AfterDawn logo

Sumennetut Street View -kohteet saivat munaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
10 kommenttia

Googlen Street View -katunäkymäpalvelu on jälleen noussut otsikoihin Saksassa, kun palvelun sumennustoimintoa vastustavat tahot pommittivat sumennettuja taloja viikonloppuna kananmunilla.

Iskujen kohteiksi joutuivat Essenissä Bergerhausenin kaupunginosassa sijaitsevat sumennetut rakennukset. Paikallislehtien mukaan kyseisten rakennusten postilaatikoihin kiinnitettiin lisäksi "Google's cool" -tekstillä varustettuja lappuja.

Deutsche Welle -lehden mukaan poliisilla ei ole vielä johtolankoja iskujen tekijöistä, joten syylliset eivät välttämättä jää kiinni. Jos syylliset jäävät kiinni, voi heitä odottaa syyte vahingon aiheuttamisesta.

Google ei aio iskuista huolimatta muuttaa Street Viewin toimintaa Saksassa. Saksalaiset voivat siis jatkossakin vaatia rakennuksiensa sensurointia.

Kun Street View tuotiin Saksaan, pakottivat maan viranomaiset Googlen sumentamaan kaikki rakennukset, joiden omistajat tätä vaativat. Vaikka yksityisyyttä puolustavat tahot kiittelivät tätä ratkaisua, ei se ole kaikkien mieleen. Esim. Gizmodo-sivuston Jesus Diaz pitää sensurointia vaatineita ihmisiä idiootteina, jotka pilaavat ratkaisullaan hyvän palvelun.


Saksassa toimii Googlen lisäksi muitakin firmoja, jotka tarjoavat samanlaisia palveluita. Niille viranomaiset eivät kuitenkaan ole asettaneet vastaavanlaisia pakotteita.

10 KOMMENTTIA

matso91/10

Lainaus:

Saksassa toimii Googlen lisäksi muitakin firmoja, jotka tarjoavat samanlaisia palveluita. Niille viranomaiset eivät kuitenkaan ole asettaneet vastaavanlaisia pakotteita.


Eh..?

"me ei tykätä Googlesta ni määrätään se tekemään noin ja näin"

jartar2/10

Lainaus:

Esim. Gizmodo-sivuston Jesus Diaz pitää sensurointia vaatineita ihmisiä idiootteina, jotka pilaavat ratkaisullaan hyvän palvelun.


Niin että "hyvän palvelun" takia ihmisten pitäisi menettää yksityisyys. Ei ihmiset oikeasti voi olla näin tyhmiä...

perhana3/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti matso9:

Lainaus:

Saksassa toimii Googlen lisäksi muitakin firmoja, jotka tarjoavat samanlaisia palveluita. Niille viranomaiset eivät kuitenkaan ole asettaneet vastaavanlaisia pakotteita.


Eh..?

"me ei tykätä Googlesta ni määrätään se tekemään noin ja näin"

"me ei tykätä niistä jotka ei tykkää Googlesta niin me heitetään niitä kananmunilla ja pilkataan niitä"

teme5654/10

Ehkä nämä sumennetut kohteet on olleet niin kamalassa kunnossa ettei niitä kehtaa netissä näyttää?

Nepheus5/10

Enirolla on Suomessa vastaavanlainen katunäkymä kuin Googlella, mutta en muista Googlen Street View'hen liittyvässä uutisoinnissa tätä palvelua edes mainitun.

Kaipa Google on niin paljon isompi ja näkyvämpi sekä etevämpi/innokkaampi käyttämään keräämänsä dataa, että sitä halutaan pitää erityistarkkailussa.

geehee (vahvistamaton)6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus:

Esim. Gizmodo-sivuston Jesus Diaz pitää sensurointia vaatineita ihmisiä idiootteina, jotka pilaavat ratkaisullaan hyvän palvelun.


Niin että "hyvän palvelun" takia ihmisten pitäisi menettää yksityisyys. Ei ihmiset oikeasti voi lla näin tyhmiä...

Mitä yksityistä on talon julkisivussa, josta kuka tahansa saa ottaa kuvan ja julkaista vaikka l.ehden etusivulla. Taloilla ei ole yksityisyydensuojaa.

jartar7/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti geehee:


Mitä yksityistä on talon julkisivussa, josta kuka tahansa saa ottaa kuvan ja julkaista vaikka l.ehden etusivulla. Taloilla ei ole yksityisyydensuojaa.


Eipä tuossa olekkaan mitään laitonta jos ihmiset eivät näy kuvassa. Kuitenkin yksittäinen lehtikuva ja street view näkymä on hieman eri juttu. Tietää ihmisen nimen -> soittaa numerotiedusteluun -> saa numeron ja osoitteen -> niiden avulla voi street viewista katsoa millaisessa talossa ja paikassa ihminen asuu.

Eli kaiken maailman sekopäät ja hämärätyypit voivat ihan rauhassa kytätä ketä haluavat. Ihan oikeasti ihmisten yksityisyyttä pitäisi parantaa....

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nepheus:

Enirolla on Suomessa vastaavanlainen katunäkymä kuin Googlella, mutta en muista Googlen Street View'hen liittyvässä uutisoinnissa tätä palvelua edes mainitun.

Kaipa Google on niin paljon isompi ja näkyvämpi sekä etevämpi/innokkaampi käyttämään keräämänsä dataa, että sitä halutaan pitää erityistarkkailussa.


Google rikkoi tarkoituksella lakia palvelua tehdessään. Ilmoitti vaan jälkeenpäin että ei "tiennyt" tehneensä mitään väärää. Eniro tuskin syyllistyi tähän...

ramiselin8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:


Kuitenkin yksittäinen lehtikuva ja street view näkymä on hieman eri juttu. Tietää ihmisen nimen -> soittaa numerotiedusteluun -> saa numeron ja osoitteen -> niiden avulla voi street viewista katsoa millaisessa talossa ja paikassa ihminen asuu.

Jos kyttäystä haluaa harrastaa, niin siihen ei Googlen Street Viewtä tarvita. Se helpottaa hommaa, mutta ei missään nimessä ole välttämätön toiminnan kannalta.

Suomessa talojen pohjapiirustukset ovat pääsääntöisesti julkisia. Pitäisikö nämäkin salata ihmisten yksityisyyden turvaamiseksi?

jartar9/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Jos kyttäystä haluaa harrastaa, niin siihen ei Googlen Street Viewtä tarvita. Se helpottaa hommaa, mutta ei missään nimessä ole välttämätön toiminnan kannalta.


No helpottaa ihan älyttömästi ja tekee monesti mahdottomasta mahdollista esim. jos vaikka Hangosta tarkkailee Rovaniemeä tai ulkomailta Tamperetta. Eipäs vähätellä asiaa.

Lainaus:

Suomessa talojen pohjapiirustukset ovat pääsääntöisesti julkisia. Pitäisikö nämäkin salata ihmisten yksityisyyden turvaamiseksi?


Kerrotko miten tämä liittyy aiheeseen?

Sokar8010/10

Ha asumpa kerros talossa joten tuo ei haittaa mua

( eipä myöskään ole lumi töitä )

Onko tuo koti kuvan sumentaminen sitten kovin hyödyllistä ?

Ite olen utelias joten sumennettu koti \ talo kiinostaa enemmän kuin normaalisti näkyvä talo toisien talojen joukossa

Tosin G maps en käytä kovin usein kun on kännykkä GPS

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT