*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Sony sai mykistettyä PS3-hakkerit oikeustoimilla

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 27.1.2011 22:13 Kommentteja (35)

Sony sai mykistettyä PS3-hakkerit oikeustoimilla Sonyn ja hakkereiden välinen oikeustaistelu Yhdysvalloissa PlayStation 3 -pelikonsolin suojauksien kiertämisestä on lähtenyt hyvin käyntiin konsolijätin osalta, sillä paikallinen tuomari on määrännyt hakkerit vaikenemaan löydöksistään.
George Hotz ja muut syytetyt eivät siis saa väliaikaisen kiellon takia levittää mitään PS3-hakkerointiin liittyviä tietoja tai taitojaan eteenpäin. He eivät saa myöskään toimillaan kannustaa muita tekemään tällaisia tekoja.

Päätöksen myötä Hotz on sensuroinut omaa kotisivuaan, jotta siitä ei tule myöhemmin hänelle ongelmia. Sonyn harmiksi samat tiedot ovat kuitenkin saatavilla muiden sivustojen kautta.

Samalla tapausta käsittelevä tuomari määräsi hakkerit luovuttamaan kaikki jailbreakin tekemiseen käytetyt tietokonelaitteet ja tallennusmediat Sonylle. Näiden tietojen avulla Sonyn täytyy sitten todistaa syytöksensä, joiden mukaan hakkerit ovat toimillaan rikkoneet mm. DMCA-lainsäädäntöä ja tekijänoikeuslakia.

Edellinen Seuraava  

35 kommenttia

127.1.2011 22:24

Nythän ne jännän sopan on keittäneet.

227.1.2011 23:04

Minkähän perässä se Sony oikein on, sillä onhan se 100% selvä asia ettei tuollaista voi netistä saada ikinä pois millään maailmanvallalla.

327.1.2011 23:08

HA HA HA HA "REPESIN".. Noh...Huoh.. Kyllähän tämäkin tuli ennustettua jo ennen kuin järjetön apinointi koko asiasta edes alkoi :D Linnaan vaan että me "lainkuuliaiset" ihmiset saadaan jatkossa jotain muitakin kuin tietoturvapäivityksiä Hotzin kaltaisten idioottien takia. JEAH

427.1.2011 23:09
Arzgahhh
Inactive

EI pois mutta saadaan ehkä estettyä tulevaisuudessa koko toiminta. Jos vaan tuo menee korkeimmissa oikeuksissa läpi. Kumpa menisikin niin ois PS3:sen tulevaisuus taattu! En haluaisi kuulla että ne on julkaisemmassa jonku PS3i version. Jossa on sitten kokonaan uusittu suojausjärjestelmä ja jotain muuta pientä uutta. Sillon kyllä alkais kyrsimään.

ASRock N68C-S UCC | Athlon II X2 250 | Winfast 8800gt + Setsugen | 2gb DDR3 1066mhz | Spinpoint F3 500gb Sata II | Razer Arctosa | Steel Series Kinzu Pro |

527.1.2011 23:10

"En haluaisi kuulla että ne on julkaisemmassa jonku PS3i version. Jossa on sitten kokonaan uusittu suojausjärjestelmä ja jotain muuta pientä uutta. Sillon kyllä alkais kyrsimään. "

Sepä se.. :/

627.1.2011 23:29

Sitte pari sataa milijardia korvauksia päälle ettei edes lasten lasten lasten lasten lasten lapsien lapset saa palakasta penniäkään käteen. Oppivat haxorit ja haxorboxit olemaan ihimisiksi.

728.1.2011 0:04

Hah, juuri ehdin pistää 2 päivää sitten konsoliin 3.55 cfw:n. Vaikka oishan kaikki informaatio toki tarjolla edelleen ympäri nettiä.

Sony voisi jo viimeinkin myöntää tappionsa, vaikka se olisikin kyllä aika kova isku sonylle, kun miettii pelifirmojen motivaatiota tulevaisuudessa tehdä pelejä konsolille jossa ei suojaukset toimi.

Ehkä muistavat tämän ps4:sta kehittäessä... muistaa taikka ei, niin eiköhän senkin kohdalle tule jossain vaiheessa tutut kissa-hiirileikit jb-scenen kanssa.

