*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

NPD: Uusi Halo ei nostanut pelialaa nousuun

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 15.10.2010 22:08 Kommentteja (4)

NPD: Uusi Halo ei nostanut pelialaa nousuun Pelialan myyntilukuja Yhdysvalloissa seuraava NPD Group julkaisi eilen odotetusti tietoja syyskuun laite- ja pelimyynneistä, jotka pelialan harmiksi eivät olleet kovin positiivisia, vaikka myyntiveturina oli Halo: Reach.
Konsolien myynti väheni viime vuoden syyskuuhun verrattuna lähes 20 prosenttia. Konsoleista ainoastaan Xbox 360 onnistui parantamaan myyntilukujaan viime vuoteen verrattuna, mutta valitettavasti NPD ei enää kerro konsolien myyntimääriä, joten tarkempia vertailuja ei voida tehdä.

NPD ei myöskään kertonut pelien osalta myyntimääriä, jonka lisäksi pelimyynneissä saman pelin eri alustoille julkaistut versiot ovat niputettu nyt yhteen. Täten pelien suosiota eri laitealustoilla ei voi enää verrata NPD:n lukujen perusteella.

Pelimyynnin ykkönen syyskuussa oli Halo: Reach, toisena oli useille eri alustoille julkaistu Madden NFL 11 ja kolmantena Dead Rising 2. Hittipeleistä huolimatta pelimyynnit laskivat syyskuussa 6 prosentin verran.

Vaikka konsoleiden ja pelien myynnit laskivatkin viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, tuli nousua lisälaitteiden kohdalla, kun PS3:n Move-liiketunnistusohjain nosti oheislaitteiden kauppaa 13 prosentin verran.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

115.10.2010 22:29

IMO eipä nuo halot oo ollu koskaan hyviä pelejä. Ne vetoaa vaan siihen yhteen tiettyyn pelaajakuntaan. Samalla lailla kun wow. Itse en tykkää siitäkään pätkääkään.

215.10.2010 23:31

pelejä on markkinoilla ihan tarpeeksi, ehkä WW2 ja SC2 jälkeen Halo R:lle ole markkinoita. Mutta eiköhän tästäkin syytetä piraatteja kun peli ei myy sen kuin markkinamiehet on laskeneet.


"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

317.10.2010 1:38

Outoa tosiaan että tollasen pullamössö fps:n kuvitellaan nostavan myyntiluvut taivaisiin. Lisää dlc paskaa ja vajaita pelejä! jospa ne firmat lopettaisi kuluttajien aliarvioimisen, niin pelejäkin voisi mennä joskus vielä kaupaksi.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.10.2010 @ 01:41

419.10.2010 1:40

Kuten Guitar Hero niin Halo tulee kyllästyminen joskus ja se aika on nyt

Vaikka Halo on MS \ X-boxin kulma kivi niin ei keksikää jotain uutta

Ja FPS pelit konsolilla on tuskaa

Simulaattorit ja FPS PC:eellä ja kaikki muut konsolilla



Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Spotify kokeilee uutta ulkoasua mobiilissa Spotify kokeilee uutta ulkoasua mobiilissa (14.12.2017 20:43)
Maailman suosituin suoratoistomusiikin alusta Spotify on uudistamassa palveluaan. Erityisesti sen mobiilisovellukseen on tehty muutoksia, jotka tekevät näkymistä hieman modernimpia ja toivottavasti ....
OnePlus 5T:n Star Wars -versio myyntiin Suomessa OnePlus 5T:n Star Wars -versio myyntiin Suomessa (14.12.2017 18:49)
OnePlus 5T on tuonut myyntiin uuden erikoisversion yhtiön uusimmasta lippulaivamallista. Jo alkukuusta julkistettu uuden Star Wars -elokuvan henkinen erikoisversio vahvistettiin hieman myöhemmin ....
Näin hurahtaneita ihmiset ovat emojeihin – Messengerissä lähetetty yli 500 miljardia kappaletta tänä vuonna Näin hurahtaneita ihmiset ovat emojeihin – Messengerissä lähetetty yli 500 miljardia kappaletta tänä vuonna (14.12.2017 15:31)
Facebookin päätös erottaa yksityisviestit omaksi Messenger-sovellukseksi herätti aikoinaan tunteita, mutta muutos näyttää olleen lopulta kannattava. Yhteisöpalvelun mukaan Messengerillä on tätä ....
1 kommentti
Uutistoimistot haluavat Facebookin ja Googlen maksavan linkittämisestä Uutistoimistot haluavat Facebookin ja Googlen maksavan linkittämisestä (14.12.2017 14:13)
Yhdeksän eurooppalaista uutistoimistoa ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa yhdysvaltalaisia internetjättejä vaaditaan maksamaan tekijänoikeuskorvaus niiden tuottaman sisällön käyttämisestä. ....
4 kommenttia
Disney osti 21st Century Foxin elokuva- ja TV-studiot Disney osti 21st Century Foxin elokuva- ja TV-studiot (14.12.2017 14:11)
Disney on ostanut 21st Century Foxin elokuva- ja TV-studiot. Kauppahinta on 66 miljardia dollaria eli noin 60 miljardia euroa. Kaupan jälkeen Foxin yritysimperiumiin jää ainoastaan uutis- ....

Uutisarkisto