Italiassa laitetaan jälleen torrent-sivusto sulkulistalle

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 23.4.2011 12:21 Kommentteja (4)

Italiassa laitetaan jälleen torrent-sivusto sulkulistalle Italiassa torrent-sivustojen tunkeminen sulkulistalle on jälleen jatkunut, ja tällä kertaa kohteeksi otettiin suurta suosiota nauttiva BTJunkie-sivusto.
BTJunkiesta Italian viranomaiset kiinnostuivat tiettävästi luvatta jaossa olleiden jalkapallo-otteluiden seurauksena, ja Cagliarin yleinen syyttäjä veikin sivuston oikeuteen. Oikeuden päätöksen mukaan maan internet-operaattoreiden on estettävä kuluttajien pääsy sivustolle.

Sulkulistalle lisätään sekä sivuston domainnimi että sivuston käyttämät IP-osoitteet, joten palvelun käytöstä kiinnostuneet italialaiset joutuvat jatkossa tyytymään ulkomailla toimivien välityspalvelimien apuun.

BTJunkien omistaja kertoi TorrentFreak-sivustolle, ettei tuomiosta aiota valittaa. Palvelun käyttäjille saatetaan kuitenkin tarjota jatkossa neuvoja, jotta Italiassa asioivat lataajat voivat jatkaa palvelun käyttöä.

Italiassa BTJunkie on ollut tähän saakka hyvin suosittu sivusto, sillä sitä käyttää päivittäin noin puoli miljoonaa italialaista.

Korkeimman oikeuden aiemmin antaman ennakkopäätöksen myötä torrent-sivustoja on mahdollista lisätä Italiassa sulkulistalle, jos kyseisten sivustojen tarjoamat torrent-tiedostot mahdollistavat tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattoman lataamisen.

Tägit: Italia BTJunkie

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Kirjoita kommentti

4 kommenttia

123.4.2011 20:40

Onkos tämä nyt linjassa EU:n säädösten kanssa? Operaattorit sensuroivat Internetiä.

224.4.2011 10:42

Tällainen sensuuri on aina törkeä sananvapauden ja ihmisoikeuksien loukkaus. Isoveli päättää mitä kansa saa katsoa ja mitä ei. Tätäkö me haluamme? Muistakaa, että Suomessa on ihan sama systeemi, tosin torrenttipaikkoja ei toistaiseksi ole listalla.

324.4.2011 11:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti horgh:
Tällainen sensuuri on aina törkeä sananvapauden ja ihmisoikeuksien loukkaus. Isoveli päättää mitä kansa saa katsoa ja mitä ei. Tätäkö me haluamme? Muistakaa, että Suomessa on ihan sama systeemi, tosin torrenttipaikkoja ei toistaiseksi ole listalla.
BT-sivustojen sensurointi vaatisi lakimuutoksen, sillä Suomen laki mahdollistaa vain lapsipornon sensuroinnin. Ja kyllä, olen täysin tietoinen miten lakia on venytetty aktivistien ja homojen kiusaamiseen, mutta torrentit ovat toistaiseksi turvassa.

426.4.2011 10:04

Lainaus:
BTJunkien omistaja kertoi TorrentFreak-sivustolle, ettei tuomiosta aiota valittaa. Palvelun käyttäjille saatetaan kuitenkin tarjota jatkossa neuvoja, jotta Italiassa asioivat lataajat voivat jatkaa palvelun käyttöä.
BTJunkien mielestä tuomio oli EVVK? Resurssit keskitetään johonkin muuhun?



"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Hintavertailun suosituimmat

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.