AfterDawn logo

KHO ei tutki Verkkokauppa.comin valitusta

Matti Robinson Matti Robinson
5 kommenttia

Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt Verkkokauppa.comin jättämää valitusta, joka koski laajennettua hyvitysmaksua. KHO totesi tänään julkaistussa päätöksessään tylysti, ettei tutki valitusta. Verkkokauppa.com valitti hyvitysmaksupäätöksestä tammikuun 18. päivä ja tarkensi valitustaan vielä myöhemmin tammikuussa.

Verkkokauppa.comin mukaan päätöksessä ei ole kuultu lainkaan jälleenmyyjiä, joita se juuri koskee. Yrityksen toimitusjohtaja Samuli Seppälä ihmetteli lausunnon puutteita, lyhyttä siirtymäaikaa sekä epäselvää määrittelyä.

Korkein hallito-oikeus kertoo päätöksessään, että maksu ei ole luonteeltaan julkisoikeudellinen ja valitusta ei siksi arvioida.

Asetuksella on annettu säädösvallan alaan kuuluvia yleisiä säännöksiä tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetusta maksusta. Näin ollen valtioneuvoston asetus ei ole hallintolainkäyttölain 4 ja 5 §:ssä tarkoitettu hallintoasiassa tehty päätös, josta saa valittaa


[smartbox:here]Joulukuun 16. päivänä säädetty kopioinnin hyvitysmaksun laajennus jää siis voimaan. Säädöksen mukaan niin kutsuttu kasettimaksu laajeni ulkoisiin kovalevyihin. Hyvitysmaksun suuruus on 5 euroa 250 - 950 gigatavun kiintolevyille ja 10 euroa sitä suuremmilla aina 3 teratavuun asti.

5 KOMMENTTIA

make2001/5

ja sitten ihmetellään miksi nettiostosten eurot valuu muihin maihin
minä en maksa omista valokuvistani ylimääräistä veroa kun en saa kerran niistä edes tuottoa.

Raattis2/5

Jotenkin minusta demokratia ontuu, jos päätöksistä ei saa valittaa. Vai tarvitaanko siihen kansanliikke, että äänensä saa kuuluviin? Säädetään sitten jatkossakin maksuja ja pykäliä, jotka häiritsevät riittävän pientä väestön osaa. Ja kohta kaikilla on ikävämpää.

jonzcu3/5

Suomesta ei ole enää nykyaikana pakko ostaa muuta kuin ruokaa, joten siinäpähän ihmettelevät. Periaate on se, että haluttu/tarvittu tuote ostetaan sieltä mistä sen saa kokonaisuutena edullisimmin. Aika harvoin se on enää Suomi...

ArttuH5N14/5

Noh, nyt sanoo laki näin. Ihan perustellulta tuntuu KHO:n päätös olla tutkimatta, tämän perusteella. Muuten laki onkin aika hanurista, siis tuo kasettimaksun laajennus.

Malboro5/5

Itse olen tässä kovasti harkinnut ulkoisen levyn ostoa jo puoli vuotta. Mutta kitos hyvitysmaksun, niin voin olla varma etten omaani ainakaan enää suomesta osta. Nyt kun näyttää että euroopasta saa muutenkin pari kymppia halvemmalla kui suomesta.

Mikähän järki tässä hyvitysmaksussa taas oli? Se että ihmiset ostaisivat enemmän ulkomailta halvemmalla?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT