AfterDawn logo

WebM-tuki nyt vakio-ominaisuus Firefoxin kehitysversioissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

VP8-videokoodekin, Vorbis-audiokoodekin ja Matroska-säiliöformaatin yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistävä WebM-projekti on saanut nopeasti tukea selainkehittäjiltä, ja nyt myös Mozilla on sisällyttänyt WebM-tuen vakio-ominaisuudeksi Firefox-selaimensa uusimpiin kehitysversioihin.

Firefoxin 3.7 Alpha 4 -julkaisu ja uudemmat versiot sisältävät siis vakiona WebM-tuen, joten WebM nähdään Firefoxin beta-julkaisuissa vielä tämän kuun aikana, kun selaimen 4-versiosta julkaistaan ensimmäiset beta-versiot.

Firefoxin lisäksi WebM-tuki löytyy Opera- ja Chrome-selainten kehitysversioista. Nimekkäistä selainvalmistajista Apple on tällä hetkellä ainoa, joka ei ole kertonut WebM-kantaansa. Microsoftin tulevassa Internet Explorer 9 -selaimessa WebM-tuen saa käyttöön erillisen koodekin asentamalla, joten ainakin tietokoneiden selaimissa WebM voi saavuttaa de facto -standardin aseman HTML5:n videototeutuksena.


Suurista videosivustoista WebM-sisältöä tarjoaa toistaiseksi vain YouTube, jonka WebM-sisältöön pääsee käsiksi palvelun HTML5-version kautta lisäämällä videoiden URL-osoitteiden loppuun &webm=1-tekstin.

Esim. selainkehittäjille ja videosivustojen pyörittäjille WebM tarjoaa lisenssivapauden ja avoimuuden myötä lähes rajoittamattomat käyttömahdollisuudet, jonka myötä esim. MPEG LA:n kanssa ei tarvitse tapella maksuista tai lisensseistä.


8 KOMMENTTIA

PJL781/8

Ja maailma voi paremmin ja rahastavat yritykset kaatuu!

muppis2/8

Kiitos ja kumarrus. Poistuu keittämään kahvia. Vielä, kun Apple saataisiin mukaan, niin näin kehittäjän kannalta pullat paremmin uunissa.

PJL783/8

Apple tulee mukaan pakolla, iteppähän on hypettämässä HTML5 merkkausta ihan sikana, aunut keino tukea HTML5 standardia kunnnolla on myös tukea sen muita standardeja, kuten WebM. Jos Apple ei mee mukaan, niin kyllä on tyhmä meininki Omenalla.

Vielä kun joku nero saataisiin tekemään Videovuokraamo nettiin, joka tukisi kaikkia uusia standardeja ;) Kuka lähtis mun kanssa perustaa Suomeen omaa Voddlerin kilpailijaa vapailla standardeilla? :)

LoBer4/8

kyllä on muuten aivan karsea kuvanlaatu html5 kun vertaa youtuben flashiin.

flashikin aivan perseestä, mutta kuvanlaatu HD videoissa aivan hirveä html5. ei nyt liity 100% aiheeseen mutta mainitsin nyt..

LoBer5/8

kyllä on muuten aivan karsea kuvanlaatu html5 kun vertaa youtuben flashiin.

flashikin aivan perseestä, mutta kuvanlaatu HD videoissa aivan hirveä html5. ei nyt liity 100% aiheeseen mutta mainitsin nyt..

tthuhta6/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LoBer:

kyllä on muuten aivan karsea kuvanlaatu html5 kun vertaa youtuben flashiin.

HTML5:hän määrittää vaan <video>-tägin (näytä tässä video) samaan tapaan, kuin <img>-tägi sanoo notta näytä tässä kuva. Loppu riippuu siitä, mitä lähetetään ja miten se dekoodatataan. Eli turha siitä on html5:tä syyttää jos kuva on huono.

dRD7/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tthuhta:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LoBer:

kyllä on muuten aivan karsea kuvanlaatu html5 kun vertaa youtuben flashiin.

HTML5:hän määrittää vaan <video>-tägin (näytä tässä video) samaan tapaan, kuin <img>-tägi sanoo notta näytä tässä kuva. Loppu riippuu siitä, mitä lähetetään ja miten se dekoodatataan. Eli turha siitä on html5:tä syyttää jos kuva on huono.

Juurikin näin. Ja VP8, joka on nyt siis se kodeekki, jota aletaan käyttämään, on oikeasti vielä vähän kehittymättömämpi kuin h264, jota Flashin kanssa yleensä käytetään. Mutta h264-pakkauskin on mennyt eteenpäin x264:n ja muiden avoimesti kehitettyjen softien ansiosta. Nyt kun koko koodekki on avointa lähdekoodia, ilman patenttikoukkuja, niin uskoisin VP8:n saavuttavan vuoden, kahden sisään paaaaljon parempaa kuvanlaatua ja paljon nopeampaa pakkausta kuin nykyisin.

PJL788/8

Eikö edelleenkään kukaan lähtisi perustamaan firmaa Voddlerin kilpailijaksi?=)

Pitää joo sanoa munkin, että Flash videon vertaaminen video-tagiin on vähän väärä, syy miksi kuvanlaatu voi olla huonompi voi olla yksinkertaisesti Youtuben tapa pakata video, jotta että se tulisi koneelle nopeammin, veikkaan, että ei edes liity siihen, että kyseessä on VP8 koodekki, kyseessä voi olla myös selainmen keskeneräinen tuki tai bugi, pitääpä tarkistaa.

Siltin, itse olisin mielelläni perustamassa Suomeen uudensukupolven videovuokraamoa ;)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT