*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Yle sai luvan HD-kanavan aloittamiseen

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 29.3.2011 16:06 Kommentteja (20)

Yle sai luvan HD-kanavan aloittamiseen Yleisradio on saanut hallintoneuvostoltaan luvan aloittaa teräväpiirtolähetykset tämän kevään aikana. Ylen teräväpiirtolupa on ensimmäinen palvelu, jonka sopivuus yleisradiopalveluksi on arvioitu EU:n laajuisten säännösten perusteella. Arvioinnissa on käytetty apuna ulkoisia asiantuntijoita, kilpailuvirastoa, Helsingin yliopistoa sekä yrityksiä ja yhteisöjä.
Kanavalla ei ole tarkoitus lähettää uutta ohjelmistoa, vaan se on koostekanava, joka lähettää samanaikaisina lähetyksinä ohjelmia arkisin TV2:n puolelta ja viikonloppuisin TV1:n sisältöjä. Osa sisällöstä on kuvattu HD-muodossa ja osa skaalataan suuremmalle resoluutiolle SD-sisällöistä.

HD-sisältöä näytetään joka päivä klo 17 -23. Kanavan katselu tulee olemaan ilmaista ja sitä voivat lähettää samoin ehdoin kaikki operaattorit. Jakelukustannuksista vastaavat kortti- tai maksu-tv-yhtiöt verkko-operaattoreiden kanssa.

HD-sisältö tavoittaa alkuvaiheessa 60 - 80 prosenttia kansasta. Lähetysten katseluun tarvitaan DVB-T2-yhteensopiva televisio tai digisovitin. Lähetysten aloituspäivä päätetään tarkemmin, kunhan jakelijat ovat valmiita käynnistämään lähetykset.

Tägit: YLE
Edellinen Seuraava  

20 kommenttia

129.3.2011 17:18
AfterDawn Addict

Hienoa :)

890GX Extreme3,Phenom II X6 1055T,Mugen 2,GTX 460 OC,Kotelo R3,HyperX 2x2GB DDR3 1600MHz,Kiintolevy F3 1TB,
Blu-ray,Antec TruePower 550W,BenQ 24LED,Acer V223HQ,Creative Gigaworks T3,Razer Arctosa,Logitech G400,Siberian V2 Blue Edition,G27 Ratti,Asus X5DC läppäri,Samsung 6-sarjan 40,PS3 320Gb,NuForce NE700X,Brother MFC-J6710DW, Nokia Lumia 800, Motorola Razr Maxx, B&W C5 mobile headphones

229.3.2011 17:39

Josko nyt saataisiin se monikanavaäänikin.

329.3.2011 18:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:
Josko nyt saataisiin se monikanavaäänikin.

Eikös ne joskus testannu sitä monikanavaista ääntä Euroviisuissa joku vuosi sitten? Vai oliko se niin että se peruuntui viime hetkellä tms..

Älä Yritä Jos Et Osaa!!

Säännöt: http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/2717

429.3.2011 18:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jouko?:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:
Josko nyt saataisiin se monikanavaäänikin.

Eikös ne joskus testannu sitä monikanavaista ääntä Euroviisuissa joku vuosi sitten? Vai oliko se niin että se peruuntui viime hetkellä tms..

Joo ja menivät metsään. Sit se koko juttu on jotenkin haudattu.

529.3.2011 18:33

Lainaus:
HD-sisältö tavoittaa alkuvaiheessa 60 - 80 prosenttia kansasta. Lähetysten katseluun tarvitaan DVB-T2-yhteensopiva televisio tai digisovitin.
Eikö tuo DVB-T2 ole vasta ihan uusimpien televisioiden herkkua? Joten miten tuo 60-80% voi pitää paikkaansa?

629.3.2011 20:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Malboro:

Tavoitettavuus == moniko voi halutessaan nähdä lähetyksen ostamalla siihen sopivat vermeet, eli siis "peitto".

Ja AFAIK, tuo uutinen kertoisi niin, että myös kaapeliverkkoon tuo kanava saadaan, josko operaattori niin haluaa -> joten MPEG-4 virittimellä varustetut DVB-C -digiboksit (tai televisiot) pitäs pelata myös (joita onkin jo selvästi enemmän, taitaa yli 50% viimeisen 2 vuoden aikana myydyistä DVB-C -televisioista sisältää MPEG-4 -virittimen). Mutua, en mene vannomaan, mutta suht loogista olisi, onhan YLEn testi-HD -kanavakin valtaosalla kaapelioperaattoreista jaossa.

730.3.2011 3:13

Kunhan saisivat ohjelmista koostettua sitten hyvän (tai no ainakin katsottavan) kokonaisuuden, ja mukaan oikeasti se toimiva monikanavaäänikin samalla - ja sitä oikeata HD-matskua sitten riittävästi, niin ehkä tulee katsottua.

Itse vähän epäilen, että taitaa kuitenkin jäädä jollekin Nelonen HD-tasolle; suurin osa sisällöstä ylöspäin skaalattua SD-kökköä stereoäänellä. Jäämme siis taas *kauhulla* odottamaan YLEn säätöjä nykytekniikan sarallla... :D

830.3.2011 8:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Malboro:
Lainaus:
HD-sisältö tavoittaa alkuvaiheessa 60 - 80 prosenttia kansasta. Lähetysten katseluun tarvitaan DVB-T2-yhteensopiva televisio tai digisovitin.
Eikö tuo DVB-T2 ole vasta ihan uusimpien televisioiden herkkua? Joten miten tuo 60-80% voi pitää paikkaansa?
Tavoitettavuus == moniko voi halutessaan nähdä lähetyksen ostamalla siihen sopivat vermeet, eli siis "peitto".

Ja AFAIK, tuo uutinen kertoisi niin, että myös kaapeliverkkoon tuo kanava saadaan, josko operaattori niin haluaa -> joten MPEG-4 virittimellä varustetut DVB-C -digiboksit (tai televisiot) pitäs pelata myös (joita onkin jo selvästi enemmän, taitaa yli 50% viimeisen 2 vuoden aikana myydyistä DVB-C -televisioista sisältää MPEG-4 -virittimen). Mutua, en mene vannomaan, mutta suht loogista olisi, onhan YLEn testi-HD -kanavakin valtaosalla kaapelioperaattoreista jaossa.

Ei taida olla kaapelin puolella halusta kiinni. YLE:n kanavia koskee must-carry sääntö eli jos joku kanava näkyy antenniverkossa niin saman alueen kaapeliverkossakin kyseinen kanava pitää näkyä.

930.3.2011 9:09

Toivottavasti tajuavat näyttää jääkiekon mm-kisat ja muut tulevat urheilutapahtuman HD:nä. Tuskinpa vaan. Näytetään jotain Pikku Kakkosta vaan kuitenkin...

1030.3.2011 9:35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:
Ei taida olla kaapelin puolella halusta kiinni. YLE:n kanavia koskee must-carry sääntö eli jos joku kanava näkyy antenniverkossa niin saman alueen kaapeliverkossakin kyseinen kanava pitää näkyä.
Näin itsekin luulin, kunnes tuosta YLEn väliaikaisesta HD-kanavasta ja sen jakelusta syntyi silloin Pekingin kisojen aikaan hirveä säätö, jossa Welho ei suostunut lähettämään sitä HD-lähetystä. Dunno, oliko sitten niin, että tuo testi-HD ei kuulunut must-carry -kanaviin ja tämä tuleva kuuluu. Vai voidaanko operaattori "velvoittaa" HD-kanavien jakeluun samallatavalla kuin SD-kanavien jakeluun voidaan.. Pitäis ottaa selvää :-)

1130.3.2011 12:30

Kuuntelin toisella korvalla ykkösen aamutv:tä siellä sanottiin tästä äänestä näin, yle ottaa käyttöön HD-lähetyksien mukana monikanava ääntä..

Eli ilmeisesti joko 7.1. tai 8.1 ääntä :p No jo oli aikakin ylenkin siirtyä HD aikaan eikä pelleillä sen hiton digin kanssa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.3.2011 @ 18:56

Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

1230.3.2011 15:25

Saas nähdä ottaako lumotv ylen kanavaa tarjontaansa. Eilen (29. päivä) tuli kanavauudistus joka tiputti mm. Nelonen HD, SuomiTV HD ja Discovery HD kanavat pois valikoimasta. Muistan jostain kuulleeni väittämän että se on operaattorin oma asia näkyykö ylen kanava kaikille vai vaatiiko se katselukortin vaikka onkin ilmainen kanava.

@mjk, mikrobitti ja prosessorilehden uutiset sanovat että ääniraita tulee olemaan 5.1

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.3.2011 @ 15:27

1330.3.2011 18:10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:
Ei taida olla kaapelin puolella halusta kiinni. YLE:n kanavia koskee must-carry sääntö eli jos joku kanava näkyy antenniverkossa niin saman alueen kaapeliverkossakin kyseinen kanava pitää näkyä.
Näin itsekin luulin, kunnes tuosta YLEn väliaikaisesta HD-kanavasta ja sen jakelusta syntyi silloin Pekingin kisojen aikaan hirveä säätö, jossa Welho ei suostunut lähettämään sitä HD-lähetystä. Dunno, oliko sitten niin, että tuo testi-HD ei kuulunut must-carry -kanaviin ja tämä tuleva kuuluu. Vai voidaanko operaattori "velvoittaa" HD-kanavien jakeluun samallatavalla kuin SD-kanavien jakeluun voidaan.. Pitäis ottaa selvää :-)

Must-carry yksi edellytys on että kyseiseltä kanavalta tulee jatkuvasti sisältöä eli voi olla että tuo kokeilu menee sen piikkiin. Samasta syystä esimerkiksi Digiviihde ei näkynyt ilmaiskautenaan kaapelista koska toimi väliaikaisluvalla (ja olisi lisäksi pilannut kaapelioperaattorien pornokanavien myynnin)

1430.3.2011 18:55

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:
Saas nähdä ottaako lumotv ylen kanavaa tarjontaansa. Eilen (29. päivä) tuli kanavauudistus joka tiputti mm. Nelonen HD, SuomiTV HD ja Discovery HD kanavat pois valikoimasta. Muistan jostain kuulleeni väittämän että se on operaattorin oma asia näkyykö ylen kanava kaikille vai vaatiiko se katselukortin vaikka onkin ilmainen kanava.

@mjk, mikrobitti ja prosessorilehden uutiset sanovat että ääniraita tulee olemaan 5.1
Asia selvä. :p

Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

1530.3.2011 19:13

Ihanaa, Yle, Ihanaa... taas alkaa tämä tekniikan kanssa pelleily. Ja Tv-lupamaksu nousee kohta parilla kympillä >:(

1630.3.2011 22:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:
Ihanaa, Yle, Ihanaa... taas alkaa tämä tekniikan kanssa pelleily. Ja Tv-lupamaksu nousee kohta parilla kympillä >:(

Se nousee muutenkin eikö ole jees että rahoille saadaan vastinettakin.

1730.3.2011 23:04

^ kuka saa, kuka ei... kaikki kuitenkin joutuvat maksamaan =/

1831.3.2011 19:17

Lainaus:
Lähetysten katseluun tarvitaan DVB-T2-yhteensopiva televisio tai digisovitin.

Eli pitääkö taas ostaa uusi telkkari tahi muu vastaanotinlaite?

1931.3.2011 21:05

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Lainaus:
Lähetysten katseluun tarvitaan DVB-T2-yhteensopiva televisio tai digisovitin.

Eli pitääkö taas ostaa uusi telkkari tahi muu vastaanotinlaite?
Ei tarvita, ellet halua katsoa noita HD-kanavia. Normikanavat pysyvät ihan samanlaisena kuin nytkin. Ja vaihtoehdot ovat HD-kanavien suhteen käytännössä nämä:

1) Jos olet kaapelitaloudessa, aika iso osa viimeisen 3v aikana myydyistä televisioista sisältää DVB-C + MPEG-4 -virittimen, jolloin tuo em. YLEn HD-kanava näkyy aikalailla varmasti.

2) Jos olet antennitaloudessa, niin todennäköisesti sinulla ei ole DVB-T2 -televisiota, ellet ole ostanut uutta, kalliimman hintaluokan televisiota viimeisen vuoden aikana. Tällöin vaihtoehtona on joko DVB-T2 -digiboksin osto (joita on markkinoilla todella, todella vähän) tai uuden television osto, jossa on sisäänrakennettu DVB-T2 -viritin.

--

Mutta tosiaan, kaikki nykyisin näkyvät kanavat näkyvät jatkossakin, eli kukaan ei menetä mitään. Mutta päivittämällä olohuonerautaa, saa jatkossa enemmän näkyviin.

202.4.2011 1:50

Lainaus:
Kanavan katselu tulee olemaan ilmaista

...vain 250e vuodessa. Eiku nyt tarvittais vielä 50e lisää ku tää hoodee vie enemmän kaistaa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.4.2011 @ 01:50

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Yksi Pixarin tykätyimmistä animaatioista palaa valkokankaalle, kakkososasta julkaistiin ensimmäinen traileri Yksi Pixarin tykätyimmistä animaatioista palaa valkokankaalle, kakkososasta julkaistiin ensimmäinen traileri (18.11.2017 19:46)
Animaatiostudioista se kuuluisin, Pixar, on julkaissut historiansa aikana valtaisasti huippusuosittuja elokuvia, joista osalle, kuten yhtiön huippusuosioon johdattaneelle Toy Storylle, on julkaistu ....
Kumpi kannattaa ostaa, OnePlus 5T vai Huawei Honor 9 Premium? Kumpi kannattaa ostaa, OnePlus 5T vai Huawei Honor 9 Premium? (18.11.2017 14:06)
Huippupuhelinten hinta alkaa Samsungin ja Applen ykköslaitteissa päästä toiselle tuhannelle, joten on selvää, että tilaa hieman näitä heikommin varustelluille malleille on entistä enemmän. Itseasiassa ....
4 kommenttia
Testissä ketjutettava Wi-Fi-kaiutin Creative Omni Testissä ketjutettava Wi-Fi-kaiutin Creative Omni (18.11.2017 12:37)
Aiemmin kirjoitimme Creativen ensimmäisestä pelinäppäimistöstä. Tällä kertaa testissämme on jälleen jotakin Creativen ensimmäistä, mutta ehkä jotain vähemmän yllättävää, nimittäin kannettava ....
Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa (17.11.2017 21:18)
Apple aikoo viivästyttää kesällä WWDC-kehittäjätapahtumassa esitellyn HomePod-älykaiuttimen julkaisua ensi vuoden alkuun. Alkuperäisen aikataulun mukaan HomePodin olisi pitänyt tulla myyntiin ensi kuussa. ....
Netflixiltä Star Wars -tähden supersankarielokuva Netflixiltä Star Wars -tähden supersankarielokuva (17.11.2017 19:20)
Kuten monet varmasti ovat huomanneet, niin Netflix pitää kovasti supersankareista. Yhtiöllä on varsin lämmin suhde Marvelin sankareihin, ja Netflixissä onkin tänään julkaistun uuden The Punisher ....

Uutisarkisto