*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Myös MPAA haastoi Hotfilen oikeuteen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 9.2.2011 08:34

Myös MPAA haastoi Hotfilen oikeuteen Oikeudelliset ongelmat Hotfile-tiedostonjakopalvelun ympärillä ovat jatkuneet tällä viikolla, kun Yhdysvalloissa elokuvateollisuuden rahoja turvaava Motion Picture Association of America (MPAA) haastoi Hotfilen oikeuteen tekijänoikeusrikosten takia.
Syytteiden mukaan Hotfile on ansainnut rahaa palvelun käyttäjien tekemillä tekijänoikeusrikoksilla, jotka liittyvät elokuvien luvattomaan nettijakeluun. MPAA:n mukaan Hotfile on kannustanut ihmisiä luvattomaan tiedostonjakeluun oman bonusohjelmansa avulla, jossa paljon latauksia keräävien tiedostojen lähettäjät palkitaan. Hotfilen toiminta rahoitetaan mainostuloilla ja maksullisilla premium-jäsenyyksillä, joten luvattomien lataajien johdattaminen palveluun on MPAA:n mukaan ollut taloudellisesti kannattavaa toimintaa.

Hotfilen suosion nopea kasvu johtuu MPAA:n mukaan juuri näistä luvattomista latauksista. Palvelun nimen mukaisesti siellä jaettavat tiedostot ovat todella kuumia, sillä ne ovat MPAA:n mukaan digitaalisesti varastettuja. Syytteiden perusteella Hotfile on myös maksanut tietyille hakusivustoille rahaa, jotta nämä ovat lisänneet tuloksiinsa palvelusta löytyviä tiedostoja.

Koska Hotfile ei itsessään sisällä mitään hakutoimintoa, on lataajien etsittävä latauksiin kelpaavat linkit muilla keinoin.

Vaikka DMCA-laki suojelee Yhdysvalloissa tiedostonjakopalveluita tiettyyn pisteeseen saakka, ei tämä suoja kata MPAA:n jättämän paperinivaskan perusteella Hotfileä, koska palvelun ylläpitäjät eivät ole poistopyynnöistä huolimatta puuttuneet palvelussa jaettavaan sisältöön.

Viime kuussa Hotfilen haastoi Yhdysvalloissa oikeuteen Liberty Media -yritys, ja vastaavaan oikeustaistoon voisi ryhtyä mm. äänitealan etuja puolustava Recording Industry Association of America (RIAA).

Tägit: MPAA Hotfile
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Loppuuko Hedman Partnersin piraattikirjebisnes? Korkein oikeus alkaa tutkia tapausta Loppuuko Hedman Partnersin piraattikirjebisnes? Korkein oikeus alkaa tutkia tapausta (28.2.2017 09:45)
Korkein oikeus (KKO) aikoo tutkia onko teleoperaattoreilla mahdollisuus kieltäytyä luovuttamasta säilyttämiään tunnistetietoja tekijänoikeuden haltijalle. Markkinaoikeus on viimeiset pari vuotta ....
YouTubea katsotaan päivittäin miljardin tunnin edestä YouTubea katsotaan päivittäin miljardin tunnin edestä (28.2.2017 09:07)
Ihmiset katsovat YouTubesta nettivideoita päivittäin jo yli miljardin tunnin edestä. Katselumäärä on jopa kymmenkertaistunut vuodesta 2012. Näin suuria katselumääriä ei voida ylläpitää kovin ....
SpaceX aloittaa taas kuulennot – Ihmiset matkaan jo ensi vuonna SpaceX aloittaa taas kuulennot – Ihmiset matkaan jo ensi vuonna (28.2.2017 08:51)
Uudelleenkäytettäviä raketteja kehittävä SpaceX suunnittelee kahden yksityishenkilön lähettämistä matkalle Kuun ympäri. Matkalle lähtevät avaruusturistit on jo valittu ja he ovat maksaneet yhtiölle ....
1 kommentti
Twitchistä tulee pelikauppa Twitchistä tulee pelikauppa (27.2.2017 18:27)
Pelivideoiden suoratoistoa tarjoava Twitch uudistuu tulevan kevään aikana, kun se alkaa myydä kanavien välityksellä tietokonepelejä. Pelikauppaan pääsevät mukaan niin isot julkaisijat kuin pienet ....
Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmä tulossa Xperia-puhelimiin – Kiinalaisilta iso satsaus alustaan Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmä tulossa Xperia-puhelimiin – Kiinalaisilta iso satsaus alustaan (27.2.2017 18:12)
Suomalainen teknologiayritys Jolla kertoi tänään ottavansa osaa Sony Mobilen Open Devices Program -hankkeeseen, minkä myötä Sailfish OS -käyttöjärjestelmän voi asentaa valikoituihin Xperia-älypuhelimiin. ....
2 kommenttia

Uutisarkisto