AfterDawn logo

HS: Musiikintekijöiden Gramex-korvausten määrä lähes 15 miljoonaa viime vuonna

Teemu Laitila Teemu Laitila
7 kommenttia

Helsingin Sanomat kertoo, että musiikkialan tekijänoikeuksista huolehtiva Gramex jakoi musiikintekijöille lähes 15 miljoonan euron verran korvauksia viime vuoden aikana. uutisen mukaan kokonaissummasta 11,2 miljoonaa meni kotimaisille artisteille ja 3,5 miljoonaa ulkomaisille taiteilijoille.

Tuottajat tienaavat musiikkialalla yleensä esittäviä taiteilijoita paremmin ja tuottajien osuus kotimaisen musiikin potista oli 5,8 miljoonaa euroa ja esittävien taiteilijoiden 5,4 miljoonaa euroa. Keskimääräinen korvaus tuottajille oli kuitenkin noin 1000 euroa kun esittävät taiteilijat saivat korvauksia keskimäärin hieman alle 500 euroa.

Gramex-korvauksia maksetaan musiikin kaikenlaisesta julkisesta esittämisestä niin radiossa ja televisiossa kuin kuntosaleilla ja kaupassa. Julkinen esittäminen sähköisessä mediassa sekä julkisissa tiloissa muodostavat suurimman osan Gramexin tuloista, loput tulevat kopiointi, verkkokäyttö- ja ulkomaisista korvauksista ja hyvitysmaksuista.

Gramex kehuu olevansa alan kansainvälisessä kärjessä kustannustehokkuudellaan, sillä yhdeksän kymmenesosaa kerätyistä rahoista jaetaan eteenpäin artisteille.

7 KOMMENTTIA

syrtek661/7

Siis tämä 15 miljoonaa on poissa kotimaisilta kuluttajilta, siirrettynä taskuihin lähteistä joille näille ole mitään asiaa.

bfr2/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Siis tämä 15 miljoonaa on poissa kotimaisilta kuluttajilta, siirrettynä taskuihin lähteistä joille näille ole mitään asiaa.

Tarkentaisitko näkemystäsi?

Bluejack3/7

Lainaus:

syrtek66
Siis tämä 15 miljoonaa on poissa kotimaisilta kuluttajilta, siirrettynä taskuihin lähteistä joille näille ole mitään asiaa.

Meinaatko syrtek muuten äänestää? taidat kokoomuslainen olla prkl.

syrtek664/7

äänestän toki mutta piraatteja, eikö se bannerista käy ilmi? ;) Ok tuon kommentin voisi varmaan muokata paremmnin. Eli 1) tuo 15 miljoonaa euroa (100 miljoonaa mummon rahaa) on tulonsiirtoa kuluttajilta etujärjestöille ja niiden harvalukuisille edustajille. 5.8 miljoonaa mmh, kuinka monelle tuottajalle? Jos tuo 1000 euron keskimääräinen tulojako menisi tasan, tarkoittaisi se sitä että Suomessa olisi 5800 tuottajaa jotka olisi saanut tukea. Sama taiteijoista, 10800 tukea saanutta. Näin ei ole vaan jotkut saavat tuplajättipotin ja toiset pelkän kuitin. Mielenkiintoista että tuottajia ja taiteilijoita näyttää olevan suhteessa 1:2.

bfr5/7

Kyse ei ole tuottajien tai soittajien määrästä vaan heidän tuotostensa määrästä. Jos jotain biisiä soitetaan miljoona kertaa radiossa ja toista yhden kerran, tietenkään korvaukset eivät jakaudu tasaisesti. Eikai tuossa nyt mitään epäselvää pitäisi olla?

cpenter836/7

Nuo Gramexin korvaukset ovat sentään ymmärryksen rajoissa koska perustuvat esityskertoihin eli jos kappaletta X soitetaan radiossa, tv:ssä jne. niin siitä saavat tämän kyseisen kappaleen tekijät ja esittäjät korvauksen. Teoston korvauksen sen sijaan ovat näitä vedetään hatusta summa joka kerätään jollain tavalla millä ei ole mitään tekemistä asian kanssa ja jaetaan noppaa heittämällä eteenpäin, siltä osin mitä edes jaetaan koska "käsittelykulut" tuntuvat Teostolla olevan aivan järjettömän verrattuna esimerkiksi juuri Gramexin toimintaan.

eemk7/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:

Nuo Gramexin korvaukset ovat sentään ymmärryksen rajoissa koska perustuvat esityskertoihin eli jos kappaletta X soitetaan radiossa, tv:ssä jne. niin siitä saavat tämän kyseisen kappaleen tekijät ja esittäjät korvauksen. Teoston korvauksen sen sijaan ovat näitä vedetään hatusta summa joka kerätään jollain tavalla millä ei ole mitään tekemistä asian kanssa ja jaetaan noppaa heittämällä eteenpäin, siltä osin mitä edes jaetaan koska "käsittelykulut" tuntuvat Teostolla olevan aivan järjettömän verrattuna esimerkiksi juuri Gramexin toimintaan.

No ei kyllä kaikissa tapauksissa perustu oikeisiin soittokertoihin. Monet esityskorvaukset ja lisenssit ovat sellaisia, ettei niissä luetella ollenkaan käytettyjä biisejä, vaan ne antavat vain yleisluonteisen luvan soittaa äänitteitä. Korvausmäärä perustuu esim. yrityksen toimintapinta-alaan tms. Sen sijaan tällaisista korvauksista saatavat tuotot Gramex kylläkin jakaa radiosoittomäärien perusteella. Oletkos useinkin kuullut radiosta vaikkapa zumbamusaa tai joogamusaa tai kenties baletinopetusmusaa? JOstain syystä Suomessa kaikesta sellaisestakin musiikista, joka on lähtökohtaisesti valmistettu vaikkapa tanssiliikuntaa varten (ja josta peritään yleensä sen mukainen maksukin äänitteen hinnassa!), pitää erikseen maksaa Gramexille, että sitä saisi käyttää SIIHEN TARKOITUKSEEN JOHON SE ON MYYTY. Tuloja näistä äänitteistä siis saavat vain ne, joiden musa soi radiossa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT