mitenkään kannusta oman tilin ostamiseen, jos palvelusta pitää


no tästä voimme olla osittain samaa mieltä

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

d) koska kaikki ihmiset ostaisivat tilin, jos lainaaminen olisi laitonta


Tämä on tätä samaa kuin TO-mafian kieroutunut logiikkaa. Voidaan kysyä toisinpäin että jos marketissa on kassojen vieressä korissa keksejä ja iso kyltti "Ota tästä" niin voidaanko olettaa että kaikki keksejä korista otaneet olisivat ostaneet samanlaisen paketin jos tätä ilmaista vaihtoehtoa ei olisi ollut? Ne joilla ei ole halua maksaa Spotifyn käytöstä eivät tällaisten lakiuudistustenkaan jälkeen niin tule tekemään. He siirtyvät paljon todennäköisemmin takaisin vaihtoehtoisiin tarjontakanaviin.

Http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT