*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Radioasemat ja Gramex sopuun nettiradioiden tekijänoikeuskorvauksista

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 21.6.2010 13:54

Radioasemat ja Gramex sopuun nettiradioiden tekijänoikeuskorvauksista Suomessa nettiradioiden tulevaisuus näyttää jälleen hieman paremmalle, sillä kaupalliset radiokanavat ovat päässeet sopuun tekijänoikeusjärjestö Gramexin kanssa nettiradioiden tekijänoikeuskorvauksista.
Sopivista tekijänoikeuskorvauksista osapuolet neuvottelivat noin vuoden verran ja nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun saakka. Sopimus koskettaa lähes viittäkymmentä radiokanavaa, joista osa ei ole aiemmin uskaltanut käynnistää samanaikaisia nettilähetyksiä mahdollisten suurten korvaussummien takia.

Gramexin apulaisjohtaja Tuomas Talonpoika kertoi Markkinointi&Mainonta-julkaisulle, että liikevaihtoon sidotut korvaukset ovat vuositasolla 4 000 – 11 000 euron suuruusluokkaa. Osa kanavista maksaa korvauksia lisäksi takautuvasti, koska he ovat lähettäneet jo pidemmän aikaa nettilähetyksiä, joista ei ole maksettu asianmukaisia korvauksia Gramexille.

Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila kommentoi järjestön tiedotteessa neuvotteluita seuraavasti: "On hienoa, että sopimukseton tila saatiin päättymään ja tältäkin osin päästään normaaliin päiväjärjestykseen, jossa musiikkikorvauksia hoidetaan hyvässä yhteistyössä. Tekijänoikeuskorvaukset ovat yksi merkittävimmistä tulonlähteistä sekä muusikoille että tuottajille".

Suomessa nettiradioita kuunteli viime vuonna satunnaisesti noin kolmannes ihmisistä ja viikoittaista kuuntelua harrasti noin kymmenen prosenttia ihmisistä. Radiomedian toimitusjohtaja Stefan Möller sanoo lukujen pysyneen vastaavina jo kolmen vuoden ajan, mutta sopimuksen myötä laajentuvan tarjonnan uskotaan houkuttelevan lisää kuulijoita nettiradioille.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kestävyystestaajan pakeilla kävi uuden lasidesignin saanut iPhone 8 Kestävyystestaajan pakeilla kävi uuden lasidesignin saanut iPhone 8 (22.9.2017 22:25)
Kestävyystestaaja Zack Nelson on saanut käsiinsä uuden iPhone 8:n. Kovasti viimevuotiselta mallilta näyttävä puhelin on saanut muutamia merkittäviä päivityksiä, joita käsitellään oheisella YouTube-videolla. ....
Uusien iPhone-mallien suorituskyky jättää jälkeen jopa läppäreitä, ero Galaxyihin huima Uusien iPhone-mallien suorituskyky jättää jälkeen jopa läppäreitä, ero Galaxyihin huima (22.9.2017 20:47)
Applen mobiilipiirien suorituskyky on ollut aina aivan omaa luokkaansa. Se on vuosi toisensa jälkeen tuhonnut tieltään tehokkaimmatkin Android-puhelimet, ja useimmiten jopa vuoden vanha iPhone ....
13 kommenttia
HBO varustautuu jo Game of Thronesin loppuun, kehitteillä jo viisi samaan maailman sijoittuvaa sarjaa HBO varustautuu jo Game of Thronesin loppuun, kehitteillä jo viisi samaan maailman sijoittuvaa sarjaa (22.9.2017 20:16)
HBO on vuosikausia tuottanut maailman laadukkaimpiin tuotantoihin lukeutuvia televisiosarjoja. Näistä viimeiset vuodet parhaiten tunnetaan tietysti Game of Thrones, joka on ainakin piratismimittarilla ....
EU:n piilossa pitämä tutkimus paljasti ettei piratismi vahingoittanut myyntiä EU:n piilossa pitämä tutkimus paljasti ettei piratismi vahingoittanut myyntiä (22.9.2017 19:46)
Piratismia on pidetty valtaisana ongelmana useiden media-alojen etujärjestöjen toimesta vuosikausia. Perinteisemmän piratismin ohella esimerkiksi Spotify ja YouTube ovat saaneet oman osansa loasta. ....
3 kommenttia
The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen (22.9.2017 12:25)
The Pirate Bayssä käyneet ovat saattaneet pistää merkille, että sivustolle on lisätty uusi JavaScript-sovellus, joka hyödyntää sivustolla vierailevien käyttäjien tietokoneiden laskentatehoa ....
3 kommenttia

Uutisarkisto