*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Bloomberg: Microsoft lopettaa Zunejen valmistamisen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 15.3.2011 10:37 Kommentteja (4)

Bloomberg: Microsoft lopettaa Zunejen valmistamisen Microsoftin toimet kannettavien mediasoittimien markkinoilla eivät ole sujuneet kovinkaan hyvin, ja uutistoimisto Bloomberg kertoikin eilen, että Microsoft on lopettamassa Zunejen valmistamisen.
Microsoft ei ole vahvistanut Bloombergin kertomia tietoja. Ohjelmistojätin mukaan heillä ei ole tällä hetkellä mitään uutta kerrottavaa Zune-soittimien osalta.

Ensimmäiset Zunet tulivat Yhdysvalloissa myyntiin vuonna 2006, ja uudempi Zune HD -mallisto tuli siellä myyntiin vuonna 2009. Microsoftin kampanjointi Zunejen osalta ei ole kuitenkaan tuottanut tulosta, ja esim. viime vuonna Microsoftin soittimet eivät sijoittuneet Yhdysvalloissa edes viiden myydyimmän valmistajan listoille.

Zune-nimi ei kuitenkaan kuole aivan hetkeen, sillä Zune-ohjelman elinkaari jatkuu näillä näkymin Xbox 360 -pelikonsoleiden ja Windows Phone 7 -puhelimien yhteydessä.

Bloombergin saamien tietojen mukaan Microsoft myy jo valmistetut soittimet pois tavalliseen tapaan.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

115.3.2011 12:11

Mitä jos M$ päättäisi lopettaa Windows puhelimien valmistamisen kannattamattoma? Nokia jäisi sitten yksin ilman älypuhelimallistoa... Tämä voi olla joskus edessä, en ymmärrä miksi pitää laittaa kaikki munat yhteen koriin älypuhelimallistossa...


"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

215.3.2011 12:16

Heh, ipod vetää edelleen mp3 markkinoita suvereenisti, yrittäjiä kammeta vallasta on ollut monia, philips, sony, creative...creative taisi olla jo aika lähellä applea.

Niin ja milenkiintoista on tuossa uutisessa se kuinka juuri ms tekee nokian kanssa tai oikeammin sanottuna se että siirtääkö ms zune-kehittelijät nokia winphonen pariin..


Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

315.3.2011 16:57
spam
Vahvistamaton

Aina iloinen uutinen kun Microsoft rautaa katoaa markkinoilta :) Greenpeacen listalla ollaan siellä häntäpäässä ja muutenkin Microsoftin toimet ei ole niin puhtoisia.

Nokia teki tosiaan tyhmästi, kun valitsi Windowsin pääasialliseksi alustaksi. Meegoa pidetään ilmeisesti hengissä juuri sen vuoksi että se on suunnitelma B jos yhteistyö Microsftin kanssa kariutuu, mikä onkin hyvin todennäköistä firman historiaa tarkasteltaessa.

415.3.2011 17:15

Onko ipod oikeasti rahansa arvoinen,mitä nykyiset kehittyneet puhelimet eivät jo tarjoa loistavine mp3 soittimineen saati spotify soveluksineen? Aika idiootin touhulta tuon ipodin hankinta kuulostaa edes lahjana joka ei myyntiin menisi samantein



Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.3.2011 @ 17:16

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia (7.12.2016 18:31)
Sony on onnistunut myymään jo yli 50 miljoonaa PlayStation 4 -pelikonsolia. Lukemaan sisältyy niin vuonna 2013 lanseeratun PlayStation 4:n myynti kuin tänä syksynä esitellyn PlayStation 4 Pron myyntikin. ....
Chrome päivittyy Androidilla – Sisältää uuden lataushallinnan Chrome päivittyy Androidilla – Sisältää uuden lataushallinnan (7.12.2016 18:13)
Tietokoneille vähän aika sitten julkaistussa Chrome 55:ssä huomattavin muutos aiempaan oli flash-selainlaajennoksen kytkeminen pois päältä oletuksena. Androidilla moiselle ei ole tarvetta, sillä ....
iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa (6.12.2016 13:53)
Jos omistat 16 gigatavun tallennusmuistilla varustetun iPhonen tai iPadin, on laitteesi näytöllä melko varmasti vilahtanut silloin tällöin Tallennustila melkein täynnä -varoitus, joka ilmoittaa ....
Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta (6.12.2016 12:26)
Amazon on jo neljän vuoden ajan kehittänyt ruokakauppaa, josta voisi yksinkertaisesti lähteä pois kun ostokset on kerätty hyllyiltä kauppakassiin. Kassalla jonottaminen jäisi historiaan kokonaan. ....
4 kommenttia
Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen (6.12.2016 11:17)
Netflix aikoo kaksinkertaistaa alkuperäistuotantojen ensi vuonna, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Ted Sarandos. Tämän vuoden aikana Netflix saanut valmiiksi omia tuotantoja noin 500 tunnin verran ....
2 kommenttia

Uutisarkisto