AfterDawn logo

Mozilla ei suostu poistamaan suljetuille sivustoille ohjaavaa lisäosaa

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Avoimen lähdekoodin Firefox-selainta sekä muita projekteja hallinnoiva Mozilla Foundation on kieltäytynyt Yhdysvaltain hallituksen siirtolais- ja tulliasioista vastaan ICE:n pyynnöstä poistaa jakelusta MafiaaFire-niminen lisäosa. MafiaaFire mahdollistaa pääsyn sivustoille, joiden domainnimet ICE on takavarikoinut epäillyn tekijänoikeuksia loukkaavan sisällön jakelun vuoksi.

[smartbox:none]MafiaaFiren toiminta perustuu yksinkertaisesti domainnimen uudelleenohjaukseen toimivalle sivustolle suljetun sijaan. ICE:n Mozillalle toimittamassa pyynnössä väitetään lisäosan kiertävän sivustoille määrättyä takavarikointia.

Mozillan johtoportaaseen kuuluva Harvey Anderson kertoo blogissaan, että Mozilla pyrkii aina kunnioittaan lakeja.

Noudatamme aina oikeuden päätöksiä ja määräyksiä sekä toimimme laillisiin perusteisiin nojaavien määräysten mukaan


ICE:n pyyntö ei kuitenkaan perustu minkään oikeuden määräykseen eikä ICE ole pyynnöistä huolimatta suostunut tarkentamaan vaatimuksensa perusteita, joten Mozilla ei ole voinut hyväksyä laittomiksi katsomiaan vaatimuksia.

Suurimpana ongelmana tilanteessa Anderson näkee pelkän tiedon välittäjän roolin yhteydessä hallituksen mahdollisesti sensuuria muistuttavissa toimiin, jotka saattavat uhata avoimen internetin perusteita.

Tässä tapauksessa toimien taustalla on oikeudenomistajien laillinen tarve taistella piratismia vastaan. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu viranomaisvallan käyttäminen yksityisten oikeudenomistajien etujen ajamiseksi tilanteessa, jossa sillä saattaa olla tahattomia ja vahingollisia seurauksia

Joidenkin sanavapauskysymysten asiantuntijoiden mukaan ICE:n toteuttamat domainnimien takavarikoinnit ovat laittomia Yhdysvaltain perustuslain sananvapauspykälien perusteella.

4 KOMMENTTIA

BonaC1/4

Näin sen pitääkin mennä. Itte ainakin olen täysin samaa mieltä tuon MAFIAAFiren idean kanssa. Pannaan vähän kapuloita rattaisiin näille, etteivät pääse liian helpolla.

ArttuH5N12/4

Mozilla toimi kyllä täysin oikein tässä asiassa.

OneMember3/4

Huomatkaa, että MafiaaFire Redirector on hieman ongelmallinen:
* pyytä lahjoituksia
* ei sisällä päivittyvää listaa uudelleenohjaavista sivuista
* ei kerro muutamista uudelleenohjauksista ollenkaan käyttäjälle

Myös MafiaaFire Redirector Privacy Policy on pelottava:
[..] in future we might collect some IP data when you ping our site for updates.


FireICE on paranneltu versio, jossa nuo ongelmat on korjattu.

avthein4/4

Lainaus:

...domainnimien takavarikoinnit ovat laittomia Yhdysvaltain perustuslain sananvapauspykälien perusteella.



Aivan varmasti. Tekijänoikeusfasistit tuomiolle!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT