*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Kahdeksan miljoonaa Kinectiä siivitti Microsoftin hyvää tulosta

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 28.1.2011 10:12 Kommentteja (1)

Kahdeksan miljoonaa Kinectiä siivitti Microsoftin hyvää tulosta Microsoftin viime vuoden viimeinen neljännes oli yhtiön liikevaihdon kannalta positiivinen. Liikevaihto kasvoi 5 prosentin verran 19,95 miljardiin dollariin. Osavuosikatsauksen mielenkiintoisin asia oli kuitenkin Kinect-ohjaimen merkitys hyvän tuloksen saavuttamisessa.
Microsoftin viihdelaitteista ja puhelimista vastaava Entertainment & Devices -yksikkö kasvoi huimat 55 prosenttia. Hyvään tulokseen vaikutti Kinectin sekä sen myötä Xbox 360 -konsoleiden kasvanut myynti, kasvaneet Xbox Live -jäsenmäärät sekä erittäin hyvin sujunut pelimyynti.

Oleme erittäin innostuneita Kinectin saamasta vastaanotosta. Kahdeksan miljoonaa myytyä laitetta 60 päivän aikana ylitti kaikki odotuksemme
Peter Klein, Microsoft CTO


Hyvä menestys ei kuitenkaan ollut pelkästään Kinectin ansiosta, sillä myös käyttöjärjestelmärintamalla menee hyvin. Microsoft kertoi myyneensä 300 miljonaa Windows 7 -lisenssiä. Microsoftin mukaan uusin Windows-versio löytyy jo 20 prosentissa Internetiin yhteydessä olevista PC-koneista.

Tägit: Microsoft
Edellinen Seuraava  

1 kommentti

130.1.2011 12:16

Vielä kun saisi jotain hyviä pelejäkin tuolle..

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

OnePlus 5 sai uuden Android Oreo -esiversion OnePlus 5 sai uuden Android Oreo -esiversion (15.12.2017 22:50)
Uskaliaimmat OnePlus 5 -käyttäjät pääsevät nyt kokeilemaan uutta esiversiota, joka tuo Androidin uuden Oreo-version ominaisuuksia. OnePlus on aloittanut tänään Oreo-beetaohjelmassaan uuden version jakelun. ....
1 kommentti
Samsungin patentti kertoo kahdella näytöllä varustetusta pelipuhelimesta? Samsungin patentti kertoo kahdella näytöllä varustetusta pelipuhelimesta? (15.12.2017 22:08)
Samsung, kuten monet muutkin älypuhelinvalmistajat, kehittää jatkuvasti uusia patentteja, joilla pyritään uudistamaan älypuhelinkonseptia. Tietysti tarkoituksena on löytää uudenlainen innovaatio, ....
Samsungin uusi huippumalli, Galaxy S9, esitellään jo MWC-messuillla? Samsungin uusi huippumalli, Galaxy S9, esitellään jo MWC-messuillla? (15.12.2017 21:15)
Huippupuhelimet ovat todennäköisesti tämän vuoden osalta esitelty, mutta kauaa ei tarvitse odottaa, että uutta lippulaivamallia on jälleen tarjolla. Monet valmistajat tähyävät jo vuoden alkuun ....
AIM-pikaviestin haudattiin virallisesti tänään AIM-pikaviestin haudattiin virallisesti tänään (15.12.2017 19:44)
Vaikka nyt elämme pikaviestimien kulta-aikaa, kiitos mobiilisovellukset kuten WhatsApp, niin sovellusten historia on tietokoneiden viestimissä parin kymmenen vuoden päässä. Yksi ensimmäisistä ....
Netflixiltä heti vuoden alkuun läjäpäin uutta, tässä tammikuun uusi Originals-sisältö Netflixiltä heti vuoden alkuun läjäpäin uutta, tässä tammikuun uusi Originals-sisältö (15.12.2017 19:32)
Jouluunkin on vielä toista viikkoa aikaa ja senkin jälkeen Netflixillä on tarjolla ennen vuoden loppua muun muassa uusi Black Mirror -kausi, mutta jo nyt on hyvä ottaa katsaus tulevan kuun Netflix-uut....

Uutisarkisto