PS. Otsikko on vähän harhaan johtava, Hotz tuskin on ainoa joka alalla häärää, eiköhän sitä informaatiota löydy vastedes ihan yhtä helposti ku ennenkin. Sitäpaitsi ainakin tähän asti Sonyn vastatoimet ovat varmaan aiheuttaneet enemmän harmia kuin hyötyä. Ei varmaan laillisten pelien pelaajatkaan pidä siitä että psn tyrkyttää vähänväliä uutta päivitystä joiden pitäisi estää luvattomien kopioiden peluu, mutta se onkin pahimmassa tapauksessa vetänyt viattoman pelaajan konsolin jumiin, puhumattakaan "other os"-tuen yms. poistamisesta. Mistä sitä tietää mihin sonyn mielivaltaiset toimet seuraavaksi menevät...BD/DVD-tuki poistetaan??? Jos tuote myydään tietyillä ominaisuuksilla, niin millä oikeudella niitä ominaisuuksia yhtäkkiä aletaan karsimaan kaikilta? Jos murretut suojaukset itkettää, niin tehkää konsoli jota ei murreta! Ihan turha rypistellä ku on jo housuissa ;)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 00:27

828.1.2011 0:15

Onnea sulle, kannattaa käydä säännöllisesti sossun luukulla ja työkkärissä että saat töitä joskus edes. Sitten sinulla on vara "maksaa" peleistäsi ja me muut käyttäjät naatiskellaan uusista hienoista ominaisuuksista jotka FW päivityksissä saamme :)

Seuraava ennustukseni koskee custom fw käyttäjiä, he lähtevät raastupaan sitä mukaa kun jäävät kiinni fw:n levittämisestä tai jotain vastaavaa. Hajotkaa siihen.

928.1.2011 0:22

Tämäkin asia voidaan kokonaisuudessaan pelkistää niin simppeliin esimerkkiin kuin

--> Miksi nykyisten autojen konehuoneet ovat niin tiiviisti muoviin pakattuja kokonaisuuksia ja "käyttäjälle" ei anneta takuun piirissä kuin mahdollisuus öljyn lisäämiseen (jos siihen) ?

raksuttaa..raksuttaa..loading..error..vakava laitteistovirhe..bsod

= Koska kun käyttäjä ei tajua helevettiäkään koko laitoksen päälle ja sen ei ole tarkoituskaan koska tuote on ns.käyttö valmis kuluttajalle luovutettaessa. Se toimii niin kuin se on tarkoitettu toimimaan. Se voisi olla parempi, mutta kun sen on tarkoitus toimia niin. Siksi kaikki ylimääräinen säätäminen on rangaistavaa ja sen ehkäisemiseksi kaikki valetaan muovin sekaan ja pirunmoisten suojausten taakse. Mersu ei saatana fordiksi muutu vaikka mitä teet, joten sinun pitää vain hyväksyä että se on mese. Ymmärtääkö pointtia niinku kukaan ?

1028.1.2011 0:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:

Kyllä mulla on töitä, eikä onneksi tarvitse enää sossussa käydä :) Toki ostaisin kaikki pelini jos varakas olisin, mutta yksinhuoltajaisänä rahaa palaa muuhunkin.

Ja väärinhän se pelintekijöitä kohtaan on, mutta osoitelkoon sormella sonya. Sehän on päivänselvää että joka konsoli murretaan jos vain mahdollista.

Lähinnä siis tarkoitin sitä että laillisten pelienkin pelaajat kärsivät sonyn toimista, joista ei mitään hyötyä itse lafkalle ole.

1128.1.2011 0:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:
Tämäkin asia voidaan kokonaisuudessaan pelkistää niin simppeliin esimerkkiin kuin

--> Miksi nykyisten autojen konehuoneet ovat niin tiiviisti muoviin pakattuja kokonaisuuksia ja "käyttäjälle" ei anneta takuun piirissä kuin mahdollisuus öljyn lisäämiseen (jos siihen) ?

raksuttaa..raksuttaa..loading..error..vakava laitteistovirhe..bsod

= Koska kun käyttäjä ei tajua helevettiäkään koko laitoksen päälle ja sen ei ole tarkoituskaan koska tuote on ns.käyttö valmis kuluttajalle luovutettaessa. Se toimii niin kuin se on tarkoitettu toimimaan. Se voisi olla parempi, mutta kun sen on tarkoitus toimia niin. Siksi kaikki ylimääräinen säätäminen on rangaistavaa ja sen ehkäisemiseksi kaikki valetaan muovin sekaan ja pirunmoisten suojausten taakse. Mersu ei saatana fordiksi muutu vaikka mitä teet, joten sinun pitää vain hyväksyä että se on mese. Ymmärtääkö pointtia niinku kukaan ?
Hieno vertaus, siitä vain uupuu yksi oleellinen asia. Sanotaan nyt vaikka, että ostat auton johon kelpaa E98 ja E95. Vuoden käytön jälkeen valmistaja ilmoittaakin yhtäkkiä, ettet voi enää käyttää E95:sta. Autossa on myös ostaessasi kaadettava takapenkki, mutta vietyäsi auton takuuhuoltoon ominaisuus on yhtäkkiä hävinnyt. Pitääkö sinun vain hyväksyä, että mikä ostohetkellä oli tarjolla otetaan sinulta pois ilman hyvää syytä?

On olemassa myös käyttäjiä, jotka oikeasti ymmärtävät miten laitteisto toimii. Miksi kieltää heiltä sen muokkaaminen rangaistuksen uhalla. Ei mekaanikkokaan saa rangaistusta auton moottorin virittämisestä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 00:42

1228.1.2011 1:20

Moniko teistä näin "oikeasti" käytti linuxia ? Kyllä sitä itsekin kokeilin, mutta en menisi miltään muotoa käytettäväksi kehumaan :/ Kokeilin muistaakseni yellow dogia ja ubuntua..

1328.1.2011 4:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:
Moniko teistä näin "oikeasti" käytti linuxia ? Kyllä sitä itsekin kokeilin, mutta en menisi miltään muotoa käytettäväksi kehumaan :/ Kokeilin muistaakseni yellow dogia ja ubuntua..
Ja se että sinä et saanut sitä toimimaan kuten halusit, ei tarkoita että asia olisi huono. Itse uutiseen, ei Sony tässä pääse niskan päälle.. scene painuu vaan paremmin pinnan alle jonka jälkeen data alkaa liikkumaan normaalisti. Ennen vaan oli varmat lähteet nyt jos ja kun painuu maanalle paremmin tulee vaan hetkellisiä ongelmia saada lähde.

1428.1.2011 4:44

Lainaus:
luovuttamaan kaikki jailbreakin tekemiseen käytetyt tietokonelaitteet ja tallennusmediat Sonylle. Näiden tietojen avulla Sonyn täytyy sitten todistaa syytöksensä
o.O .. olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että syyttäjän ei pitäisi päästä näpelöimään todistusaineistoa, vaan todistusaineiston tutkii kolmas (puolueeton) osapuoli.

1528.1.2011 7:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:
Lainaus:
luovuttamaan kaikki jailbreakin tekemiseen käytetyt tietokonelaitteet ja tallennusmediat Sonylle. Näiden tietojen avulla Sonyn täytyy sitten todistaa syytöksensä
o.O .. olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että syyttäjän ei pitäisi päästä näpelöimään todistusaineistoa, vaan todistusaineiston tutkii kolmas (puolueeton) osapuoli.
rahalla varmaan ratkaistu, niin saadaan pakolla haluttu löydös

i7-4770k@4,4GHZ/R9 290 OC+accelero xtreme III/8gb ddr3 1600mhz/Gigabyte z87x-d3h/Phanteks PH-TC14PE/5x fractal 140mm low speed/Fractal R4/Seasonic platinum 760w/samsung 830 256gb ssd/500gb hdd/Roccat kone xtd ja roccat isku.

1628.1.2011 8:31

Vastahan tässä vähän aikaa sitten uutisoitiin, että laitteiden jailbreakkaus ja sen tutkimus on sallittua ja DMCA-lainsäädäntöä höllättiin juurikin tämän osalta. Tämä tuomio sotiin täysin tuota uutista vastaan.

"Circumventing video game encryption (DRM) for the purposes of legitimate security testing or investigation"

EDIT:
http://www.crunchgear.com/2010/07/26/now-legal-in-the-u-s-jailbreaking-your-iphone-ripping-a-dvd-for-educational-purposes/
http://www.engadget.com/2010/07/26/library-of-congress-adds-dmca-exception-for-jailbreaking-or-root/

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 08:32

1728.1.2011 8:52

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:
Tämäkin asia voidaan kokonaisuudessaan pelkistää niin simppeliin esimerkkiin kuin

--> Miksi nykyisten autojen konehuoneet ovat niin tiiviisti muoviin pakattuja kokonaisuuksia ja "käyttäjälle" ei anneta takuun piirissä kuin mahdollisuus öljyn lisäämiseen (jos siihen) ?

raksuttaa..raksuttaa..loading..error..vakava laitteistovirhe..bsod

= Koska kun käyttäjä ei tajua helevettiäkään koko laitoksen päälle ja sen ei ole tarkoituskaan koska tuote on ns.käyttö valmis kuluttajalle luovutettaessa. Se toimii niin kuin se on tarkoitettu toimimaan. Se voisi olla parempi, mutta kun sen on tarkoitus toimia niin. Siksi kaikki ylimääräinen säätäminen on rangaistavaa ja sen ehkäisemiseksi kaikki valetaan muovin sekaan ja pirunmoisten suojausten taakse. Mersu ei saatana fordiksi muutu vaikka mitä teet, joten sinun pitää vain hyväksyä että se on mese. Ymmärtääkö pointtia niinku kukaan ?
Voihan sitä noinkin ajatella, mutta oikea syy lienee, että kun kuluttaja ei saa itse korjata autoaan, hän joutuu maksamaan tästä palvelusta kovan hinnan kalliissa merkkikorjaamossa. Kyse on rahasta, rahastuksesta ja kuluttajan hallitsemisesta, ei mistään humaanista palvelusta. Jos paasaat näitä asioita aikuisten oikeasti tosissasi, niin varaudu saamaan parrua mitä erikoisemmista syistä hyväuskoisuutesi vuoksi tulevaisuudessa. Tämä ei ole loukkaus vaan neuvo :)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 08:54

1828.1.2011 9:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:
Vastahan tässä vähän aikaa sitten uutisoitiin, että laitteiden jailbreakkaus ja sen tutkimus on sallittua ja DMCA-lainsäädäntöä höllättiin juurikin tämän osalta. Tämä tuomio sotiin täysin tuota uutista vastaan.

"Circumventing video game encryption (DRM) for the purposes of legitimate security testing or investigation"

EDIT:
http://www.crunchgear.com/2010/07/26/now-legal-in-the-u-s-jailbreaking-your-iphone-ripping-a-dvd-for-educational-purposes/
http://www.engadget.com/2010/07/26/library-of-congress-adds-dmca-exception-for-jailbreaking-or-root/
Kannatta lukea se Engadgetin juttu ajatuksen kanssa läpi. DRM:n kiertäminen tai DVD-levyn suojausten murtaminen omin nokkinesi on ok, mutta em. työkalujen jakelu, julkistaminen, jne on edelleen laitonta.

Eli tilanne vastaa vähän Suomea, jossa et joudu ongelmiin, vaikka rippaatkin Makuunista vuokratun leffan itsellesi, mutta jos pistät jonkin DVD-rippausohjelman -- kuten AnyDVD tai DVD Decrypter -- jakoon nettiin, niin olet välittömästi ongelmissa. Eli ohjelmien käyttö on ok, samoin ihan omin nokkineen DRM:n murtaminen harrastusmielessä, mutta ohjelmien ja ohjeiden jakelu ei ole ok.

1928.1.2011 9:27

Noh, olis pitäny käyttää sarkasmi merkkiä vissiin :D Ei mutta kyllähän asiat silti noin ovat kutakuinkin. Se vain on kuluttajien hankala niellä. Vai eikö ole ? Hotzin kaltaiset "vaikuttajat" yrittävät kovasti saada muutoksia radikaalein keinoin johonkin, mutta onhan se moneen otteeseen nähty miten siinä loppujen lopuksi käy. Eli kannattaako se ? = Ei

Ps3 linuxista sen verran, että ei sitä ole mahdollista saada toimimaan laitteisto resurssien puutteellisuuden vuoksi edes tyydyttävästi kyseisessä vehkeessä. Muistia on ensinnäkin liian vähän. GPU:n käytön rajoitus on toinen asia. Eli jos käytettävyys meinaa sitä että päivän odottelette käynnistymistä ja toisen että joku hikinen vlc erittäin huonosti jonkun kusisen piraattileffan saa pyörimään ? Eli mahdollista saada toimimaan = kyllä, toimimaan hyvin "käytettävästi" = Ei...

2028.1.2011 9:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:
Hotzin kaltaiset "vaikuttajat" yrittävät kovasti saada muutoksia radikaalein keinoin johonkin, mutta onhan se moneen otteeseen nähty miten siinä loppujen lopuksi käy. Eli kannattaako se ? = Ei

hmmm... suojauksen laillinen murtaminen on radikaalia. No joo, pitää katsoa miten oikeustaistelu päättyy. Parempihan se vain on kuluttajalle, että he saavat enemmän hallintaa tuotteilleen. Kannattaa oppia luottamaan korporaatioiden sijaan enemmän itseensä ja omiin lähtökohtiinsa. Tiedä mitä sillä omalla luovuudella ja vapaudella lopulta saakin aikaan. Rajoituksia kutsutaan aivan syystä rajoituksiksi.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 10:00

2128.1.2011 10:14

Tarkoitin siis lähinnä sitä että hän on yksi niistä jotka pitävät tekemisistään meteliä julkisesti. Kuka tahansa voi näitä kyhäillä kotonaan tietty mutta uskallatko alkaa toitottamaan saavutuksistasi julkisesti varsinkin kun vastassa on isoja yhtiöitä joille se pari tonttua ei piisaa !?

Eli omalla tavallaan ovat jonkin sortin radikaaleja, vieläpä aika röyhkeitä sellaisia kun kuvittelevat itsensä selvästi koko systeemin yläpuolelle ja elävät siinä toivossa että saavat tehdä mitä huvittaa. Sellainen kun nykyään KÄY aika kalliiksi kun aikansa kerjää huomiota :D

2228.1.2011 10:27

Aaah, tuo on varsin totta. Pelkkä toitottaminen on nykymaailmassa riskiä, vaikka lakia ei edes oltaisi rikottu. Suuryhtiöt ja valtaa pitävät hallitsevat kuitenkin painostamisen taidon. Itse en välttämättä kyllä uskaltaisi tuohon lähteä, mutta onneksi maailmassa on rohkeampiakin ihmisiä, jotka toivottavasti saavat jotain positiivistakin aikaan. Näidenkin paljastusten vaikutuksia voidaan arvioida varmaan vasta vuosien päästä.

2328.1.2011 10:35

ps3 rajoittunut? Millä tavalla? Linux ei ole niin nuuka ympäristölle, 2MB riittää linuxin ajamiseen... Kuka puhuu vlc taikka piraattileffoista? Wii ja PS3 kelpaa hyvin vaikka kotipalvelimien ajamiseen sen jälkeen pelaaminen on siirtynyt ps4/5:seem ;)

Eli uudelleenkäyttö, se on muotia ... Tämähän ei käy valmistajille vaan ne haluaisivat myydä uusia laitteita koko ajan.

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

2428.1.2011 11:06

Ainoa syy siihen, miksi GeoHot ja fail0verflow ovat oikeudessa, on, että he yrittivät tehdä itsestään rokkitähtiä. Alkuperäisen PS3-jailbreak-USB-tikun tekijät ovat viisaasti pysyneet poissa valokeilasta.

Status jota GeoHot ym. tavoittelivat oli tämän "rikoksen" hyöty, eivätkä he siksi ole pyyteettömiä oikeudenpuolustajia. GeoHot kalastelee jo nyt työpaikkoja tekosillaan. Sonyn tarkoituksena lieneekin lähinnä palauttaa herrat maan pinnalle ja samalla pelotella muita, jotka tulevaisuudessa ehkä yrittäisivät nousta heidän kustannuksellaan julkisuuteen.

2528.1.2011 11:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Raattis:

Tämän perusteella työnsä tuloksen julkistaminen avoimesti on jokin synti. Jos kyse on lopulta laillisesta toiminnasta, niin olisi jotenkin nurinkurista, ettei saavutuksiaan mainosta omalla nimellään. Nämä hakkerin nousivat julkisuuteen kuitenkin omilla taidoillaan, teoillaan ja saavutuksillaan.

Kukaan ei tietenkään kiellä olemasta anonyymi hyväntekijä.

Lisäys: pyyteettömiä tekoja ei oikeastaan edes ole olemassa: "Minä teen, minä saan". Ihmistä motivoi aina jokin.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 11:39

2628.1.2011 13:26

Palauttais vaan otherOS tuen niin kaikilla olis kivaa =)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.1.2011 @ 13:26

2728.1.2011 14:48

Voitte te korjata autonne itse, voitte myös sitten tehdä ne pelinne itse.

2828.1.2011 16:30

Ei helevetti, ostat laitteen ja et saa tehdä OMALLA laitteella mitä haluat, sama asia olisi että tietokoneella ei saa mennä afterdawniin koska apple on niin päättänyt.

Mikkisofta

2928.1.2011 17:55

Kyllä ainakin iphone 3G, 3GS ja 4:llä tuntuu afterdawn pelaavan ihan normaalisti ? Eli edustat juurikin sitä pientä ryhmää joka tulkitsee "jo pakkauksessa" olevaa tekstiä "mitä laitteella voi tehdä ja MIHIN se on tehty" malliin -->

"No perkele saatana, miksei tällä voi pelata wiin pelejä ? Vittu tää on mun tällä pitää voida pelata xboxin pelejä kans.. Vittu eihän tähän edes sovi gameboyn kortit mihkään ? Kyllä se niin on jumalauta että kun tästä maksoin niin tähän pitää saada hindows 7 ja lumikepardi yhtaikaa stna.. Vittu tällä mitään kahavia voi keittää etes.. Nii ja mä varppina mistään mitään maksa"

Tunnistatko kenties itsesi edellä mainitusta kaunistellusta ja pelkistetystä kuvauksesta ?

3028.1.2011 20:29

Lainaus:
...tuomari määräsi hakkerit luovuttamaan kaikki jailbreakin tekemiseen käytetyt tietokonelaitteet ja tallennusmediat Sonylle. Näiden tietojen avulla Sonyn täytyy sitten todistaa syytöksensä...
Jos yritys A syyttää yritystä B patenttiloukkauksesta, niin määrätäänkö yritys B luovuttamaan tuotetietonsa ja tuotekehitysosastonsa laitteistot yritykselle A jotta yritys A voisi "todistaa syytöksensä"?

Idiotismin huipentuma! Eiköhän puolueettomassa oikeudenmukaisessa tutkinnassa puolueeton sivullinen ja asiantunteva viranomainen tutki asiat eikä hyötyä tavoitteleva taho!

"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

3128.1.2011 22:40

No sehän on ihan selvä juttu että eihän nykyisten lakien silmissä tuollainen toiminta ole ihan pykälien mukaan.. Mutta jospa asiaan on tulossa muutos ? Aika paljon on viime aikoina tehty suhteellisen radikaaleja päätöksiä korkeimmissa oikeuksissa asti.

Ehkä hekin tavallaan osoittavat nyt sitten että uskalletaan sitä heidänkin puoleltaan. Josta taas voidaan sitten tavallaan syyttää juuri näitä "kyseisiä" tyyppejä jotka uhon aloittivat ? Tiedä häntä. Suuria muutoksia tulee kyyllä tapahtumaan lyhyessä ajassa.

3229.1.2011 9:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:
Kyllä ainakin iphone 3G, 3GS ja 4:llä tuntuu afterdawn pelaavan ihan normaalisti ?

Se oli kuule vain vertauskuva.
En vaan tajua, mitä sony siitä välittää jos joku tekee laitteellensa jotain, ei ole puhuttu vielä mitään mistään "varmuuskopioiden" pelaamisesta, ja se ei edes onnistu.

Ja jos omistan mersun, ja menen avaamaan sen moottorin ja pistän koko homman rikki, ja tietysti kuvaan nettiin videon ja videon perään vielä "tämä voi vahingoittaa autoasi", niin miksi mut pitääisi viedä oikeuteen ja heittää vankilaan, miljoonan dollarin korvaukset pälle. Miksi he eivät voisi sanoa " oma on mersusi, tee sillä mitä haluat, uutta et ilmaseksi saa" ?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.1.2011 @ 09:47

Mikkisofta

3329.1.2011 12:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ahet:
Voitte te korjata autonne itse, voitte myös sitten tehdä ne pelinne itse.
Tuota... Et oikeasti tee pätkääkään järkeä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.1.2011 @ 12:11

3430.1.2011 15:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Raattis:
Ainoa syy siihen, miksi GeoHot ja fail0verflow ovat oikeudessa, on, että he yrittivät tehdä itsestään rokkitähtiä. Alkuperäisen PS3-jailbreak-USB-tikun tekijät ovat viisaasti pysyneet poissa valokeilasta.

Status jota GeoHot ym. tavoittelivat oli tämän "rikoksen" hyöty, eivätkä he siksi ole pyyteettömiä oikeudenpuolustajia. GeoHot kalastelee jo nyt työpaikkoja tekosillaan. Sonyn tarkoituksena lieneekin lähinnä palauttaa herrat maan pinnalle ja samalla pelotella muita, jotka tulevaisuudessa ehkä yrittäisivät nousta heidän kustannuksellaan julkisuuteen.
Tämän perusteella työnsä tuloksen julkistaminen avoimesti on jokin synti. Jos kyse on lopulta laillisesta toiminnasta, niin olisi jotenkin nurinkurista, ettei saavutuksiaan mainosta omalla nimellään. Nämä hakkerin nousivat julkisuuteen kuitenkin omilla taidoillaan, teoillaan ja saavutuksillaan.

Kukaan ei tietenkään kiellä olemasta anonyymi hyväntekijä.

Lisäys: pyyteettömiä tekoja ei oikeastaan edes ole olemassa: "Minä teen, minä saan". Ihmistä motivoi aina jokin.
En tarkoittanut, että julkistamisessa olisi jotain vikaa. Sony vaan ei pidä siitä. Ja juurikin siksi he ovat oikeudessa. Eivät minkään lain tai synnin vuoksi.

3531.1.2011 22:57

Voitas samantien laittaa linnaan nuo autokorjaajat jotka käyttävät tarvikeosaa, yhtä loogista kun mietitään ihan loppuun asti, tai sitten jos käyttävät tarvike tiedonlukulaitteita eikä valmistajan miljoonan arvoisia vain yhteen merkkiautoon käypäisiä laitteita.

Muistutetaan nyt vielä että kun avaat konepellin ja kerrot että siellä olisi jotain parannettavaa niin pajasi takavarikoidaan auton valmistajan nimiin.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia (7.12.2016 18:31)
Sony on onnistunut myymään jo yli 50 miljoonaa PlayStation 4 -pelikonsolia. Lukemaan sisältyy niin vuonna 2013 lanseeratun PlayStation 4:n myynti kuin tänä syksynä esitellyn PlayStation 4 Pron myyntikin. ....
Chrome päivittyy Androidilla – Sisältää uuden lataushallinnan Chrome päivittyy Androidilla – Sisältää uuden lataushallinnan (7.12.2016 18:13)
Tietokoneille vähän aika sitten julkaistussa Chrome 55:ssä huomattavin muutos aiempaan oli flash-selainlaajennoksen kytkeminen pois päältä oletuksena. Androidilla moiselle ei ole tarvetta, sillä ....
iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa (6.12.2016 13:53)
Jos omistat 16 gigatavun tallennusmuistilla varustetun iPhonen tai iPadin, on laitteesi näytöllä melko varmasti vilahtanut silloin tällöin Tallennustila melkein täynnä -varoitus, joka ilmoittaa ....
Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta (6.12.2016 12:26)
Amazon on jo neljän vuoden ajan kehittänyt ruokakauppaa, josta voisi yksinkertaisesti lähteä pois kun ostokset on kerätty hyllyiltä kauppakassiin. Kassalla jonottaminen jäisi historiaan kokonaan. ....
5 kommenttia
Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen (6.12.2016 11:17)
Netflix aikoo kaksinkertaistaa alkuperäistuotantojen ensi vuonna, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Ted Sarandos. Tämän vuoden aikana Netflix saanut valmiiksi omia tuotantoja noin 500 tunnin verran ....
2 kommenttia

Uutisarkisto