AfterDawn logo

Google poistaa Chromesta tuen H.264-videolle

Teemu Laitila Teemu Laitila
13 kommenttia

Google aikoo poistaa tuen H.264-videolle suosiotaan kasvattaneesta Chrome-selaimesta, kertoo Ars Technica. Google on ilmoittanut asiasta virallisessa Chromium-blogissaan. Syyksi tuen poistamiselle Google kertoo halun tukea avoimia formaatteja, jotka sopivat paremmin koko netin avoimeen ideologiaan ja mahdollistavat uusien innovaatioiden syntymisen.

H.264-videon sijaan Chrome tukee jatkossa WebM- ja Theora-videokodekkeja HTML5-videotagin yhteydessä. Päätös luopua H.264:n käytöstä jakaa selainkäyttäjät eri ryhmiin, sillä Microsoft ja Apple eivät tue WebM-videota selaimissaan.


Vaikka standardeihin tiukasti suhtautuvien mielestä H.264:n käyttö olisi syytä lopettaa sen sisältämien patentoitujen pakkaustekniikoiden vuoksi, kodekin puolustajat vetoavat tekniseen paremmuuteen ja laajaan laitteistovalmistajien tukeen, joka mahdollistaa videon tehokkaan purkamisen myös vähempitehoisilla laitteilla.

HTML5-standardin video-tagista on kaavailtu korvaajaa laajasti käytössä olevalle Adoben Flash-tekniikalle. Selainvalmistajien rintaman rakoileminen on kuitenkin hyväksi Adobelle, sillä selainten videotuen eriytyessä Flashista muodostuu taas alustariippumaton tekniikka, jota käyttämällä sisällöntuottajat saavat varmistettua videon näkymisen kaikille.

H.264 on webin suosituin videoformaatti ja sitä käyttää myös Googlen Youtube-palvelu. Google ei ottanut kantaa vaikuttaako sen uusi suhtautuminen myös webin suurimman videopalvelun sisällönjakeluun.

13 KOMMENTTIA

bfr1/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "Afterdawn.fi":


Flashista muodostuu taas alustariippumaton tekniikka, jota käyttämällä sisällöntuottajat saavat varmistettua videon näkymisen kaikille.

Jaahah, sitä ollaan taas huumorituulella?

Asentaja123 (vahvistamaton)2/13

Lähes ja Melkein sanat unohtui tuosta lauseesta, mutta melkein totta.
Kaikkien osapuolien kannalta paras ratkaisu olisi, kun H.264 vapautettaisiin patenteista.

perhana3/13

Google käyttäytyy taas kuin pikkulapset... ensin yritetään yhdessä sopia standardeista, mutta kun äänestyksessä googlen kannattama vaihtoehto jää vähemmistöön, sanoutuu google irti sopimuksesta ja laatii omat standardinsa.
Kun kerran H.264 on hyväksi todettu ja yleisessä käytössä, mikä siinä patenttien kunnioittamisessa on googlelle niin vastenmielistä?

bfr4/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Asentaja123:

Lähes ja Melkein sanat unohtui tuosta lauseesta, mutta melkein totta.
Kaikkien osapuolien kannalta paras ratkaisu olisi, kun H.264 vapautettaisiin patenteista.

Ei ole edes melkein totta, ainoa alusta jolle on toimitettu kunnollinen, toimiva flash on Windows. Mm. Os/x, Linux ja android ovat "puukotettu toimimaan jotenkuten"- listalla ja i-vehkeillä ei toimi ollenkaan.

syrtek665/13

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä Google tulee tekemään Youtube:n suhteen, poistetaanko tuki h.264 video tuki pois juutubesta. Tämä olisi looginen jatkumo tälle päätökselle. Jos näin tulee tapahtumaan, tämä pakottaa myös muiden selainvalmistajien tukemaan WebM palvelua jos ei nyt suoraan niin ainakin välillisesti.

Eikö M$ luvannut että WebM koodekit pystyisi asentamaan Wintoosaan...

Lumikki6/13

Vaikea sanoa miten tähän suhtautuisi. Molemmin päin sekä hyvä että huono asia. On hyvä että tuetaan avoimia standarteja, jotta ne yleistyisivät. Toisaalta on huonoa että suljettu standardi tuki loppuu jostain. Maksu kiistoistahan tässä on kysymys.

Ehkä sanoisin näin. Patentit nykyisessä muodossaan jarruttavat nykyajan ihmiskunnan asioiden kehitystä.

PS: Flash ei toimi kunnolla edes Windossissa.

bfr7/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

V
PS: Flash ei toimi kunnolla edes Windossissa.

No ei, mutta niin hyvin kuin se ylipäätään voi koskaan toimia.

JullePuh8/13

Lainaus:

Google käyttäytyy taas kuin pikkulapset...

Eurooppalaisista toi Googlen käytös voi tuntuakin kiukuttelulta, mutta Yhdysvalloissa ääliöpatenttien luvatussa maassa asia ei enää olekaan niin yksinkertainen.

Moni loppukäyttäjistä nimittäin unohtaa sen, että vaikka tuotetta jaetaankin ilmaiseksi, niin palvelun tuottaja joutuu kuitenkin maksamaan ne lisensointimaksut ja se ei välttämättä ole ihan halpaa lystiä varsikaan ilmaiseksi jaettavalle tuotteelle.

Lisäksi käsittääkseni toi AVC/H.264 patentin haltija MPEG LA on ainakin hivenen arvaamaton pelkästään määrättyjen patenttien hallinnointiin keskittyvä yritys jolla ei ole muuta liiketoimintaa.

Ja, jotta soppa menisi vielä enemmän sekaisin, niin täytyy todeta sekin, että esim. EU:ssa ei softapatentteja ainakaan vielä tunneta, joten pelkästään EU:n alueella toimivan yrityksen ei moisia lisensointimaksuja tarvitse maksaa. Mutta käytännössä nykyisin nämä isot globaalit toimijat harrastavat liiketoimintaa joka ulottuu aina jotenkin Yhdysvaltoihinkin ja ovat siten vaarassa tulla haastetuksi oikeuteen, jos eivät lisenssimaksuja maksa.

Eli itse katsoisin, että tässä soutamisessa ja huopaamisessa on enemmänkin kysymys nimenomaan noista Yhdysvaltojen idioottimaisista patenttilaista, kun jo jonkun yhtiön yksittäisestä kiukuttelusta.

bfr9/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JullePuh:

Lainaus:

Google käyttäytyy taas kuin pikkulapset...


Moni loppukäyttäjistä nimittäin unohtaa sen, että vaikka tuotetta jaetaankin ilmaiseksi, niin palvelun tuottaja joutuu kuitenkin maksamaan ne lisensointimaksut ja se ei välttämättä ole ihan halpaa lystiä varsikaan ilmaiseksi jaettavalle tuotteelle.

Ja kyllähän esim. telkkareiden tapauksessa nimenomaan loppukäyttäjä saa laskun noista lisensseistä, vaikkei sitä erikseen kuitissa luekkaan.

Bluejack10/13

Lainaus:

Senior Member

Google käyttäytyy taas kuin pikkulapset

No,eipä lapsellisuudesta voi puhua siiten applenkaan suhteen flashin jättämisestä tietystä konseptista vai?

Tämä lumisota vaan tasoittaa flashin jatkamista standardi formaattina edelleen.

Ergopad11/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bfr:


Ei ole edes melkein totta, ainoa alusta jolle on toimitettu kunnollinen, toimiva flash on Windows. Mm. Os/x, Linux ja android ovat "puukotettu toimimaan jotenkuten"- listalla ja i-vehkeillä ei toimi ollenkaan.

Sen verran korjausta, että i-vehkeillä toimii ihan asiallisesti, jos sen saa kytkeyttyä päälle. ;)

On nostettava hattua Steve-setälle siitä, kuinka on parissa vuodessa saanut "Flash=Paha" mielipiteen uppoutumaan näinkin monen ihmisen korvien väliin. Ennen iPhonea kukaan ei valittanut Flashin surkeudesta tai hitaudesta.

PS. On tainut Adobe tehdä sopimuksen kuukkelin kanssa, että juutuubi pyssyy flashina.

Agent_00712/13

Lainaus:

Ennen iPhonea kukaan ei valittanut Flashin surkeudesta tai hitaudesta.


Kyllä on valitettu, ja vieläpä silloinkin kun projekti oli vielä Macromedian heiniä. http://developers.slashdot.org/article.pl?sid=05/03/03/2343207

Eli Flash on ollut huonosti toteutettu alusta alkaen. Tämän takia esim. Gnash-projekti on aloitettu jo yli 5 vuotta sitten.

Croft13/13

Minusta Flashissa ei ole mitään vikaa, että itse olen oikein tyytyväinen koska kaikki toimivat kuten pitääkin sekä Silverlightista olen tyytyväinen, saisipa useamminkin käyttöön... :( Ai mutta tässähän oli kyse Chromesta, en tiedä mitä sanoisin, ei noin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT