AfterDawn logo

Teratavun jakamisesta piraatille 6600 euron lasku ja sakkoja

Teemu Laitila Teemu Laitila
20 kommenttia

Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut järvenpääläisen 22-vuotiaan miehen tekijänoikeusrikoksesta sakkoihin ja korvauksiin asianomistajille. Sakkoja määrättiin 80 päiväsakon verran ja korvausten ja hyvitysten määrä oli runsaat 6600 euroa.

Tuomio tuli musiikin, elokuvien, pelien sekä tietokoneohjelmistojen luvattomasta kopioinnista. Luvattomia kopioita jaeltiin muille käyttäjille DirectConnect-vertaisverkon kautta ja jaossa oli materiaalia yhteensä noin teratavun edestä.

Aikaisemmista ennakkotapauksista (mm. Finreactor-tuomio) poiketen käräjäoikeus hyväksyi asianomistajien korvausvaatimukset täysimääräisinä. Käräjäoikeuden mukaan mies oli tietoisesti saattanut tekijänoikeuden alaisen materiaalin muiden saataville. Oikeus myös uskoi miehen tienneen miten kiinnostavaa materiaali on ja miten nopeasti se leviää vertaisverkon käyttäjien keskuudessa.

TTVK:n tiedote ei paljasta tuomitun maksettavaksi muodostuneen summan kokonaismäärää, mutta korvausten ja hyvitysten määrä on moniin aiempiin kymmenien ja jopa satojen tuhansien korvausvaatimuksiin verrattuna kohtuullinen ja vastannee huomattavasti paremmin todellisia aiheutuneita kustannuksia.

20 KOMMENTTIA

TuPP31/20

Kyllähän tuo on hyvinkin sopiva sakko maksaa mukisematta. Täälläpäin on sentään kohtuullinen oikeus ettei satoja tuhansia dolleraraita muutamasta biisistä mitä netissä jaetaan muutenkin.
Hyvikin kohtuullinen korvaus.

Thor19932/20

Kerrankin järkevän olonen summa. Ei mtn kymmeniä/satojatuhansia..

coocie983/20

Kohtuullinen ja kohtuullinen. Todistaisivat nuo tappiot ensin. Nykyään ei onneksi tarvitse, kun hinta määräytyy lisenssimaksujen mukaan. Oikeusmaksujen jälkeen tämäkin lasku on 10 000 - 20 000 välillä.

ArttuH5N14/20

Ihan kohtuullinen summa.

TuPP35/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Kohtuullinen ja kohtuullinen. Todistaisivat nuo tappiot ensin. Nykyään ei onneksi tarvitse, kun hinta määräytyy lisenssimaksujen mukaan. Oikeusmaksujen jälkeen tämäkin lasku on 10 000 - 20 000 välillä.

Rikos on rikos vaikkei siitä käytännössä tappioita koituisikaan. Ei kannata unohtaa että laki on voimassa myös internetissä.

bfr6/20

Onhan tuo edelleen korkeahko summa verrattuna muihin suomalaisiin tuomioihin, mutta ei onneksi pilaa kenenkään loppuelämää kuten jenkkien "6600 miljardia"- malli.

MedHot7/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bfr:

Jenkeissä on vaan perusjantterilla mahdollisuus aina aloittaa nollista henkilökohtaisen konkurssin kautta. Suomessa moista ei ole joten täällä saattaa pienempi tuloiselle riittää muutaman kymmenen tuhannen korvaussumma loppuelämän velkavankeuteen.

Shobusa8/20

DC(++) on niin wanha juttu jo...

Mut asiaan, teran edestä jos jakanut niin kohtuullinen tuomio (ehkä normaalia lievempi), tuon summan pystyy jopa normaalityössä käyvä maksamaan elinaikanaan pois.

horgh9/20

Miksi se, että summa on kohtuullinen tekee tästä vähemmän syvältä olevan tuomion? Vaikka summa olisi 1€ se olisi oikeusmurha. Tiedostojen jakaminen ei aiheuta kenellekään mitään haittaa. Päinvastoin, on tosiasia, että tiedostoja laittomasti lataavat myös käyttävät niihin eniten rahaa. Ainoat kustannukset tästä syntyvät kun nuo ääliöfirmat lähtevät haastamaan jakajia oikeuteen. Asianajajat tässä voittavat ei kukaan muu.

Pihlis1210/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti horgh:

Miksi se, että summa on kohtuullinen tekee tästä vähemmän syvältä olevan tuomion? Vaikka summa olisi 1€ se olisi oikeusmurha. Tiedostojen jakaminen ei aiheuta kenellekään mitään haittaa. Päinvastoin, on tosiasia, että tiedostoja laittomasti lataavat myös käyttävät niihin eniten rahaa. Ainoat kustannukset tästä syntyvät kun nuo ääliöfirmat lähtevät haastamaan jakajia oikeuteen. Asianajajat tässä voittavat ei kukaan muu.

Meneppä kertomaan tuo teoriasi vaikka vaikka jollekkin ammattimuusikolle X(mieluummin sellaiselle joka tuottaa/julkaisee myös oman tuotantonsa). Häntä varmaan helpottaa se tieto että et osta juuri hänen musiikkiaan vaan lataat sen, mutta yleisesti ottaen kulutat todella paljon rahaan levyihin, leffoihin, konsertteihin jne. Moni tekijä ei jaksa enään välittää koska tuo sotiminen on hävitty, mutta turha odottaa mitään ymmärrystä laittomalle lataajalle.

coocie9811/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TuPP3:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Kohtuullinen ja kohtuullinen. Todistaisivat nuo tappiot ensin. Nykyään ei onneksi tarvitse, kun hinta määräytyy lisenssimaksujen mukaan. Oikeusmaksujen jälkeen tämäkin lasku on 10 000 - 20 000 välillä.

Rikos on rikos vaikkei siitä käytännössä tappioita koituisikaan. Ei kannata unohtaa että laki on voimassa myös internetissä.

Kyseenalaistin tuomion järkevyyden en lakikirjan olemassaoloa.

@Pihlis12

Riippuu täysin muusikosta. Viimeksi kun juttelin aiheesta tuollaisen muusikon kanssa, hän pyysi minua vuotamaan levyn eri tiedostonjako sivuille. Pitkän linjan ammattilaiset saattavat kokea menettävänsä tuloja.

edit. tiedostojärjestelmiin --> tiedostonjako sivuille

Pihlis1212/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

@Pihlis12 Riippuu täysin muusikosta. Viimeksi kun juttelin aiheesta tuollaisen muusikon kanssa, hän pyysi minua vuotamaan levyn eri tiedostojärjestelmiin. Pitkän linjan ammattilaiset saattavat kokea menettävänsä tuloja.

Ja pointti taisi olla se että saisi tunnettuvuutta? Ei kai se siinä vaiheessa hirveesti paina jos muutenkin se myynti pyörii maksimissaan sadoissa levyissä. Keikkailulla ja t-paita myynnilläkin aika kovan duunin saa tehdä että siitä tilinsä saa. Muutenkin jos pelikenttänä on vain suomen keikkapaikat niin leipä on kapee.

coocie9813/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Tunnettavuutta hyvinkin. Katsotaan miltä homma näyttää kymmenen vuoden päästä, mutta aika nopeasti tähänkin ollaan tultu. Siinä en kyllä näe mitään erikoista, että ennestään suuri artisti valittaa tulojen laskusta tai laskun pelosta. Täysin normaalia ajattelua.

Pihlis1214/20

Ja silti moni ajattelee niinkuin horgh, että laiton lataaminen ei haittaa ketään, kyllä nuo tulonmenetykset ovat ihan oikeita asioita. Eikä tuota 10 vuotta enään tarvitse odotella. Kyllä se murros on jo niin pitkällä että enään ei ole takaisin tulemista. Itse odotan vain sitä että spotifyn kaltaisten palvelujen tilitykset siirtyvät enemmän artisteille.

bfr15/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Kyseenalaistin tuomion järkevyyden en lakikirjan olemassaoloa.

Itse kyseenalaistaisin ensimmäisenä tuon oikeudenkäyntijärjestelmän: Miksi oikeudenkäyntikulut nousevat pahimmillaan kymmeniin tuhansiin? Mitä järkeä on siinä että viisi valamiestä pohtii tuntitolkulla annetaanko sakkoja 1000 vai 1500 euroa jos lysti kustantaa tuhansia euroja tunnissa?

Pihlis1216/20

Ne kulut tulevat oikeudenkäyntimaksusta, oikeudenkäyntiavustajan palkkiosta ja todistajille maksettavista korvauksista. Oikeudenkäyntimaksu on 79 - 223 euroa, eli ihan kohtuullinen. Ja yleensä nuo kulut tulevat siis maksettaviksi siinä vaiheessa kun oikeudenkäynnin häviää.

odin5617/20

Kumma juttu kun jotkut jaksaa itkeä jostain mitättömästä 6000€/tera korvauksista... Mielestäni on erittäin alhainen korvaus vaatimus, toivottavasti pysytään näillä linjolla.

himpo18/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti odin56:

Samaa mieltä, itse olen jakanut vasta teran tänä vuonna joten jos joku voisi sen oikeudessa todistaa niin eipä tuntuisi tuo 6k€ juuri missään, viime kuussa meni 8k€ turhuuksiin. mutta piratismi onkin elämäntapa ;)

coocie9819/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti odin56:

Kumma juttu kun jotkut jaksaa itkeä jostain mitättömästä 6000€/tera korvauksista... Mielestäni on erittäin alhainen korvaus vaatimus, toivottavasti pysytään näillä linjolla.

Lue niitä kommentteja, niin tiedät mistä ihmiset keskustelevat :)

Korvausten päälle tulee oikeudenkäyntikulut, jotka saattavat nostaa tuon maksun 10 000€ - 20 000€ välille.

@Himpo
Hail o/

Terabitti20/20

Musabisnes on ihan metsässä, kun oikeat muusikot sysätään paitsioon ja tilalle heivataan jotain Katy Perryjä, Martina Aitolehtejä tai Lady Gagoja. CD on kuoleva ja vanhanaikainen formaatti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT