AfterDawn logo

Kolmen hudin laki vastatuulessa Irlannissa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
8 kommenttia

Kerroimme viime vuoden kesäkuussa levy-yhtiöitä Irlannissa edustavan Irish Recorded Music Associationin (IRMA) aloittavan taistelun irlantilaisia internet-operaattoreita vastaan, jotta nämä joutuisivat katkaisemaan asiakkaidensa yhteyden mikäli asiakas ei lopeta verkkopiratismia huomautusten jälkeen. Irlannin suurin operaattori Eircom omaksui käytännön vapaaehtoisesti, mutta BT Ireland ja UPC Ireland menivät lakitupaan.

Nyt oikeustaisto Irlannissa on kääntymässä operaattoreiden voittoon ja IRMAn tappioksi. Irlannin korkeinoikeus on antanut päätöksen IRMAn ja UPC:n välisessä oikeudenkäynnissä. Tuomion mukaan nettiyhteyttä ei voida katkaista verkkopiratismin vuoksi. Oikeuden mukaan operaattoria ei voida pitää vastuullisena siitä mitä asiakas yhteydellään tekee.

Vastaavaa lakia on yritetty saada käyttöön muissakin maissa. Suomessakin vastaavanlaisesta laista tekijänoikeusjärjestöt ovat esittäneet ehdotuksia. BBC:n uutisen mukaan on hyvin mahdollista, että Irlannin päätöksen myötä samat lakialoitteet kaatuvat muissakin maissa. Viime viikolla uutisoimme ACTA-sopimuksen viimeisimmästä muodosta, josta tämä kolmen huidin kohta on otettu pois, kun aiemmissa versioissa se oli vahvasti mukana.


8 KOMMENTTIA

p2pman1/8

Näin sen pitääkin mennä.

Kuuluuko se esim autokauppiaalle jos auton ostaja ajaa ostamallaan autolla ylinopeutta? :D

akse2/8

Kannattaiskohan noittenki lopettaa se rahan tuhlaus siellä lakituvassa kun ei tuosta touhusta tule lasta eikä paskaa.

Reizer3/8

"Arvoisa Tielaitos
Tapani Kansa on toistuvasti ajanut ylinopeutta ylläpitämillänne maanteillä. Vaadimmekin teitä nyt katkaisemaan yhteyden hänen kotitaloltaan julkiseen tieverkkoon.
Terveisin Puskakyttääjät ry
"

p2pman4/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Reizer:

"Arvoisa Tielaitos
Tapani Kansa on toistuvasti ajanut ylinopeutta ylläpitämillänne maanteillä. Vaadimmekin teitä nyt katkaisemaan yhteyden hänen kotitaloltaan julkiseen tieverkkoon.
Terveisin Puskakyttääjät ry
"

:DD jep !

horgh5/8

Kerrankin järkevä päätös. Tuo autoesimerkki on oiva. Itse käytän mielellään esimerkkiä siitä, että Moran tehdasta tulisi Suomessa syyttää melkoisen monesta taposta ja pahoinpitelystä vuosittain.

... (vahvistamaton)6/8

Arvoisa palkansaajat, vaikka työnantajanasi olen jättänyt palkkanne toistuvasti maksamatta, ei teillä ole oikeutta valittaa siitä liittoonne, vaatia minua mustalle listalle, olla luvattomasti poissa töistä tai hakea edes palkkaturvaa.

-t: työnantajasi

ps: huomena taas lisää hommia, kai olette tulossa?

syrtek667/8

Lainaus:

The judge was very clear he wanted to rule in his favour but couldn't because the legislation wasn't in place," Lindsey Holmes, a spokeswoman for Irma told the BBC.

"The committee is meeting today. There is a couple of options - to appeal to the Supreme Court or to lobby government to change the legislation," she added.

Taistelu voitettu, sota jatkuu eri rintamilla.

coocie988/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ...:

Arvoisa palkansaajat, vaikka työnantajanasi olen jättänyt palkkanne toistuvasti maksamatta, ei teillä ole oikeutta valittaa siitä liittoonne, vaatia minua mustalle listalle, olla luvattomasti poissa töistä tai hakea edes palkkaturvaa.

-t: työnantajasi

ps: huomena taas lisää hommia, kai olette tulossa?

No, itsepähän olet oman onnesi idioot... tarkoitan, seppä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT