AfterDawn logo

Iron Sky -elokuvan tekijät kritisoivat TTVK:n Pirate Bay -hakemusta

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

Suomalainen Iron Sky -elokuvaa työstävä kollektiivi kritisoi kovin sanoin Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen tänään Helsingin hovioikeudelle jättämää haastetta, jolla järjestö yrittää saada teleoperaattori Elisan estämään asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bayn palvelimille.

Jo yhden menestyselokuvan ilmaiseksi netissä jakaneet elokuvantekijät kertovat odottavansa viihteen nettimyynnin kasvua, mutta tekijänoikeusjärjestöjen lähestymistapaa piratismitaisteluun pidetään vääränä.

Blogiviestissään Iron Sky -tiimi kummastelee tekijänoikeusjärjestöjen olematonta ymmärrystä Internetin perustavanlaatuisista tekniikoista. Media-alalla itsensä elättävät elokuvantekijät neuvovat tekijänoikeusjärjestöjä lopettamaan taistelun tuulimyllyjä vastaan ja tarjoamaan toimivia sisältöpalveluja laittomien lähteiden tilalle.

Tekijänoikeusjärjestöjen asenne piratismin kukistamiseen on koomisen nurinkurinen; samalla logiikalla julkista liikennettä ei voida kehittää, ennenkuin yksityisautot on hävitetty Suomesta. Suostuisitko sinä kävelemään töihin kolme vuotta, kun autoilu on kielletty ja metro kulkee vasta rautatieaseman ja Kampin väliä?

Suurimpana esteenä kuluttajan kannalta toimivien palveluiden kehittämisessä ryhmä näkee tiukan tekijänoikeuslainsäädännön, jonka virallisena tarkoituksena on mahdollistaa kannattava sähköinen liiketoiminta.

Esimerkeiksi toimivista ja kuluttajaa hyvin palvelemista palveluista nostetaan TVkaista, jonka mediayhtiöt ovat haastaneet oikeuteen tekijänoikeuslakien nojalla. Elokuvantekijöiden mielestä nyt olisi aika kannustaa todelliseen innovointiin höllentämällä liiallisen rajoittavaa lainsäädäntöä.

Lue koko viesti täältä.

10 KOMMENTTIA

Ibanez901/10

Pirun hyvä vertaus tuo.

Asia tekstiä pojat puhuu :) Saisipa vain tuon Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksenkin tajuamaan saman..

rämesakke (vahvistamaton)2/10

Nostan hattua Elisalle ja muillekin operaattoreille jotka eivät suostu tuollaiseen toimintaan. Olen muutenkin sitä mieltä että suojatkoon sitten elokuvansa ja musiikkinsa niin hyvin kuin voivat ja piste.Katsotaan mitä ostajat suosivat tämän jälkeen, itse ainakin ostan enemmän elokuvia ja musiikkia kun sitä on tarjolla ja hinnat kohdallaan. Myyjät taipukoon markkinoiden tahtoon niin se markkinatalous toimii. On käsittämätöntä rellestystä nuo vaatimukset joita esitetään kuluttajille toivon tosiaan että kuluttajat osoittavat ja äänestävät jaloillaan mistä ja keneltä ostavat tuotteensa.
eläköön kuluttajan vapaus valita tuotteensa mistä haluaa

rämesakke

ArttuH5N13/10

Nopeasti tästä nousikin haloo ja monet tätä ovat jo ehtineet kritisoimaan. Hyvä kannanotto kieltämättä.

repino4/10

Asiaa! Onko taustalla vain rahastuksen menettämisen pelko, vai uuden kehittämisen kieltäminen?
Rehellisesti voisin kertoa, että ensimmäisen musan latasin 70-luvun alussa kasettimankalla. Ja minua todella kiinnostavia teoksia voin joskus kopioida, ja mikäli joku tekee todella hyvän teoksen, niin sen minä todella ostan.
Onko jollakin taholla halu, että savumerkkien kopioinnistakin pitäisi maksaa teostomaksu?
Jos joku vielä selittäisi tosiasian, että mihin nämä teostomaksut menevät?
Eikö ole ilmaista mainosta teoksille, kun niistä kerrotaan jopa uutisissa tai niitä toistetaan usein medioissa.
Toivon, että järki voittaa.
( Elisa, en jätä sinua, ja olen Sinua kestänyt jo yli 15 vuotta) ;)

jere755/10

Onko Soneralla noin hätä.

mjk6/10

Tällä hetkellä operaattoreille plussat että ovat jättäneet moisen asian omaan arvoonsa eli eivät noteeraa ko asiaa. Mutta jos alkavat tuohon on se loputon suo...

tonttila7/10

Ironsky.. Tuo elokuvien DukeNukem..

ep_8/10

Kerrankin asiaa!!! Esimerkkikin sopi loistavasti tuohon. En itse todellakaan kävelisi kolmea vuotta!

Deadagent9/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Ironsky.. Tuo elokuvien DukeNukem..

Star Wreckkiä tehtiin 7 vuotta, ja Iron Sky on isompi tuotanto. En yhtään ihmettele että kestää.

avthein10/10

Sananvapautta voi soveltaa myös luomalla audiovisuaalista materiaalia ja teoksia netin sosiaalisten medioiden ja verkostojen avulla...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT