*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Australiassa ehdotetaan väkivaltaisten kuvien julkaisun kieltämistä

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 20.3.2011 15:13 Kommentteja (6)

Australiassa ehdotetaan väkivaltaisten kuvien julkaisun kieltämistä Etelä-Australian osavaltion hallitus haluaisi säätää lain, jonka nojalla väkivaltaisten tai alentavien kuvien julkaisu Internetissä tehtäisiin laittomaksi, kertoo Sydney Morning Herald. Osavaltion oikeusministerin mukaan lailla yritetään suitsia erityisesti esimerkiksi kuvattujen pahoinpitelyiden päätymistä Internet-levitykseen. Ehdotus sai alkunsa Youtube-palvelussa kiertäneen koulukiusaamista esittäneen videon jälkeen.
Laki koskisi kaikkia teon kuvaamiseen sekä video- tai kuvamateriaalin levittämiseen osallistuneita. Rangaistus saattaisi seurata esimerkiksi tietokoneen tai puhelimen luovuttamisesta levittäjän käyttöön.

Hallitus haluaa tehdä selväksi, että kaikenasteinen osallistuminen tämän kaltaisiin tehoihin johtaa ankariin rangaistuksiin.
John Rau, oikeusministeri


Huolimatta hyvistä aikomuksista, lakiehdotus on saanut kritiikkiä oppositiolta. Opposition mukaan lakiehdotus on liian epämääräinen eikä siinä ole otettu kantaa miten lakia tullaan tulevaisuudessa valvomaan tai miten voidaan estää syyttömien kärsiminen helposti tulkinnanvaraisissa tilanteissa.

Australiassa on pitkät perinteet nettiliikenteen sekä sisältöjen sensuroinnissa. Myös videopelejä sekä elokuvia valvotaan huomattavasti muita maita tiukemmin.

Tägit: Australia
Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

120.3.2011 16:01
Zarok
Inactive

Poissa silmistä, poissa mielestä. Väkivaltaviihte yms. on syy väkivaltaisuudeen, koska eihän enne sodittu... eiku hetkinen...

220.3.2011 19:07

Eli väkivaltaisia elokuvia saisi esittää edelleen teattereissa, TV:ssä ja myydä DVD:llä ja Blu-Rayllä, mutta internetin välityksellä niitä ei voisi enää välittää? Vai eikö tämä koske fiktiivistä väkivaltaa?

Jos Australiassa syttyisi samankaltaisia mellakoita kuin arabimaissa, niin tämän lain takia esim. YouTubessa ei saisi näyttää videoita, joissa mellakkapoliisit pamputtavat kansalaisia?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.3.2011 @ 19:08

321.3.2011 7:05

Australia, sensuurin luvattu maa.

421.3.2011 15:08

Huoh. Tää laki kääntyy itseään vastaan jossain vaiheessa...




1055T|Coolink Silentator|M4A78PRO|GTX580|OCZ Platinum 4Gb-800mhz|500GB+1T|SFGKP550W|Windows 7 Home Premium|G19|Sidewinder X8|X-530

525.3.2011 22:46
342355
Vahvistamaton

Ekös olisi helpompaa vain kieltää internet kokonaan?

626.3.2011 11:02

Esim. poliisien tai vartioiden harjoittaman syyttömien pahoinpitelemisen todistamisesta tulisi rikos?!? Etenkin jos tavallinen kansalainen sattuisi tuomaan asian esiin esim. Youtubessa.

Tällaiset sensuurit eivät todellakaan kuulu kuin totalitaristisiin tai fasistisiin valtioihin...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.3.2011 @ 11:04

"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kestävyystestaajan pakeilla kävi uuden lasidesignin saanut iPhone 8 Kestävyystestaajan pakeilla kävi uuden lasidesignin saanut iPhone 8 (22.9.2017 22:25)
Kestävyystestaaja Zack Nelson on saanut käsiinsä uuden iPhone 8:n. Kovasti viimevuotiselta mallilta näyttävä puhelin on saanut muutamia merkittäviä päivityksiä, joita käsitellään oheisella YouTube-videolla. ....
Uusien iPhone-mallien suorituskyky jättää jälkeen jopa läppäreitä, ero Galaxyihin huima Uusien iPhone-mallien suorituskyky jättää jälkeen jopa läppäreitä, ero Galaxyihin huima (22.9.2017 20:47)
Applen mobiilipiirien suorituskyky on ollut aina aivan omaa luokkaansa. Se on vuosi toisensa jälkeen tuhonnut tieltään tehokkaimmatkin Android-puhelimet, ja useimmiten jopa vuoden vanha iPhone ....
13 kommenttia
HBO varustautuu jo Game of Thronesin loppuun, kehitteillä jo viisi samaan maailman sijoittuvaa sarjaa HBO varustautuu jo Game of Thronesin loppuun, kehitteillä jo viisi samaan maailman sijoittuvaa sarjaa (22.9.2017 20:16)
HBO on vuosikausia tuottanut maailman laadukkaimpiin tuotantoihin lukeutuvia televisiosarjoja. Näistä viimeiset vuodet parhaiten tunnetaan tietysti Game of Thrones, joka on ainakin piratismimittarilla ....
EU:n piilossa pitämä tutkimus paljasti ettei piratismi vahingoittanut myyntiä EU:n piilossa pitämä tutkimus paljasti ettei piratismi vahingoittanut myyntiä (22.9.2017 19:46)
Piratismia on pidetty valtaisana ongelmana useiden media-alojen etujärjestöjen toimesta vuosikausia. Perinteisemmän piratismin ohella esimerkiksi Spotify ja YouTube ovat saaneet oman osansa loasta. ....
3 kommenttia
The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen (22.9.2017 12:25)
The Pirate Bayssä käyneet ovat saattaneet pistää merkille, että sivustolle on lisätty uusi JavaScript-sovellus, joka hyödyntää sivustolla vierailevien käyttäjien tietokoneiden laskentatehoa ....
3 kommenttia

Uutisarkisto