AfterDawn logo

Yle: Finnet-yhtiöt saamassa suuren osan syrjäseutujen tuetuista laajakaistahankkeista

Teemu Laitila Teemu Laitila
5 kommenttia

Yle Kainuu kirjoittaa, että suuri osa valtion tukemista Laajakaista kaikille -hankeen projekteista on menossa Finnet-yhtiöille. Laajakaista kaikille -hankkeen tarkoituksena on saada nopeat Internet-yhteydet valtion tuella myös niille alueille, joilla se ei ole välttämättä kaupallisesti kannattavaa.

Ylen mukaan viestintäministeri Suvi Lindén kertoo, että tähän mennessä Finnet-yhtiöt ovat jättäneet yhteensä 34 hanke-ehdotusta, kun Elisa ja Telia Sonera ovat jättäneet yhteensä yhdeksän ehdotusta ja DNA ei yhtäkään. Finnet yhtiöiltä kerrotaan, että panostuksen takana on halu turvata markkinaosuudet laajakaistamarkkinoista myös tulevaisuudessa. Finnetillä uskotaan kaistan tarpeen nousevan esimerkiksi television teräväpiirtolähetysten siirtyessä verkkoon.

Finnetin suuri osuus koko hankkeen toteutuksessa on aiheuttanut huolta valtion hankerahoituksen muuttumisesta Finnetille myönnetyksi yritystueksi sekä Finnetin mahdollisesta tulevasta monopoliasemasta yhtiöiden omistaessa suuren osan uudesta infrastruktuurista.


Viestintäministerin mukaan huoli monopolista on kuitenkin turha, sillä verkkojen julkisen tuen ehtona on open access -säännöstely, jonka turvin verkossa voi palveluita tarjota kuka tahansa. Myös Kainuun puhelinosuuskunnan ja Iisalmen puhelimen muodostaman Kaisanetin toimitusjohtaja vakuuttaa Ylen mukaan, että verkko on myös muiden operaattoreiden käytettävissä. Toisaalta Kaisanet pidättää oikeuden periä verkosta itselleen koituvat kustannukset verkkovuokrien muodossa ja kulujen lisäksi yhtiölle on jäätävä oma katteensa.

Muiden isojen operaattoreiden haluttomuus panostaa laajakaistaverkkoihin vaikuttaa ihmeelliseltä ottaen huomioon, että kaksi kolmasosaa rahoituksesta tulee valtiolta, kunnilta sekä EU:lta. Palveluiden kehittyessä kaistan tarve ei ainakaan tule laskemaan.

5 KOMMENTTIA

syrtek661/5

Haja-asutus alueilla ei kun asu tarpeeksi ihmisiä että sille kannattaisi Tuhkolman lasipalatista nähtynä kannattaisi alkaam kilpailemaan verisesti satunnaisista kuluttajista.

ExCoPy2/5

Ja näin finnet voi monopoli-asemassa pitää hinnat korkealla hamaan tulevaisuuteen asti.

Jupsu3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ExCoPy:

Ja näin finnet voi monopoli-asemassa pitää hinnat korkealla hamaan tulevaisuuteen asti.

Viestintäministerin mukaan huoli monopolista on kuitenkin turha, sillä verkkojen julkisen tuen ehtona on open access -säännöstely, jonka turvin verkossa voi palveluita tarjota kuka tahansa.

lue uutinen.. eli verkkoa voivat muutkin operaattorit käyttää..

teme5654/5

Lainaus:

Viestintäministerin mukaan huoli monopolista on kuitenkin turha, sillä verkkojen julkisen tuen ehtona on open access -säännöstely, jonka turvin verkossa voi palveluita tarjota kuka tahansa.


Eri asia vaan on, miten halukkaasti muut operaattorit haluavat vuokraverkkoon tulla. Tuntuu siltä että tiheään asutulla alueella kilpailevat operaattorit vetävät mieluummin omat kuitunsa olemassa olevan verkon viereen, sen sijaan että menisivät vuokralle toisen verkkoon.
Tämä jos mikä on hullua, jonnekin alueelle vedetään 2-3 "päällekkäistä" verkkoa, joista luonnollisesti vain yksi on käytössä ja loput tyhjän panttina ja toisaalle ei kukaan halua vetää sitä ensimmäistäkään.
Tämä on mielestäni älytöntä resurssien tuhlausta ja siihen pitäisi ministeriön puuttua. Tai muussa tapauksessa on operaattorin turha kiukutella kannattamattomuudesta jos kuitenkin syyllistyy yllämainittuun tuhlailuun.

ExCoPy5/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jupsu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ExCoPy:

Ja näin finnet voi monopoli-asemassa pitää hinnat korkealla hamaan tulevaisuuteen asti.

Viestintäministerin mukaan huoli monopolista on kuitenkin turha, sillä verkkojen julkisen tuen ehtona on open access -säännöstely, jonka turvin verkossa voi palveluita tarjota kuka tahansa.

lue uutinen.. eli verkkoa voivat muutkin operaattorit käyttää..

Nii kyllä ne voi käyttää, eri asia on paljonko ne joutuu siitä maksamaan. Esim Seinäjoella kävin niin, että Elisa tuli nykyisen anvian verkkoon vuokralle. Meni joku aika ja Elisa hävis verkosta ja asiakkaat siirty automaattisesti anvialle, jolla on tietenkin korkeammat hinnat.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT