*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Asuksen WiCast EW2000 siirtää HD-kuvaa langattomasti

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 3.9.2010 09:22 Kommentteja (5)

Asuksen WiCast EW2000 siirtää HD-kuvaa langattomasti Intel on kehitellyt Wireless Display -teknologiaa (WiDi), jolla esimerkiksi tietokoneen kuva saadaan televisioon langattomasti. Teknologiajätti HP julkaisi syyskuun alussa Intelin WiDi:lle kilpailevan tekniikan ja nyt Asus on julkaissut WiCast EW2000 -laitteiston, joka toimii ilmeisesti HP:n tekniikalla.
Asus esitteli HP:n vastaavaa läheisesti muistuttavaa laitteistoaan vuoden alussa Computex-messuilla. Nyt tuote on tulossa kauppojen hyllyille. WiCast EW2000 on siis laiteisto, jolla pystytään langattomasti lähettämään kuvaa päätteeltä toiselle. Myyntipakkauksessa tulee lähetin ja vastaanotin, jotka kytketään haluttuihin päätteisiin HDMI-kaapelilla. Kuvaa voi lähettää tietokoneesta televisioon tai vaikkapa videokamerasta televisioon, kunhan laitteista löytyy HDMI-liitäntä.

Asuksen mukaan laitteiston avulla voidaan lähettää 1080p-resoluutioista (60 Hz) kuvaa alle millisekunnin viiveellä. Se tukee muun muassa AMIMONin kehittämää WHDI-teknologiaa. Laitteisto toimii 5 GHz:n taajuudella. WHDI:n tukea stereoskooppiselle 3D -kuvalle demottiin kesän aikana, mutta päivitys tulee tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana, joten ei ole varmaa tukeeko Asuksen laitteisto 3D-sisältöä.

Asus tuo laitteensa myyntiin tämän kuun aikana. Laitteiston suositushinta on 199 dollaria. Alla laitteiston esittelyvideo.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

13.9.2010 9:32

mitenhän äänen ja kuvan lähettäminen yhtäaikaa esim olohuoneen vahvistimelle, tai vast telkusta kuvan lähettäminen tietokoneelle ja tallentaa ohjelma koneen kovolle... siis meinaan että onko tietokoneelle palikkaa joka kerää hdmi-liittimelle sekä kuvan että äänen... millää adapterillahan ei saa kuin kuvan, ja elokuvat on aika tylsiä ilman ääniä (kuten myös musiikkivideot).

ps. oon noob

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.9.2010 @ 09:36

23.9.2010 9:44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti o3zone:
tai vast telkusta kuvan lähettäminen tietokoneelle ja tallentaa ohjelma koneen kovolle...

Televisioissa ei ole yleensä HDMI-ulostuloja, joten tältä osin ei onnistu. HDMI:n kautta tulevaa videota ja audiota voi kyllä kaapata tietokoneella sopivan lisälaitteen kanssa.

33.9.2010 9:54

Tää rupee kyl vaikuttamaan hyvältä, Intelin vastaavahan ei kykene kun DVD-tasoisen kuvan (muistaakseni) lähettämiseen ja sitä ei oo alunperinkään tarkoitettu mihinkään interaktiiviseen, niin suuri on lagi.

43.9.2010 14:19

Tämä vaikuttaa jo todella hyvältä. :) Sopis meikäläisellekin, tarvis heittää vain tuo koneeseen ja alakertaan USB-jatkojohto padille, että saa 32" näyttöön L4D splitscreenin sinne.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.9.2010 @ 14:20

53.9.2010 14:23

Jees nyt vois sitten makkariin alkaa katsomaan uutta tv:täkin

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.9.2010 @ 14:45

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Näin estät henkilöitä WhatsAppissa Näin estät henkilöitä WhatsAppissa (9.12.2016 14:01)
Mikäli et halua enää vastaanottaa puheluita tai tekstiviestejä WhatsApp-kontaktiltasi, voit estää yhteystiedon erittäin helposti. Kun asetat henkilölle eston WhatsAppissa, hän ei enää näe viimeksi ....
Näin estät puhelut ja tekstiviestit tietyistä puhelinnumeroista Androidissa ja iPhonessa Näin estät puhelut ja tekstiviestit tietyistä puhelinnumeroista Androidissa ja iPhonessa (9.12.2016 11:58)
Jos WhatsAppissa estämältäsi henkilöltä alkaa tulla häirikköpuheluita ja -tekstiviestejä tai olet joutunut esimerkiksi aggressiivisen telemarkkinoinnin maalitauluksi, voi omaa arkea helpottaa ....
Uusi suomalainen hittipeli julkaistiin myös iPhonelle Uusi suomalainen hittipeli julkaistiin myös iPhonelle (9.12.2016 10:08)
Suomalaisen Fingersoftin kehittämä Hill Climb Racing 2 -mobiilipeli on julkaistu iPhonelle ja iPadille. Peli julkaistiin Andridille jo viime viikolla. Androidilla Hill Climb Racing 2 on menestynyt ....
Poikkeuksellinen päivitys Galaxy Note7:ään – Estää akun latautumisen Poikkeuksellinen päivitys Galaxy Note7:ään – Estää akun latautumisen (9.12.2016 09:37)
Kun markkinoille pääsee mahdollisesti vaarallisia laitteita, pyritään kaikki myydyt tuotteet tietysti kutsumaan takaisin. Entä jos kaikkia myytyjä laitteita ei saadakaan kerättyä takaisin, vaan ....
2 kommenttia
Onko maailman kuumin startup pelkkä kupla? Epäilyt Magic Leapiä kohtaan kasvavat Onko maailman kuumin startup pelkkä kupla? Epäilyt Magic Leapiä kohtaan kasvavat (9.12.2016 08:40)
Floridalaiseen Magic Leap -kasvuyrityksen kehittämiin mixed reality -laseihin on ladattu kovia odotuksia – kenties liiankin suuria. The Informationin paljastamien tietojen mukaan Magic Leap ....

Uutisarkisto