*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Sony: Emme puhuneet PlayStation 4:stä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 1.6.2011 08:40 Kommentteja (1)

Sony: Emme puhuneet PlayStation 4:stä Viihdejätti Sonyn talousjohtaja Masaru Kato on Wall Street Journalille antamassaan haastattelussa selventänyt aiemmin viime viikolla sijoittajapuhelussa antamiaan lausuntoja. Katon mukaan hän ei puhunut PlayStation 4 -konsolin kehityksestä, vaan Sonyn tulevasta NGP-käsikonsolista.
Sonyn tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat olleet kolme vuotta laskussa, mutta menoarvioiden mukaan kehityskustannukset nousevat tänä vuonna. Eräs analyytikko kysyi sijoittajapuhelussa syytä tähän. Katon mukaan syynä on kehitteillä oleva "tulevaisuuden alusta", joka tulkittiin laajasti mediassa PlayStation 4:ksi. Katon mukaan tämä on väärä tulkinta, sillä hän tarkoitti NGP-käsikonsolia, joka julkaistaan tämän vuoden aikana.

Lausunnossaan hän kuitenkin niputtaa oudolla tavalla PS3:n ja kehitteillä olevan käsikonsolin. Wall Street Journalin mukaan hänen alkuperäinen vastaus kuului näin:

Mitä kotikonsoleihin tulee, niin PS3:lla on vielä elinkaarta jäljellä. Tämä on kuitenkin alustabisnestä, joten kehitystyö tulevaisuuden alustojen suhteen on käynnissä – en voi kuitenkaan kertoa mitä julkaisemme ja koska.


Katon mukaan kaikki muu lausunnossa oli vain "yleistä jaarittelua".

Tägit: Sony
Edellinen Seuraava  

1 kommentti

11.6.2011 14:53

Lainaus:
Katon mukaan kaikki muu lausunnossa oli vain "yleistä jaarittelua"

Ainakin sitä ollaan rehellisiä tuon suhteen :D

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Uudesta Apple Watchista löytyi jo bugi – Ei suostu liittymään LTE-verkkoon Uudesta Apple Watchista löytyi jo bugi – Ei suostu liittymään LTE-verkkoon (21.9.2017 11:54)
Applen reilu viikko sitten esittelemä kolmannen sukupolven Apple Watch -älykello on saapunut yhdysvaltalaisten medioiden arvosteltavaksi ja uudeste LTE-yhteyksillä varustetusta mallista löytyi ....
1 kommentti
Minecraftille iso päivitys – Better Together on nyt saatavilla Minecraftille iso päivitys – Better Together on nyt saatavilla (21.9.2017 10:48)
Microsoft on ottanut käyttöön Minecraftille kehitetyn Better Together -päivityksen, joka parantaa eri alustoille tuotettujen peliversioiden yhteistoimintaa. Pelin yhtenäistämisen lisäksi Microsoft ....
Outo ominaisuus iOS 11:ssä – Näin saat oikeasti Bluetoothin ja Wi-Fin pois päältä Outo ominaisuus iOS 11:ssä – Näin saat oikeasti Bluetoothin ja Wi-Fin pois päältä (21.9.2017 10:01)
Apple uudisti iOS 11:ssä mobiilikäyttöjärjestelmänsä Control Center -ohjauskeskuksen ulkonäköä radikaalisti, mutta sen toiminnallisuuskin uudistui varsin paljon päivityksen myötä. Toiminnallinen ....
1 kommentti
Tesla aikoo hylätä Nvidian? Kehittää omaa piiriä AMD:n kanssa Tesla aikoo hylätä Nvidian? Kehittää omaa piiriä AMD:n kanssa (21.9.2017 09:34)
Sähköautoyhtiö Tesla aikoo ottaa enemmän vastuuta autojensa teknologisesta kehityksestä ja ottaa samalla etäisyyttä Nvidiaan, jonka puolijohdetuotteita Tesla on tähän mennessä käyttänyt. ....
Yli miljardin dollarin diili – Google osti HTC:n Pixel-tiimin ja hankki oikeudet patentteihin Yli miljardin dollarin diili – Google osti HTC:n Pixel-tiimin ja hankki oikeudet patentteihin (21.9.2017 09:09)
Google ei sittenkään ostanut taiwanilaista HTC:tä itselleen, vaan hankki ei-eksklusiivisen oikeuden yhtiön patentoimiin teknologioihin. Suurin osa HTC:lta Googlelle siirtyvistä työntekijöistä ....

Uutisarkisto