AfterDawn logo

The Pirate Bayn tuomio ei muuttunut Hollannissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Viime kesänä The Pirate Bay -sivusto (TPB) koki Hollannissa yllättävän oikeustappion, kun paikallinen oikeuslaitos määräsi TPB:n ylläpitäjät estämään Hollannista tulevien surffaajien pääsyn sivustolle. Asian käsittely oikeudessa ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan tapauksen käsittelyä on jatkettu aina tälle viikolle asti.

TPB:n kannalta jatkunut käsittely ei kuitenkaan tuonut parannusta, vaan oikeuslaitoksen kanta on edelleen se, että sivuston pitää estää Hollannista tulevien surffaajien pääsy sivustolle.

Oikeuden näkemyksen mukaan sivusto ei itsessään riko tekijänoikeuksia, mutta sivuston pyörittäjät auttavat ihmisiä tekijänoikeusrikoksissa, koska sivuston avulla voidaan jaella eteenpäin torrent-tiedostoja.

Viime vuonna vastuu sivuston pyörittämisestä sysättiin Fredrik Neijin, Gottfrid Svartholm Wargin ja Peter Sunden vastuulle, joita uhkaa nyt 50 000 euron päivittäinen sakko, jos TPB ei blokkaa Hollantia. Kolmikon mukaan TPB:tä ylläpitää edelleen Reservella-yritys, joten he eivät voi puuttua sivuston toimintaan, mutta tälläkään kertaa oikeus ei uskonut tätä puolustusta, koska asiasta ei ole esittää mitään virallisia papereita.


Jutun laittoi alulle Hollannissa piratismia vastaan taisteleva BREIN, jolle voitto avaa mahdollisuuden toimia samalla tavoin myös muita suosittuja Hollannin ulkopuolella toimivia torrent-sivustoja kohtaan.

12 KOMMENTTIA

LordPepsi1/12

Hollannin oikeus ei voi tätä vaatia koska sivusto ei pyöri kyseisen maan alueella vaan swensoneilla... ?

ArttuH5N12/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LordPepsi:

Hollannin oikeus ei voi tätä vaatia koska sivusto ei pyöri kyseisen maan alueella vaan swensoneilla... ?

Ainahan sitä vaatia saa: "Ei se ole hullu joka..."

Tuskin kuitenkaan millään tasolla vaatimukseen suostuvat.

008203/12

Nämä piratebayn oikeusjutut antavat ennakkopäätöksiä siitä, miten suuressa vastuussa ylläpito on sivustaa, ja missä kaikkialla.

Internethän on koko maailmanlaajuinen, joten siellä tapahtuvat rikoksetkin voivat olla maailmanlaajuisia (ts. rangaistuskelpoisia missä tahansa maassa) jos ylimmät tuomioistuimet näin päättävät...

vitalvi4/12

Elikkä jos pilkkaan Jihadia omalla nettisivulla lapin peräkylässä niin joku Ählämi voi tuomita mua kivitykseen Saudi-Arabiassa?

coocie985/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vitalvi:

Elikkä jos pilkkaan Jihadia omalla nettisivulla lapin peräkylässä niin joku Ählämi voi tuomita mua kivitykseen Saudi-Arabiassa?

Eiköhän, mutta en enää tuomion jälkeen kävisi tuolla lomalla :)

zya6/12

Lainaus:

Despite having lost this preliminary case, BREIN is expected to go ahead with a full trial against Ziggo. The anti-piracy outfit sees an ISP block as the only option left to stop The Pirate Bay. The verdicts they won against the site’s operators aren’t worth much since ‘the world’s most resilient torrent site’ is still very much alive in The Netherlands.

“It is unacceptable that The Pirate Bay and its administrators would walk free by hiding in Thailand and Cambodia and ignoring judgments,” BREIN chief Tim Kuik commented. “We’re not going to let this go. We have started a full trial against Ziggo and XS4ALL, but we will also appeal against today’s controversial ruling by the judge.”

http://torrentfreak.com/dutch-isps-dont-...ate-bay-100719/

Täytyy sanoa, että aika kovia kavereita nuo piratebayn ylläpitäjät kolmikko on pistänyt MPAA/RIAA/IFPI/BREIN kaltaiset to-järjestöt naurunalaiseksi. Ruotsin piratebayn oikeudenkäynnin lopputuloksella ei ole myöskään merkitystä vaikka tuomio tulisi jatkaa sivusto toimintaansa normaalisti. Piratebay näyttää hyvää esimerkkiä vastaavien sivustojen ylläpitäjille miten to-mafian oikeudenkäynnit pystytään tekemään täysin tehottomiksi. Heidän esimerkin avulla vastaavalla tavalla toimivien ylläpitäjien sivustoja on mahdoton saada suljettua.

Fallout907/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vitalvi:

Elikkä jos pilkkaan Jihadia omalla nettisivulla lapin peräkylässä niin joku Ählämi voi tuomita mua kivitykseen Saudi-Arabiassa?

Eiköhän, mutta en enää tuomion jälkeen kävisi tuolla lomalla :)

En tiedä miten EU on sitten asiassa mukana. Kaikki EU valtiothan ovat tunnustaneet vähittäiset ihmisoikeudet?

008208/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vitalvi:

Elikkä jos pilkkaan Jihadia omalla nettisivulla lapin peräkylässä niin joku Ählämi voi tuomita mua kivitykseen Saudi-Arabiassa?

Mutta suomessa sinut voitaisiin (ehkä) tuomita kiihoituksesta kansanryhmää vastaan..

vonRnk9/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LordPepsi:

Hollannin oikeus ei voi tätä vaatia koska sivusto ei pyöri kyseisen maan alueella vaan swensoneilla... ?

Ainahan sitä vaatia saa: "Ei se ole hullu joka..."

Tuskin kuitenkaan millään tasolla vaatimukseen suostuvat.

Tätä itsekkin vähän ihmettelin.

Vai luovuttaisiko Ruotsi kiltisti jätkät Alankomaihin jos heistä kansainvälinen etsintäkuulutus annettaisiin?

vitalvi10/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 00820:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vitalvi:

Elikkä jos pilkkaan Jihadia omalla nettisivulla lapin peräkylässä niin joku Ählämi voi tuomita mua kivitykseen Saudi-Arabiassa?

Mutta suomessa sinut voitaisiin (ehkä) tuomita kiihoituksesta kansanryhmää vastaan..

Sitten taidan kirjoittaa ainoastaan blogin :D

Ju_us0 (vahvistamaton)11/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vonRnk:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LordPepsi:

Hollannin oikeus ei voi tätä vaatia koska sivusto ei pyöri kyseisen maan alueella vaan swensoneilla... ?

Ainahan sitä vaatia saa: "Ei se ole hullu joka..."

Tuskin kuitenkaan millään tasolla vaatimukseen suostuvat.

Tätä itsekkin vähän ihmettelin.

Vai luovuttaisiko Ruotsi kiltisti jätkät Alankomaihin jos heistä kansainvälinen etsintäkuulutus annettaisiin?

EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön päämuoto on vastavuoroinen tunnustaminen, joka yksinkertaisesti esitettynä tarkoittaa jäsenmaassa (esim. Hollannissa) annetun laillisen tuomion hyväksymistä ja täytääntöönpanoa sellaisenaan toisessa EU-maassa (esim. Ruotsissa).

avthein12/12

Tekijänoikeustotalitaristinen "tuomio" taitaa olla ristiriidassa sananvapauden kanssa, koska TPB:n kautta voidaan välittää myös laillisia torrentteja esim. ihmisoikeusaktivistien toimittamaa materiaalia.

Toisekseen kyseisten tökeröiden estojen kiertäminen on helppoa.

Suosittelen anonymisoitua salattua yhteyttä TPB:n käyttäjille, niin ettei ylläpitokaan voi seurata asiakkaitaan. Silloin on mahdotonta myös vaatia tekijänoikeusfasistiseen tyyliin TPB:n ylläpitoa mihinkään kyttäysvelvoitevastuuseen...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT