*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Xbox 360:n syyspäivitys tuo paremman äänenlaadun nettihaukkumisiin

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 27.8.2010 13:03 Kommentteja (2)

Xbox 360:n syyspäivitys tuo paremman äänenlaadun nettihaukkumisiin Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin tulevan syyspäivityksen sisällöstä on saatu ensimmäisiä varmoja tietoja, kun Xbox Live Studiosin johdossa toimiva Jerry Johnson kertoi konsolin tulevan ohjelmistopäivityksen parantavan VOIP-toiminnon äänenlaatua.
Ominaisuutta käytetään nettipeleissä eniten vastapuolen haukkumiseen, joten jatkossa mm. munapää-, ääliö- ja ime lekaa -huudot toistuvat aiempaa tarkemmin. Johnsonin mukaan muutoksia tehdään sekä puheen pakkaamisen että verkkoinfrastruktuurin osalta, jotta pelaajille voidaan tarjota kunnolla toimiva ratkaisu.

Xbox Livessä nykyään käytössä oleva puheenpakkauskoodekki on pysynyt samana Xbox-pelikonsolin ajoista lähtien, ja se suunniteltiin 64 kbps -yhteyksiä ajatellen. Parantuneiden internet-yhteyksien, Xbox-konsolin Live-tuen päättymisen ja kasvaneen suoritintehon myötä tilannetta voidaan nyt kuitenkin parantaa.

Johnson ei kuitenkaan kertonut Eurogamer-verkkojulkaisulle tarkempia teknisiä yksityiskohtia, joten puhekoodekin nimeä tai tiedonsiirtokapasiteetin vaatimuksia ei ole vielä julkaistu.

Syyspäivitys julkaistaan todennäköisesti samoihin aikoihin Kinectin kanssa, joten päivitys saapunee ladattavaksi lokakuun lopulla tai marraskuun alussa.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

127.8.2010 16:08

Mmmm.... Onneks sentää uutisointi oli asiallista.

227.8.2010 21:35
Asentaja123
Vahvistamaton

Onneksi täällä uutiset ei ole kuivaa luetavaa :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ensimmäinen koeajo Teslan Model 3:n julkaisuehdokkaalla Ensimmäinen koeajo Teslan Model 3:n julkaisuehdokkaalla (25.3.2017 17:17)
Teslan perustaja ja toimitusjohtaja Elon Musk on julkaissut Twitterissä videon, jossa esitellään ensimmäistä koeajoa tulevan Model 3 -mallin myöhäisellä testiversiolla, niin kutsutulla julkaisuehdokkaalla ....
Tässä ovat yli 100 uudistunutta emojia: vampyyri, parsakaali ja saunoja Tässä ovat yli 100 uudistunutta emojia: vampyyri, parsakaali ja saunoja (25.3.2017 16:56)
Unicode Consortium on julkaissut tulevat uudet ja uudistuneet emojit. Omia tunnereaktioita voi lähettää pian entistä paremmin älylaitteilla, kun uudet kuvat saapuvat Emoji 5.0 -paketissa. ....
Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti (24.3.2017 18:51)
Apple ei ole ainoa bitcoin-kiristyksen kohteeksi joutunut suuryritys, sillä myös 20th Century Foxilta ja Dreamworksilta on yritetty lypsää rahaa virtuaalivaluutan muodossa. Elokuvajättien ....
1 kommentti
Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille (24.3.2017 13:06)
Republikaanienemmistöinen senaatti on ehdottanut muutosta lainsäädäntöön, joka sallisi operaattorien myydä käyttäjistään keräämää selailuhistoriaa ja muuta dataa suoraan mainostajille.
6 kommenttia
Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille (24.3.2017 10:32)
Teknologiapatenttien ja -lisenssisopimusten tärkeys on tullut näkyvästi esille tietokoneiden ja mobiililaitteiden yleistymisen myötä, kun oikeussaleissa on väännetty kättä graafisista käyttöliittymistä ....
2 kommenttia

Uutisarkisto