AfterDawn logo

Navigaattorivalmistaja tunnustaa: myimme käyttäjien tietoja poliisille

Teemu Laitila Teemu Laitila
9 kommenttia

Hollantilainen navigaattorivalmistaja TomTom on myöntänyt, että yhtiö on myynyt käyttäjiltään keräämiä liikennetietoja Hollannin poliisivoimille. Poliisi on hyödyntänyt dataa esimerkiksi nopeusvalvontakameroiden sijoittelussa. Suomeksi asiasta uutisoi ensimmäisenä MikroPC.

TomTomin keräämä liikennedata päätyi poliisin käyttöön, kun yhtiö oli myynyt liikennedataa Hollannin hallitukselle. TomTomin asiakkailleen lähettämässä pahoitteluviestissä kerrotaan, että yhtiö ei osannut odottaa datan päätyvän poliisin tietoaineistoksi, vaan sitä uskottiin käytettävän esimerkiksi liikenneturvallisuuden parantamiseen.

[smartbox:here]TomTomin toiminta ei ole sinänsä rikkonut yhtiön sopimusehtoja, vaan käyttäjät ovat hyväksyneet kerätyn tiedon myymisen kolmansille osapuolille. Asiakkailtaan saamasta vihaisesta palautteesta johtuen TomTom on kuitenkin luvannut kehittää lisensointisääntöjään vastaavien tapausten estämiseksi tulevaisuudessa.


Talouslehti Forbesin mukaan laskusuuntaiset navigaattorilaitteiden myynnit ovat pakottaneet TomTomin etsimään lisäbisnestä palveluista, joihin kuuluu muun muassa liikennetietojen myynti hallituksille. Jo puolet TomTomin liikevaihdosta koostuu laitteiden myynnistä suoraan autovalmistajille sekä kartta ja liikennedatan myynnistä julkisille ja yksityisille organisaatioille.

9 KOMMENTTIA

AHIHIIII (vahvistamaton)1/9

Niin sitä pitää. Valtiokin tienaa kun osaa virittää saakkorysät hyvään paikkaan.

ArttuH5N12/9

Onhan tämä ikävää, mutta ei voi olla nauramatta :D

friis3/9

Lainaus:

Poliisi on hyödyntänyt dataa esimerkiksi nopeusvalvontakameroiden sijoittelussa.


Lainaus:

TomTomin asiakkailleen lähettämässä pahoitteluviestissä kerrotaan, että yhtiö ei osannut odottaa datan päätyvän poliisin tietoaineistoksi, vaan sitä uskottiin käytettävän esimerkiksi liikenneturvallisuuden parantamiseen.

.

Ainakin suomessa kameroita asennellaan nimenomaan liikenneturvallisuuden parantamisen vuoksi. Joten en aivan ymmärrä TomTomin lausuntoa...

syrtek664/9

Lainaus:

Ainakin suomessa kameroita asennellaan nimenomaan liikenneturvallisuuden parantamisen vuoksi. Joten en aivan ymmärrä TomTomin lausuntoa...

Jotkut kamerat on asennettu siten että niillä aiheutetaan turhaan vaaratilanteita sekä ovat vain sakotusrysiä. Esim alamäessä mutkan taakse 60 lätkä ja siihen heti perään kamera. Räps !

horgh5/9

Onhan syvältä tämä toiminta. Vaikkakin ilmeisesti lain mukaista kun tuollaiset käyttöehdot ovat. Toki voisi lähteä tutkimaan ovatko nuo ehdot lain mukaisia? Todella moitittavaa toimintaa kuitenkin. TomTomia ei tähän talouteen tule enää koskaan.

Tuohon kameroiden sijoitteluun sen verran, että ainakin Suomessa (muista maista ei riittävästi tietoa) niiden sijoittelu on vain pelkästään rahastusmielessä tehty. Laitetaan paikkoihin, joissa todennäköisimmin ajetaan ylinopeutta, ei suinkaa sinne, joissa se turvallisuuden kannalta olisi merkittävää. Liikenneturvallisuuttahan nuo eivät tietenkään millään tavalla lisää. Rahankeräysautomaatteja ihan täysin.

Agent_0076/9

Lainaus:

Tuohon kameroiden sijoitteluun sen verran, että ainakin Suomessa (muista maista ei riittävästi tietoa) niiden sijoittelu on vain pelkästään rahastusmielessä tehty. Laitetaan paikkoihin, joissa todennäköisimmin ajetaan ylinopeutta, ei suinkaa sinne, joissa se turvallisuuden kannalta olisi merkittävää. Liikenneturvallisuuttahan nuo eivät tietenkään millään tavalla lisää. Rahankeräysautomaatteja ihan täysin.


Kyllä se on muissakin maissa sama juttu. Pahinta on tietenkin se, että kamerat saattavat sakottaa vaikka ajaisit rajoitusten mukaisesti, ja kuluttajan on hankala tätä todistaa.
http://www.washingtontimes.com/news/2011/apr/20/business-owner-casts-reasonable-doubt-on-accuracy-/?page=all

Monissa pienemmissä paikoissa noilla kameroilla kerätään jopa puolet kylän vuotuisesta budjetista. Eli kameroita tekevän yrityksen kanssa kylät voivat käytännössä tulostaa rahaa.

kheetor7/9

Minustakin (ainakin Pohjois-)Suomen kamerat on pistetty kohtuuttomiin paikkoihin eikä siten, että parantaisivat liikenneturvallisuutta vaarallisilla alueilla. Esim siten että nopeusrajoitus muuttuu moottoriliikennetien 100 tai 80 alueelta 60km/h risteyksen kohdalla ja siinä kun ajaa niin heti rajoituskyltin takaa kurkistaa kamera.

Typerä järjestelmä. Mielummin laittaisin oikeita poliiseja (vaikka ehkä niilläkään ei kaikkien mielestä ole sen parempaa näkemystä) valvomaan ja ajelemaan tien päälle. Sakoistahan sitä sais lisää rahaa siihenki touhuun. Tai saisivat poliisit vaikka vapaa-aikansakin käyttää valvomalla nopeusrajotuksia, sakot näiltä keikoilta sais tilittää sitten omaan taskuun? :)

Bluejack8/9

Keskinopeusvalvonta tulee niin sitten ollaan ja on navigointikin päivitystä kaipaavassa tilassa,ja omat aivot omistavat vihaisia navigointi yritykselle ..vähintään.

HeQu9/9

toi keskinopeusvalvonta olisikin helvetin hyvä juttu.

jos minä en kaahaa, niin ei prkl kaahaa muutkaan. vittu kun tää lada ei kulje...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT