AfterDawn logo

YouTuben elokuvavalikoima parantui huomattavasti

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Kotikutoisella sisällöllä toimintansa käynnistänyt YouTube on tarjonnut jo pidemmän aikaa myös kaupallista sisältöä TV-sarjojen ja elokuvien muodossa. Tällä viikolla palvelun elokuvavalikoima parantui huomattavasti, kun YouTube lisäsi Movies-osioon satoja ilmaisia elokuvia.

Hieman yllättäen ilmaisen tarjonnan katselu onnistuu myös Suomessa, joten konttorissa lorviminen on jatkossa aiempaa kivuttomampaa. Uusimpia hittielokuvia valikoimista ei odotetusti löydy, mutta mm. dokumentteja ja Jackie Chanin tuotantoa näyttää olevan valikoimissa runsaasti ja kauhuelokuvista tykkääville tarjolla on esim. George A. Romeron legendaarinen Night of the Living Dead (Elävien kuolleiden yö).

Mainosrahoitteisen sisällön lisäksi tarjolla on myös uusia vuokrattavia elokuvia, joiden katselu Suomesta käsin ei tosin onnistu ilman välityspalvelimen apua. Joidenkin elokuvien kohdalla videon toistaminen vaatii YouTubeen rekisteröitymisen, sillä YouTube suorittaa ikärajatarkistuksia rankempaa sisältöä tarjoavien elokuvien kohdalla.


YouTuben videoyhteistyöstä vastaava Donagh O'Malley sanoi YouTuben tähtäävän todella laajaan valikoimaan, jolloin palvelun käyttäjät voivat katsella mm. videoblogeja, elokuvia ja TV-sarjoja samasta palvelusta käsin. YouTube ei ole hankkeensa kanssa yksin, sillä Briteissä osan elokuvista palveluun on tuonut Blinkbox, joka saa itselleen osan elokuvien yhteydessä näytettävien mainosten tuloista. YouTuben suuren käyttäjäkunnan myötä vastaavia yhteistyösopimuksia on luvassa lisää, joka tarkoittaa palvelun käyttäjille parempia valikoimia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT