AfterDawn logo

YP-MB2 on Samsungin vastine iPod touchille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Kalliimpien kannettavien mediasoittimien rintamalla Applen iPod touchit ovat myyneet miljoonia kappaleita, mutta kilpailijoiden vastaavat laitteet eivät ole päässet lähellekään vastaavia lukuja. Samsung yrittää nähtävästi korjata tätä epäkohtaa lähiaikoina, sillä nettiin ilmaantunet kuvat enteilevät markkinoille uutta Androidilla varustettua YP-MB2-soitinta.

iPod touchin tavoin YP-MB2:n esikuvana on matkapuhelin, joka on tässä tapauksessa Galaxy S. YP-MB2:stä on luonnollisesti karsittu puhelintoiminnot, mutta muuten mediasoitin on lähes identtinen Galaxy S:n kanssa. Tarjolla on siis gigahertsin kellotaajuudella toimiva ARM Cortex A8 -suoritin, neljän tuuman Super AMOLED -kosketusnäyttö, GPS, WLAN, Bluetooth ja kamera, jonka megapikselimäärä on siirtymässä tosin pudonnut kolmeen. Puhelimesta soittimen erottaa helpoiten valkoisen takakuoren osalta.


Sisäänrakennetun flash-muistin määrästä ei ole toistaiseksi tietoa. Esillä olleen mallikappaleen sisällä hyrräsi Android 2.1, jossa on myös Android Market -sovellus asennettuna, joten mediasoittimeen saa tarvittaessa asennettua sovelluksia esim. VOIP-puheluita tai pelaamista ajatellen. Koska Galaxy S saa Android 2.2 -päivityksen, voi samaa kohtelua odottaa myös YP-MB2:lle.

YP-MB2:n mahdollisesta hintatasosta ei ole toistaiseksi mitään varmoja tietoja, mutta spekulaatioiden mukaan soittimen suositushinta Etelä-Koreassa olisi 299 000 wonia eli noin 200 euroa.

5 KOMMENTTIA

ahet1/5

200 eurolla voisin tollasen vaikka ostaakkin.

syrtek662/5

Entäs tämmöinen, 99 plus verot?

http://www.e-ville.hk/fi/product/3281/di..._kosketusnaytto

ohto963/5

millon tää samsungi ilmestyy suomen markkinoille?

Bodomed4/5

Tuota voisi jo harkita ihan Androidin kokeilumielessä kun tahtoo, noi puhelimet olla kuitenki liian kalliita. Näyttäis muutenki kaikin puolin paremmalta kun iPodi...

Ibanez905/5

@2

Katso tuo video ja jos sen jälkeen suosittelet niin ihme. Itselleni ainakin aiheutti repeämisiä tuo softan bugittaminen esittely videossa ym. :D

Tuo olisi kyllä aika asiallisella hinnalla. En kyllä ikinä ole iPodia kovan hinnan takia omistanut ja tiedä sitten tuleeko tuommoistakaan omistamaan mutta kilpailu on aina hyvää niin saadaan parempia tuotteita :P

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT