Chrome täytti 2 vuotta - 6-versio uunista ulos

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 2.9.2010 22:25 Kommentteja (4)

Chrome täytti 2 vuotta - 6-versio uunista ulos Googlen Chrome-selain on ollut todellinen menestystarina, sillä kahden elinvuotensa aikana se on napannut jo lähes 8 prosentin siivun selainmarkkinoista. Kaksivuotiaan selaimen kehitystahti on myös ollut vauhdikasta ja synttäreiden kunniaksi selaimen 6-versiosta julkaistiin tänään ensimmäinen vakaaksi leimattu versio.
Chromen blogissa tuotevastaava Brian Rakowski muistelee kahden vuoden takaista aikaa, jolloin Javascript-koodin suoritusnopeudet olivat kymmenen kertaa hitaampia, HTML5 ei ollut tärkeä ominaisuus, selaimen tietoturvaan liittyvä hiekkalaatikkomalli oli uutta ja myös selaimen kunnollinen moniydintuki oli vasta tutkimustyön alla.

6-versiossa kasvojenkohotuksen on kokenut käyttöliittymä, josta on poistettu toinen valikkonappi ja samalla suosikit ovat siirtyneet osoiterivin toiselle puolelle. Myös oletusteema on muuttunut harmaaksi, mutta muokattavien teemojen myötä jokainen löytänee sopivan kuosin selaimelleen.

Uusia ominaisuuksia ovat mm. paremmat lomakkeiden täyttöominaisuudet sekä mahdollisuus synkronoida selaimen tietoja muiden Chrome-selainten kanssa, jolloin esim. kirjainmerkit ja selainlaajennukset saa pidettyä helposti ajan tasalla eri tietokoneiden välillä.

Chromen nykyiset 5-versiot voi päivittää tuoreimpaan valitsemalla Tietoja Google Chromesta valinnan työkaluvalikosta. Chromettomat voivat ladata viimeisimmän version esim. Googlen tai Download.fi-sivuston kautta.

Aiheet Tietokoneet

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Kirjoita kommentti

4 kommenttia

12.9.2010 23:31
minä
Vahvistamaton

Jos tietoja ei kerätä on asia ok. Minä en mielelläni kirjoita asioista niin, että joku ottaa ne tosissaan jos minä en. Minun vierailemat osoitteet on vain minun, eikä tästä osoitteesta tehdyt vierailut saisi kiinnostaa ketään.

23.9.2010 0:15

Aivan järkyttävän hitaasti avaa Chrome edelleen Afterdawnin sivut. Muut toimii ok. Mikähän siinä on? Pakko käyttää edelleen FF:ää.

33.9.2010 0:33

Sais tulla jo tuo vakaa versio kutosesta Download.fi:n ladattavaksi kun se virallinen installeri ei jostain syystä kykene latamaan eikä itse selaimen päivitystyökalu myöskään.

43.9.2010 0:37
jkstone
Inactive

Hienosti toimii ja kaikki aukeaa nopeasti kuten ennenkin :D


Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
2 kommenttia
Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla (16.5.2012 17:33)
Nvidia julkisti eilen pidetyssä Nvidia GPU Technology Conference (GTC) -tapahtumassa GeForce Grid -pilvipelialustan. Alustan tarkoituksena on streamata AAA-pelejä laitteille ilman nykyisiä ratkaisuja ....
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
2 kommenttia
Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna (16.5.2012 13:16)
Keskustelu julkisen datan, kuten esimerkiksi verovaroin kustannettujen kartastojen, avaamisesta kansalaisten ja yrityisten avoimeen ja vapaaseen käyttöön on keskusteltu aktiivisesti. Edelläkävijänä ....
9 kommenttia
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään Android-tarjontaa, vähentämään Androidin paljon parjattua sirpaloitumista ja vähentämään erityisesti amerikkalaista mobiilioperaattoreiden sananvaltaa käyttöjärjestelmäkehityksessä.
9 kommenttia

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.