*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

EU: Ihmisillä oltava oikeus tulla unohdetuksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 19.3.2011 12:09 Kommentteja (5)

EU: Ihmisillä oltava oikeus tulla unohdetuksi EU:n oikeusasioiden komissaari Vivian Redingin mukaan ihmisillä on oikeus tulla unohdetuksi Internetissä. Tällä hän viittaa valmisteilla olevaan lakiin, jonka on tarkoitus taata EU:n alueella eläville ihmisille oikeus poistaa verkosta heidän lisäämää tietoa lopullisesti.
Reding on ollut tuohtunut sosiaaliselle medialle, minkä tietoturvan hän näkee erittäin heikoksi. Komissaari on yrittänyt jonkin aikaa saada sosiaalista mediaa uudistamaan niiden toimintamalleja niin, että ne huomioisivat ihmisten yksityisyyden paremmin. Hän on ollut uudistuksiin, etenkin Facebookin kohdalla, pettynyt ja on siksi alkanut hoitaa asiaa kuntoon lakimuutoksen kautta. Redingin mukaan ihmisille tulee taata oikeus, ei vain mahdollisuus, hallita täysin heihin liittyvää tietoa ja sen käyttöä. Hän painottaa erityisesti sitä, että käyttäjillä on oltava oikeus poistaa lisättyä materiaalia jälkikäteen ja estää heihin liittyvän aineiston käytön muihin tarkoituksiin.

Jos lakimuutos tulee voimaan, niin sen ansiosta käyttäjä voi haastaa verkkosivuston oikeuteen mikäli hänen tietojaan ei ole poistettu palvelusta vaikka hän on sitä pyytänyt. Verkkosivustot pelkäävät, että lakimuutos vähentää mainostajien mielenkiintoa.

Tägit: EU
Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

119.3.2011 12:24

Näinhän se pitäisi mennäkkin. Hyvä että EU jaksaa pistää hanttiin tälle jenkkilän pelleilylle.

219.3.2011 13:49

kyynel herkkä pitkin poskeani vierii mahdollisen mainostajien mielenkiinnon hiipumisen vuoksi

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.3.2011 @ 13:50

319.3.2011 15:15

Ei huolta, mut ainakin on unohdettu jo.

419.3.2011 19:37

Hyvä EU!

521.3.2011 19:10
Asentaja123
Vahvistamaton

Kuinkahan tämäkin sitten on käytännössä valvottavissa, minä kysyn vaan.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto