AfterDawn logo

Elokuvastudiot haluavat isompia osinkoja nettivideosta

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Warner Bros on ilmoittanut, että studio aikoo tulevaisuudessa nostaa nettivideon vuokrauspalveluilta perimiään lisenssimaksuja. Videoiden vuokraus netin kautta on nopeasti kasvava ala, jonka tuotot tällä hetkellä jakautuvat elokuva-alan mielestä epäoikeudenmukaisesti.

Timer Warner -yhtiön toimitusjohtaja kertoi analyytikoille olevansa tyytyväinen uusiin levityskanaviin ja niiden menestykseen, mutta yhtiön mielestä sille kuuluisi isompi osa esimerkiksi Netflix-palvelun suosion hedelmistä käyttäjien siirtyessä olohuoneissaan yhä enemmän Internet-videoiden pariin.

Tällä hetkellä hinnoittelu ei ole yhteismitallinen sen suhteen, millaista arvoa digiaaliset levittäjät saavat tuotteistaan. Mielestämme studioille kuuluisi huomattavasti nykyistä suurempi osuus tuotoista
Jeff Bewkes, Time Warner CEO


[smartbox:here]Warner kertoi myös yhtiön tukevan voimakkaasti uutta digitaalisten sisältöjen käyttöoikeuksien hallintaan kehitettyä Ultraviolet-standardia. Yhtiö uskoo Ultravioletin olevan paras ratkaisu elokuvien digitaaliseen levitykseen ja Warner aikoo sisällyttää tekniikan kaikkiin vuonna 2011 julkaistaviin elokuviinsa

8 KOMMENTTIA

trooper781/8

Niin... miksi tyytyä nykyiseen summaan kun aina voi vaatia enemmän. Tätä menoa netin kautta siirtydän datan hankinta tulee niin kalliiksi, ettei siihen ole kellään varaa.

Lumikki2/8

Johan oli yllättävä uutinen, ei olisi koskaan luullut että elokuvayhtiöt haluavat lisää rahaa. Ne kun ei ole koskaa ylihinnoitellut mitään tai yritänyt mitenkään muutenkaan saada pakotettua ihmisiä maksamaan viihteestä heille enemmän rahaa.

mjk3/8

Eipä yllättänyt yhtään....pian luetaan että nettivuokrausfirmat konkassa kun kukaan ei osta...ja maksut tähtitieteellisiä.

KalikoJak4/8

Kohta taas joku yllättyy, että miksi piratismi on kasvussa, vaikka elokuvien hinnat vain kasvavat.

daim0n5/8

kannattaisko tehä omat palvelut hä jos noin paljo kiukuttaa :P

trooper786/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:

kannattaisko tehä omat palvelut hä jos noin paljo kiukuttaa :P


Ei missään nimessä... nettivuokraamon perustaminenhan veisi hirveästi rahaa jolloin johtoportaan kuusi numeroiset joulubonukset jouduttaisiin lopettamaan =0

himpo7/8

Maksulliset nettivideot? Kerran yritin kokeilla yhtä suomalaista palvelua jossa oli suomalainen leffa jota ei ollut .torrenttina, selaimen yhteensopivuus kusi ja jäi katsomatta, sen jälkeen ei olla maksullisia yritetty.

avthein8/8

Elokuvat imuroidaan ja katsellaan muualta kuin leffastudioiden DRM-sontakasasta...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT