AfterDawn logo

Mozilla ei tue Googlen WebP-kuvaformaattia

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Mozilla ei aio tuoda Firefox-selaimeen tukea Googlen kehittelemälle WebP-formaatille, jolla Google kaavailee korvaavansa nykyisen JPEG-formaatin. Googlen mukaan WebP parantaa kuvien pakkaustehokkuutta keskimäärin noin 39 prosenttia ja sen lisäksi kuvissa on mahdollista käyttää vaihtelevaa pakkaustehokkuutta ja progressiivista latausta.

Vaikka WebP on joiltain osin nykyistä JPEG-standardia parempi, myös puutteita löytyy ja Mozillan mukaan WebP-standardin käyttööntotto ei ole järkevää sen nykyisessä muodossa. Mozilla on ilmoittanut kuitenkin olevansa valmis harkitsemaan asiaa uudelleen, jos tilanne muuttuu.

Mozillan Jeff Muizelaar selittää blogiviestissään yhtiön näkemystä WebP:n nykyisistä teknisistä puutteista. Muizelaar näkee WebP:n ongelmana esimerkiksi kokonaan puuttuvan tuen metadatalle ja väriprofiileille. Puutteiden lisäksi WebP ei ainakaan vielä tarjoa mitään merkittävää uudistusta nykyiseen JPEG-standardiin, kuten tukea Alpa-kanavalle eli läpinäkyvyydelle kuvissa.


Uusien kuvaformaattien tuen lisääminen selaimeen ei WebP:n avoimuudesta huolimatta ole täysin läpihuutojuttu, sillä sisäänrakennettu tuki aiheuttaa koodiin aina ylimääräistä painolastia, vaikka tekniikka ei ikinä yleistyisikään laajempaan käyttöön.

Nettiselaimista tällä hetkellä WebP-formaattia tukevat vain Googlen oma Chrome-selain sekä Opera.

1 KOMMENTTI

ArttuH5N11/1

En kyllä näe itsekään mitään syytä siirtyä JPEG:istä WebP:hen. Liian keskeneräinen, teknisesti ei vielä läheskään tarpeeksi paljon parempi. Mutta kuten Mozillalta kommentoitiin, katsellaan tulevaisuudessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT