*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Elisa: Emme ota kantaa The Pirate Bayn toimintaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 26.5.2011 13:32 Kommentteja (9)

Elisa: Emme ota kantaa The Pirate Bayn toimintaan TTVK jätti tänä aamuna Helsingin käräjäoikeuteen hakemuksen, jossa vaaditaan Elisaa estämään asiakkaidensa pääsy ruotsalaiseen tiedostonjakopalvelu The Pirate Bayhyn. Myös Elisa on julkaissut asiasta lehdistötiedotteen.
AfterDawn lähestyi Elisaa tänään aamulla ja kysyi mitä ajatuksia TTVK:n jättämä hakemus yhtiön sisällä herättää. Elisa ei suostu ottamaan kantaa The Pirate Bayn toimintaan ja sen laillisuuteen, mutta kertoo vastustavansa laitonta sisällönjakelua. Elisalta kerrotaan, ettei jutulla ole ainakaan vielä vaikutusta heidän asiakkaisiin.

Hakemus on mielestämme poikkeuksellinen, varsinkin vain yhteen operaattoriin kohdistettuna. Elisa ei ota kantaa Pirate Bayn toimintaan. Odotamme Helsingin käräjäoikeuden päätöstä, eikä asia toistaiseksi millään tavoin vaikuta Elisan asiakkaiden palveluihin.
Elisan kehitysjohtaja Panu Lehti


AfterDawn tiedusteli operaattorilta minkälaisia vaikutuksia sille olisi mahdollisesta sulusta. Elisa tarjoaa suomalaisille tällä hetkellä Elisa Viihde -televisiopalvelua sekä e-kirjakauppaa, joiden liiketoimintaan sululla voisi olla positiivisia vaikutuksia. Toisaalta Elisan asiakkaat vosivat siirtyä sulun astuttua voimaan kilpailevien operaattoreiden asiakkaiksi tai ottaa tilalle hitaampia, ja matalakatteisimpia nettiliittymiä. Elisa ei suostunut kommentoimaan millaisia vaikutuksia sululla voisi olla heidän liiketoimintaan.

Otimme yhteyttä myös Suomen Piraattipuolueeseen, mutta he eivät kommentoineet asiaa mitenkään meille. MikroPC:lle antamassa haastattelussa puolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti kuitenkin toteaa, ettei jaa TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen näkemystä, jonka mukaan Pirate Bayn kaltaiset palvelut estävät online-markkinoiden kehityksen Suomessa. Apajalahden mukaan ”Pirate Bayn kaltaiset sivustot nimenomaan edistävät digitaalisia markkinoita.”

Edellinen Seuraava  

9 kommenttia

126.5.2011 14:07

Päivä päivältä rakastan Elisaa enemmän.

226.5.2011 14:49

Jaa minä kun luulin, että näitä järjettömiä virityksiä tehdään vaan muualla euroopassa, mutta näyttää siltä että nyt nämä on rantautumassa tännekin.

326.5.2011 14:59

Hyvä Elisa, tällä pienellä teolla te voititte minun rakkauteni taas hetkeksi. Toki odotan kiinnostuksella, miten asia edistyy, näin Elisa Viihteen, Elisan puhelin- ja internetasiakkaana.

Mielestäni ei ole operaattorin tehtävä toimia päätöksentekijänä. Operaattorin toki pitää toimia lain mukaan ja ymmärrän jos sulkulistaa käytetään oikeuden päätöksestä. Mutta toimien kohdistaminen yhteen operaattoriin on kyllä erikoista toimintaa.

426.5.2011 15:20

Hyvä Elisa, kumartaa ei kuulu ennenkuin on pakko.


Rape is never funny. Unless its a clown.

526.5.2011 15:34

- Toivoisimme, että markkinoille saadaan riittävästi laillisia palveluita asiakkaiden käyttöön. Tässä tekijänoikeusjärjestöillä on keskeinen rooli yhdessä muiden toimijoiden kanssa, Lehti toteaa.

Hyvä kuitti Panulta.


Asus M6Va

626.5.2011 15:37

hyvä Elisa way to go! Milloinkohan ne yrittää samaa DNA-Welholle?



726.5.2011 16:52

Tehköön mitä lystää, mulla loppuu sitten ne vähätkin peli, musiikki ja elokuva ostot. Alkaa nuo kaikki olla niissä hinnoissa ettei viitsi enää ostaa sikaa säkissä. Eihän kukaan autoja tai asuntoa osta ihan noin vaan.. Tai no poikkeuksia tietty on.

Pakko sanoa, että kun rupesin lataamaan netistä niin rahaakin alkoi menemään levyihin, leffoihin ja peleihin huomattavasti enemmän. Ennen ehkä 100€ vuodessa, viime vuonna 400€.

Minkä hel..... takia täytyy tuijottaa vääriä lukuja. Onko noi idiootit tosiaan noin ylikoulutettuja rahanahneita paskiaisia, että jos joku ei tykkääkkään heidän tuotteestaan niin leimataan joko syrjäytynyneeksi tai piraatiksi?

826.5.2011 17:05

Elisa, hienosti toimittu. Tiedonvapaus kuuluu länsimaisen sivistyksen perusoikeuksiin. Mikä on taas laillista ja mikä laitonta? Vapaa tiedonvälitys? Eikö sen pitäisi olla kaikille avointa, tuli se sitten radioteitse, satelliitista tai lankaa pitkin. Eli jos julkaiset teoksen, se on sen jälkeen kaikkien käytettävissä ja todellisen suosion määrä ratkaisee, kuinka onnelliseksi sillä tulet. Koko tallennetuotanto tuntuu olevan vain pelkkää rahastamista.Mitä tiedostoja voi sitten ladata Piratebay:n kautta, kuka oikeasti niiden arvon määrittelee. Lataatko kehittävää avointa yliopistotutkimusta vai Britney Spears- mallista markkinahumppaa.?
Tai "elokuva", jonka markkinointibudjetti on suurempi kuin itse "teos".?


Internet, Vapaitten ihmisten tapa elää ilman rajoja tai Rajoituksia, ajatus Joka säilyy..

926.5.2011 17:24
Tnoi
Inactive

Todella naurettavaa esittää tuollaisia vaateita yksittäiselle operaattorille. Ottas varmaan Elisa ihan kivasti takkiin jos joutuisi ainoana operaattorina rajoittamaan käyttäjien pääsyä eri nettisivuille.

Eiköhän samantien sitten heivata koko internet helvettiin.. Jos sitä aletaan rajoittamaan niin menee kyllä koko idea hukkaan. Tälläkin halutaan vaan lisää rahaa johtajien pohjattomiin taskuihin. Todella siistiä kun muutama urpo keski-ikäinen jamppa voivat keskenään pyöritellä näitä kuvioita ja päättää millä sivustoilla loput miljoonat ihmiset saavat ja eivät saa käydä.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Uusi artikkeli: Lenovo Yoga Book Android – Taulutietokone paperin ystäville Uusi artikkeli: Lenovo Yoga Book Android – Taulutietokone paperin ystäville (28.2.2017 16:46)
Tablettien markkinoilla ei joka päivä nähdä merkittäviä uutuuksia designin saralla, mutta Lenovo on ottanut tehtäväkseen keksiä sorminäytölle vaihtoehtoisia käyttötapoja Yoga Book Androidin ....
Sonyn uutuuslaite muuttaa kodin kaikki pinnat kosketusnäytöksi Sonyn uutuuslaite muuttaa kodin kaikki pinnat kosketusnäytöksi (28.2.2017 12:40)
Miltä kuulostaisi projektorilaite, jonka avulla minkä tahansa kodin pinnan voisi muuttaa kosketusnäytöksi? Kuulostaa aika hyvältä ja siksipä Sonykin on sellaisen laitteen kehittänyt, kyseessä ....
2 kommenttia
Mozilla teki ensimmäisen yrityskaupan: Osti Pocketin Mozilla teki ensimmäisen yrityskaupan: Osti Pocketin (28.2.2017 12:03)
Firefox-nettiselainta kehittävä Mozilla on ostanut Pocketin itselleen. Pocket on selainlaajennos ja mobiilisovellus, jonka avulla käyttäjä voi tallentaa sivuja tai nettivideoita omalle muistilistalle ....
Windows 10:een uusi ominaisuus – Varoittaa vääristä paikoista ladatuista ohjelmista Windows 10:een uusi ominaisuus – Varoittaa vääristä paikoista ladatuista ohjelmista (28.2.2017 10:14)
Microsoft aikoo lisätä Windows 10:lle tänä keväänä ilmestyvään Creators Update -päivitykseen ominaisuuden, joka varoittaa käyttäjää Windows Storen ulkopuolelta ladatusta sovelluksesta. Kun ....
1 kommentti
Loppuuko Hedman Partnersin piraattikirjebisnes? Korkein oikeus alkaa tutkia tapausta Loppuuko Hedman Partnersin piraattikirjebisnes? Korkein oikeus alkaa tutkia tapausta (28.2.2017 09:45)
Korkein oikeus (KKO) aikoo tutkia onko teleoperaattoreilla mahdollisuus kieltäytyä luovuttamasta säilyttämiään tunnistetietoja tekijänoikeuden haltijalle. Markkinaoikeus on viimeiset pari vuotta ....
8 kommenttia

Uutisarkisto