AfterDawn logo

Nokia Growth Partners investoi miljoonia Voddleriin

Matti Robinson Matti Robinson
8 kommenttia

Nokian rahoittama sijoitusyhtiö Nokia Growth Partners (NGP) on suurin yksittäinen sijoittaja Voddlerin uusimmalla rahoituskierroksella, kertoo ArcticStartup. Aiemmin Voddleriin on suomalaisfirmoista sijoittanut Elisa, joka sai 40 miljoonan kruunun sijoituksellaan 10% Voddlerin osakkeista viime syyskuussa.

Voddlerin blogissa kerrotaan, että ensimmäisen täysimittaisen toimintavuoden aikana 2010 Voddler tavoitti 850000 asiakasta Pohjoismaissa, jotka katsoivat yhteensä 5 miljoonaa elokuvaa. Voddler kertoo, että sen kasvavassa valikoimassa on tällä hetkellä 3500 elokuvaa, joista yli 80 prosentia on mainosrahoitteisia eli katsojille ilmaisia.


[smartbox:here]Voddlerin kehityksessä panostetaan nyt erityisesti kannettavien laitteiden, kuten matkapuhelinten ja tablettien valloittamiseen. Lisäksi video on demand -palvelun tarkoituksena on laajentua internet-yhteydellä varustettuihin digibokseihin ja televisioihin. Rahoituskierros saatetaan loppuun ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

8 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/8

Hyvä Nokia ja hyvä Elisa!

(Ja tämän takia siis Suomessa olevat Elisa Viihteen käyttäjät taisivat ensimmäisten joukossa päästä kokeilemaan tuota & Voddleria mainostetaan sivuilla www.elisaviihde.fi)

Akasori2/8

Itse käyttelin tätä jo ennen mitään noita Elisan juttuja.

ArttuH5N13/8

Joo, siksi kirjoitinkin "ensimmäisten joukossa", kun ymmärtääkseni tuota pääsi käyttämään jo hieman aikaisemminkin.

Ja uudelleen luettuna viestini vaikuttaa mainokselta. Tarkoitus olis tuoda ilmi, että olin pohtinut aikaisemmin tuota Elisa & Voddler kimppaa ja nyt sekin selvisi.

ramiselin4/8

Onko tuo niin hyvä asia, että vain Elisan ja Saunalahden asiakkaat voivat hankkia Voddlerin? Muissa pohjoismaissa ei tietääkseni ole vastaavia rajoituksia. Elisalta ehkä hyvä veto, mutta kuluttajan näkökulmasta ei niinkään.

ArttuH5N15/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Onko tuo niin hyvä asia, että vain Elisan ja Saunalahden asiakkaat voivat hankkia Voddlerin? Muissa pohjoismaissa ei tietääkseni ole vastaavia rajoituksia. Elisalta ehkä hyvä veto, mutta kuluttajan näkökulmasta ei niinkään.


Samaa mieltä, itse olin mielissään tuosta Elisan (ja Nokia) sijoittamisesta noin ylipäätään. Tosin, itse olen Elisan asiakas, joten ei tuo nyt jää kaivelemaan, joskin ymmärrän muiden turhautumisen.

friis6/8

Voddlerissa oli/on potentiaalia, ärsyttää vain tuo Adobe Air:n käyttö. Hieman turhan raskas vanhalle läppärilleni.

Jos joku haluaa kutsun voddleriin, nii YV:llä sähköpostiosoite.

sa260fm7/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Voddlerissa oli/on potentiaalia, ärsyttää vain tuo Adobe Air:n käyttö. Hieman turhan raskas vanhalle läppärilleni.

Jos joku haluaa kutsun voddleriin, nii YV:llä sähköpostiosoite.

Aivan. Sen jälkeen kun XMBC client poistettiin on projektilta mennyt pohja. Myös ärsyttävä kaistan syövä network ohjelma on varmasti karsinut käyttäjiä.

Dedbet8/8

Voddleriin saisi tulla enemmän myös tv-sarjoja, joita on useammin aikaa katsoa (eritoten näitä 25-35min jaksojen sarjoja), pikaisesti vilkuiltuna ainakin komediasarjojen tarjonta oli aika minimaalinen vielä tällä hetkellä. Alle euron hinta yhdestä jaksosta on kuitenkin hyvin maltillinen, joten tulisi varmasti suosittua tuota jos tarjonta olisi suurempi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT