AfterDawn logo

Google: Kamera-automme keräsivät sähköposteja ja salasanoja

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
14 kommenttia

Tänä keväänä Googlen Street View -katunäkymäpalvelun kuvausautoista nousi kova kohu, kun Google vahvisti niiden keränneen talteen salaamattomien WLAN-verkkojen liikennettä. Tällä viikolla asia on noussut jälleen otsikoihin, kun Google kertoi tallennetun WLAN-liikenteen sisältävän mm. kokonaisia sähköpostiviestejä, tietoja vierailluista internet-sivuista ja ihmisten käyttämiä salasanoja.

Nämä Googlen kannalta ikävät seikat tulivat esiin ulkopuolisten tahojen tekemissä tarkistuksissa, joita suoritettiin mm. eri valtioiden toimesta. Kanadan viranomaiset löysivät kerätyistä tiedoista esim. 678 puhelinnumeroa, 787 osittaista sähköpostia ja ainakin viisi kokonaista sähköpostiviestiä, joissa osassa oli lähetetty käyttäjätunnuksia ja salasanoja.

Googlen Street View -autojen keräämää datakasaa ei ole tarkistuksien takia vieläkään poistettu, joten arkaluonteista tietoa on edelleen tallessa. Googlen mukaan tämä tietojen poistaminen tulee tapahtumaan lähiaikoina.

Googlen johtoportaaseen kuuluva Alan Eustace on blogikirjoituksessaan pahoillaan yrityksen keräämästä WLAN-liikenteestä ja sen aiheuttamista ongelmista. Jotta vastaavaa ei tapahtuisi jatkossa, aikoo Google muuttaa yrityksen sisäistä toimintaa parempaan suuntaan mm. dokumentoimalla kaikki käyttäjätietojen keräämiseen liittyvät asiat tarkistuksia varten.

Googlen nimitti myös aiemmin uuden yksityisyyttä turvaavaan vastuuhenkilön (Alma Whitten), jonka tarkoituksena on jatkossa estää vastaavien ongelmien syntyminen. Lisäksi kaikki hakujätin työntekijät joutuvat yksityisyyttä käsittelevään koulutukseen ja heidän on hyväksyttävä yrityksen uudet pelisäännöt.

Eustace on varma siitä, että Googlen tekemät muutokset asian tiimoilta auttavat parantamaan kuluttajien yksityisyyttä. Eustacen mukaan inhimilliset virheet voivat kuitenkin edelleen aiheuttaa ongelmia, joten David Barksdalen tapaiset tapaukset saattavat jatkossakin nostaa Googlen otsikoihin huonosti turvatun yksityisyyden osalta.

14 KOMMENTTIA

aksuduud1/14

Oikeuteen kirjesalaisuuden rikkomisesta ja yksityihenkilöiden vakoiluista. Vielä mahdollisesti hyvin kamalasta torrent hakemistostaan!

EET2/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aksuduud:

Googlella on niin hyvin valtaa, että tuostakaan tuskin kummoisempia seuraamuksia tulee.

Grina3/14

Lainaus:

Jotta vastaavaa ei tapahtuisi jatkossa, aikoo Google muuttaa yrityksen sisäistä toimintaa parempaan suuntaan mm. dokumentoimalla kaikki käyttäjätietojen keräämiseen liittyvät asiat tarkistuksia varten.

Eli aiemmin noita koodinpätkiä ei ole edes dokumentoitu vaan on vaan käytetty tietämättä tarkasti, mitä koodi tekee? Vai miten tämä pitäisi ymmärtää?

oskariunit4/14

Kuka vaan saa nämä tiedot samallalailla kun googlen auto. Eli olisikohan aika tarkistaa niitä langattomia verkkoja etc eikä vaan huudella sinne googlen suuntaan. Toivonmukaan tämä lisää tietoisuutta langattoman verkon haavoittuvuudesta.

EET5/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oskariunit:

^ Harmi ettei Afterdawnissa ole mahdollisuutta painaa "Like" kommentin kohdalla.

perhana6/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oskariunit:

Kuka vaan saa nämä tiedot samallalailla kun googlen auto. Eli olisikohan aika tarkistaa niitä langattomia verkkoja etc eikä vaan huudella sinne googlen suuntaan. Toivonmukaan tämä lisää tietoisuutta langattoman verkon haavoittuvuudesta.

Suuressa osassa Suomea on kenen tahansa mahdollista mennä naapurin postilaatikolle, ottaa sieltä kirjepostit ja avata ne... voiko siis tällä perusteella sanoa että naapurin kirjeiden avaaminen on hyväksyttävää ja laillista koska se on mahdollista?

Anestic7/14

Alkaa maistua vähän happamalta koko Google. Hakukone on jees mutta muuten suhtaudun varauksella kaikkiin firman palveluihin.

EET8/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oskariunit:

Kuka vaan saa nämä tiedot samallalailla kun googlen auto. Eli olisikohan aika tarkistaa niitä langattomia verkkoja etc eikä vaan huudella sinne googlen suuntaan. Toivonmukaan tämä lisää tietoisuutta langattoman verkon haavoittuvuudesta.

Suuressa osassa Suomea on kenen tahansa mahdollista mennä naapurin postilaatikolle, ottaa sieltä kirjepostit ja avata ne... voiko siis tällä perusteella sanoa että naapurin kirjeiden avaaminen on hyväksyttävää ja laillista koska se on mahdollista?

Vertaukses oli kyl vähän huono. Parempi vertaus olis se, että kun kävelet toisen postilaatikon ohi, ne kirjeet roikkuu avattuna siinä ja sun ei tarvii kun kävellä lähelle ja alottaa lukeminen.

perhana9/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti EET:

Ai... en tiennytkään että nämä googlen keräämät tiedot on kaikkien ohikulkijoiden luettavissa, eikö niiden sieppaamiseen ja lukemiseen tarvitakkaan mitään tekniikkaa ja ohjelmistoa tietokoneelle?

ok, otetaan toinen vertaus... kävelet naapurin ohitse ja naapurin isäntä on siinä etupihalla leikkaamassa nurmikkoa, ääni ärsyttää joten otat ja kuristat naapurin... tokihan tämä on aivan hyväksyttävää kun naapuri ei kerta mitenkään ollut suojannut itseään?

olet siis sitä mieltä että mitä tahansa saa tehdä jollei sen tekemistä ole mitenkään estetty, eli laki ja moraali tai hyvien tapojen kunnioittaminen ei merkitse mitään?

EET10/14

No kuvitellaan että ne kirjeet roikkuu siinä, mutta niissä on niin pieni fontti, että tarvitset suurennuslasia niiden lukemiseen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

ok, otetaan toinen vertaus... kävelet naapurin ohitse ja naapurin isäntä on siinä etupihalla leikkaamassa nurmikkoa, ääni ärsyttää joten otat ja kuristat naapurin... tokihan tämä on aivan hyväksyttävää kun naapuri ei kerta mitenkään ollut suojannut itseään?

...paitsi että pahoinpitely on laissa kiellettyä, ainakin kun viimeksi tarkistin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

olet siis sitä mieltä että mitä tahansa saa tehdä jollei sen tekemistä ole mitenkään estetty, eli laki ja moraali tai hyvien tapojen kunnioittaminen ei merkitse mitään?

Ainoa asia josta olen jotain mieltä, on se että ihmisten tulisi kiinnittää huomiota tietoturvaan ja varsinkin wlan-verkkojen suojauksiin.

Guarded11/14

Kannattais ihmisten oppia pistämään salaus langattomille verkoille.
Kuten quotesist kerran luin et oli joku pitäny kerrostalos verkkoa auki ja huomannu et oli naapuri yhdistäny kotiverkkonsa siihen. Goatsea naapurin printteristä niin kauan ku paperia riitti. Kuten huomaa, langattomat verkot on kivoja ja hyödyllisiä, mutta jos joku n00b sattuu olemaan niin mestari että jättää verkon auki tai yhdistää omat laitteensa auki olevaan verkkoon, niin voi syyttää vain itseään seuraamuksista.

jartar12/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Guarded:

Kannattais ihmisten oppia pistämään salaus langattomille verkoille.
Kuten quotesist kerran luin et oli joku pitäny kerrostalos verkkoa auki ja huomannu et oli naapuri yhdistäny kotiverkkonsa siihen. Goatsea naapurin printteristä niin kauan ku paperia riitti. Kuten huomaa, langattomat verkot on kivoja ja hyödyllisiä, mutta jos joku n00b sattuu olemaan niin mestari että jättää verkon auki tai yhdistää omat laitteensa auki olevaan verkkoon, niin voi syyttää vain itseään seuraamuksista.

Niin että jos naapuri sattuu unohtaa vaikka auton oven auki niin voin käydä vääntämässä tarpeeni auton penkille. Naapurin vikahan se on kun ei lukinnut ovia. Mut itse asiaan, tuosta kun jää kiinni ja poliisit tulee oven taakse niin ei hirveästi naurata.

Googlen pahoittelut ja uudet ohjeet eivät mitään auta. Kyllä google tiesi aivan tarkkaan mitä teki. Ajattelivat varmaan että eivät jää kiinni tai totesi että tuomiot niin pieniä että niillä ei merkitystä.

pernite13/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti EET:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aksuduud:

Oikeuteen kirjesalaisuuden rikkomisesta ja yksityihenkilöiden vakoiluista. Vielä mahdollisesti hyvin kamalasta torrent hakemistostaan!

Googlella on niin hyvin valtaa, että tuostakaan tuskin kummoisempia seuraamuksia tulee.

Näinhän se on koska kyseisen hakukoneen on nimellisesti perustanut kaksi jenkkikaveria mutta todellinen rahoittaja ja hakukoneen ylläpitäjä on CIA... Repikääs tuosta. Tuosta syystähän sitä ei teosto-mafia ynm. samnkaltaiset ei jahtaakkaan..

EET14/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pernite:

hakukoneen on nimellisesti perustanut kaksi jenkkikaveria mutta todellinen rahoittaja ja hakukoneen ylläpitäjä on CIA...

Mielenkiintoinen teoria. :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT