AfterDawn logo

Videoiden editointi onnistuu jälleen YouTubessa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

YouTuben kattava ominaisuuslista on jälleen saanut yhden uuden lisäyksen, kun palveluun lisättiin eilen uusi videoeditori.

Kyseisellä editorilla voi koostaa uusia videoita aiemmin YouTubeen lähetetystä materiaalista. Tarjolla on lähinnä yksinkertainen videoiden leikkaustoiminto ja mahdollisuus korvata videon ääniraita jollain musiikkikappaleella. Musiikkia varten käytössä on YouTuben laaja audiokirjasto, mutta joidenkin sieltä löytyvien kappaleiden käyttäminen omassa videossa tuo mukanaan ylimääräisiä mainoksia, joilla kappaleen soittaminen rahoitetaan.

Editorin avulla tehtyjä tuotoksia voi tarkistella täältä.

Valitettavasti YouTuben blogimerkinnässä ei mainita videoeditorin mahdollisesta jatkokehityksestä mitään, joten esim. siirtymiä tai muita tehosteita kaipaaville tahoille YouTuben editori ei ole ainakaan vielä riittävä. Joidenkin spekulaatioiden mukaan kehitystä olisi kuitenkin luvassa, ja kyseinen editori nähdään mahdollisesti Chrome OS -käyttöjärjestelmän videoeditorina.


YouTubesta on löytynyt aiemminkin yksinkertainen videoeditori, mutta se poistettiin bugien ja hitautensa takia.


1 KOMMENTTI

Sokar801/1

Tuota olen kyllä jo kerinnyt kaipaamaan

Esim känny videoiden muokkaus on työlästä kun moni ohjelma ei tue MP4 video formaattia no ainakaan ilmaiset ohjelmat

Mut eniten tässä uudistuksessa ihmetyttää et miks on tullut 240p video laatu jopa 12" läppärin ruudulta se on kura mössön näköistä

YUO TUBE 240p


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT