AfterDawn logo

The Pirate Bayn blokki sai korkeimman oikeuden hyväksynnän

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
37 kommenttia

Tanskassa The Pirate Bay -sivusto (TPB) on jäänyt pysyvästi sulkulistalle, sillä maan korkein oikeus piti voimassa alempien oikeusasteiden langettamat sulkupäätökset.

Korkeimman oikeuden päätöksen myötä kaikkien Tanskassa toimivien internet-operaattoreiden on estettävä asiakkaidensa pääsy TPB:lle DNS-eston avulla. Tanskassa asuvat kuluttajat voivat luonnollisesti kiertää eston käyttämällä esim. Googlen DNS-palvelimia tai hyödyntämällä naapurimaista löytyviä VPN-palveluita. Varsinaisia P2P-siirtoja sulku ei estä, sillä BitTorrent-protokollaa noudattavat P2P-ohjelmat siirtävät tiedostot suoraan käyttäjältä toiselle, eivätkä tiedostot siirry välissä TPB:n palvelimille.

Paikaillisille tekijänoikeusjärjestöille korkeimman oikeuden päätös on merkittävä oikeusvoitto, ja jatkossa myös muitakin sivustoja voidaan lisätä sulkulistalle vastaavalla oikeusprosessilla.


Paikallinen piraattipuolue ei puolestaan ollut kovin mielissään tuomiosta, ja puolueen tavoitteena onkin muuttaa maan lakeja, jotta tällaisia sulkuja ei voisi toteuttaa jatkossa. Puolueen mukaan Tanskan nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö on ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa, joten lainsäädännön uudistaminen on tuomion myötä ajankohtainen aihe.

Sulkupäätöstä on puitu eri oikeusasteissa yli kahden vuoden ajan, ja ensimmäinen sulkupäätös annettiin vuoden 2008 helmikuussa.

37 KOMMENTTIA

mahila1/37

Piraattipuolueen lopun alku?

6volttia2/37

-

VIPI873/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

ihan oikein et näistä jutuista uutisoidaan, koska asia liittyy oleellisesti tietotekniikkaan ja muuhun mistä afterdown pääsääntöisesti kirjoittaa...

ja ei näitä ole pakko lukea voi lukea vaikka iltalehteä, siäl on taas kiva juttu siit et mitä BB antti ja BB henna on tehnyt....

SuomiP4/37

Jos P2P sivut ovat nyt löytäneet tiensä Tanskan LAPSIPORNO listoille niin onko seuraava looginen vaihe poliittisesti arvelluttavat sivut? Suomessakin poliitikot vakuutteli ettei listaa tulla käyttämään muuhun!

Tarmo785/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

Käsittääkseni Afterdawnissa on jo aikojen alusta kirjoitettu P2P-teknologiasta, sekä kerrottu molempien osapuolien näkemyksiä asiasta.

Ei mitään syytä muuttaa nykyistä linjaa.

daim0n6/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mahila:

Piraattipuolueen lopun alku?

o.O

Froober7/37

Ei tämä kyllä lopun alku ole. Vain yksi blokki jonka voi (kiitos Googlen) kiertää. Nyt pitää vain toimia ettei sulku saa tukea muista maista.

Grina8/37

Piraattipuolue tuskin kärsii tästä. ;) Korkeintaan saavat lisää kannattajia.

dRD9/37

Off-topic..

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

AfterDawnissa kirjoitettiin P2P:stä jo silloin, kun koko termille ei ollut olemassa mitään (edes huonoa) suomennosta. Esim. Napsterin oikeusjuttua seurattiin kymmenien ja taas kymmenien uutisten voimin vuodesta 1999 alkaen.

Oma villi veikkaus on, että jos näistä ei oltaisi uutisoitu asiaan vihkiytyneillä verkkosivuilla - kuten AfterDawnissa ja muissa "blogeissa", olisivat tekijänoikeuteen liittyvät ongelmakohdat jääneet aika paljon kapeammaksi monelle suomalaiselle, etenkin vielä viime vuosikymmenen alussa, kun mainstream mediaa aihe ei sytyttänyt.

Eli sisältö ei ole muuttunut mihinkään, korkeintaan laajentunut uusille alueille, kuten viihde- ja hyötyelektroniikkaan laajemmin (viitisen vuotta sitten pelikonsoleiden tekniikkaan ja muutama vuosi takaperin kännyköihin), alkuperäisen audio-, video- ja koodekkiteknologian ulkopuolelle. Meillä on 11v voimassaollut "tapa toimia", jossa pysytään.

TBPRules12 (vahvistamaton)10/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

Oikeusjutut on ainoa miksi afterdawnissa käyn, joten ole sinä TO-mafia "rotta" hiljaa, haluasit varmaan sensuroida nämäkin uutiset ja lisää rahaa omaan taskuus

Jupsu11/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TBPRules12:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

Oikeusjutut on ainoa miksi afterdawnissa käyn, joten ole sinä TO-mafia "rotta" hiljaa, haluasit varmaan sensuroida nämäkin uutiset ja lisää rahaa omaan taskuus

kuin myös.. nämä kaikki TO-mafiaa käsittelevät uutiset ovat afterdawnin uutisten kiinnostavimpia aiheita!

mbsjoblom12/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

En tiennytkään että Agentti Räihä on Piraattipuolueen aktiiveja. Mutta sehän toki vaan nostaa hänen juttujensa painoarvoa.
Itse nostaisin näitä oikeusjuttuja esille uutisoinnissa vieläkin enemmän jotta myös suurelle yleisölle paljastuisi TO-mafian häikäilemättömyys ja kuten tässäkin tapauksessa jopa oikeuslaitoksen korruptoituneisuus.
O tempora o mores!

6volttia13/37

-

HmTT14/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:


PS. Hyvä uutisten kirjoittaja ei anna oman mielipiteensä näkyä uutisessa.

Voisitko antaa esimerkin miten tässä uutisessa näkyy kirjoittajan mielipide? Mielestäni se oli kirjoitettu varsin neutraaliin sävyyn.

dRD15/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Mutta se pointti. Kun hommat on laajentunut ja joka päivä tulee uutisia viihde- ja hyötyelektroniikka puolelta niin miksei tältä sivustolta niitä löydy, vaan suurimmaksi osaksi tutkimuksia laittomasta latailusta ja tietenkin se TPB. Sisällön laajentumisen myötä pitäisi seurata myös enemmän lajityypin uutisia.

Pitkälti resurssikysymys - laite-, jne uutisia on muillakin sivuilla, mutta "meidän omimpia" uutisia ei niinkään, joten keskitymme resurssien rajoissa niihin, joista on Suomessa vähiten uutisoitu, meillähän ei toimittajia ole ihan ylenpalttisesti, vaan suomipuoli pyörii tällä hetkellä pääasiassa Agentin ja Siggyn voimin.

Mutta tuohon kattavampaan otantaan toivottavasti saadaan lisävoimia, josjakun löydetään oikea henkilö uudeksi uutiskirjoittajaksi tässä viimeisimmässä rekryssämme.

coocie9816/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...





Piraattiaiheiset uutiset ja toimiva foorumikommuuni ovat ainakin minulle koko sivuston suola. Ainoa kilpailija tällä saralla taitaa olla hiljaisuuteen vaipunut Piraattiliitto, jota ei nyt voi kutsua neutraaliksi saati ammattimaiseksi (Ei pahalla!). Ei siinä mitään, että halutaan laajentua ja kehittyä, mutta kyllä tällä sivulla on lukijansa ihan syystä.

btw: puolueetonta uutisointia ei ole olemassakaan. Nykyinen kohtuullisen neutraali mutta teknologiamyönteinen suunta sopii ainakin minun silmääni.

Ranvier17/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Uutisia oikeusjutuista päivästä toiseen. Onko tämä sitä kuuluisaa ammattitaidottomuutta, kun digitaaliseen viihdetekniikkaan keskittyvä sivusto ei muusta oikein osaa uutisoida.

Vai onko tämä vain piraattipuolueen aktiivijäsen Agentti Räihän naamioitu vuodatuspalsta...

Hyvä vaan, että uutisoidaan, koska harva sivusto näistä edes uutisoi. Miksi pitää valittaa heti, jos joku sivusto ei uutisoi pelkästään samoista asioista kuin vastaavat sivustot ja massamedia, vaan perehtyvät joihinkin asioihin enemmän ja tarkemmin? Mutta jos uutiset ei herralle kelpaa, niin Muropaketti ja MBnet on keksitty. Sieltä löytyy enemmän laitteistoaiheisia uutisia, jos ne kiinnostaa enemmän. Ei tartte tulla vinkumaan, jos ei uutiset miellytä. Mutta jos pitää kuitenkin saada valittaa, niin www.vuodatus.net on kans keksitty. Sinne muiden henkisesti saman ikäisten kanssa vuodattamaan. Te trollit saisitte pysyä poissa näiltä uutispalstoilta.

mahila18/37

Itse kyllä näkisin että PirateBay ja piraattipuolue näkee kyllä viimeiset päivänsä tulevien viiden vuoden aikana, niin kovasti sapettaa isoja levy-yhtiöitä ja elokuvatuottajia hukkaan valuvat tuotot. Tosin asiathan ei miksikään muutu sillä joku muu täyttää tyhjiön ja oikeuskinastelu on valmis jatkumaan.

asdadas (vahvistamaton)19/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mahila:

Itse kyllä näkisin että PirateBay ja piraattipuolue näkee kyllä viimeiset päivänsä tulevien viiden vuoden aikana, niin kovasti sapettaa isoja levy-yhtiöitä ja elokuvatuottajia hukkaan valuvat tuotot. Tosin asiathan ei miksikään muutu sillä joku muu täyttää tyhjiön ja oikeuskinastelu on valmis jatkumaan.

Voi olla että piratebay joutuukin lopettamaan, mutta miksi ihmeessä piraattipuolue, koska Suomen perustuslaki antaa oikeuden perustaa puolueita, joten miten levy-yhtiöt yms. saisivat puolueet pois? Muuttamalla perustuslakia vai? Tuskin: Emme kuitenkaan elää Pohjois-Koreassa tai Kiinassa jossa käytössä on kommunistinen yksipuolue-järjestelmä...

syrtek6620/37

Piratismi ei ole riippuvainen kummankaan olemassaolosta. Sitä on vain on ja vain tulee olemaan. PiPu tarkoituksena on poliittinen toiminta ja siihen liittyvä valitustyö. Koota voimaa läinsäädännön muuttamiseen siihen suuntaan että myös kuluttajien ääni kuuluis silloin tekijäinoikeus asioista päätetään. Nyt ei kuulu.

mbsjoblom21/37

En ole vielä Piraattipuolueen jäsen, mutta pian liityn mikäli näitä uutisia tulee enemmän. Joka tapauksessa piraatit saavat ääneni seuraavissa vaaleissa. Uskon oikeudenmukaiseen ja rehelliseen yhteiskuntaan.

mahila22/37

Mistä piraattipuolue elää jollei näistä oikeusuutisista? Skenaario (ainakin suomen tasolla) johon uskon, että kun loppuu sivuston toiminta, loppuu julkisuus ja lopulta kuihtuu myös koko puolueen toiminta.

Suomalaiset ovat siinä määrin passiivista porukkaa, ettei piraattipuolue voi millään saada samallaisia mittasuhteita kuin esimerkiksi ruotsissa puolue on nyt saanut. Sitä paitsi Perussuomalaiset (joilla on muuten oikeasti on jotain sanottavaakin) ryöstävät nekin potentiaaliset kannattajat, jotka "PiPu":lla olisi vietävänä. Loppujen lopuksi jäljelle jää warettajat ja kourallinen tiedonvälityksen vapauttamista vaativia ihmisiä. Joten ennustan edelleen lopun alkua. :)

nuppi23/37

Olen täysin samaa mieltä mahilan kanssa. En usko, että juuri kukaan tulee äänestämään piraattipuoluetta. 5 vuoden sisällä kyseinen rikollistenpuolue on jo kuollut ja kuopattu ja unohdettu. En usko, että kukaan rehellinen kansalainen voi äänestää rikollistenpuoluetta, joka piraattipuolue on. Ne, jotka äänestävät kyseistä puoluetta ovat tekijänoikeusrikollisia, eikai kukaan normaali kansalainen halua/uskalla leimautua rikolliseksi äänestämällä kyseistä puoluetta.

syrtek6624/37

Jaaha, Mahila ja Nuppi yhteen soppii, pannaan ne sammaan antipiraattikoppiin.

Sinänsä ko henkilöt on oikeassa että PiPu haluaisi lakkauttaa itsensä tarpeettomama mutta en oikein usko täman tapahtuvan lähitulevaisuudessa sen verran raakaa peliä on antipiraattien puolelta ja muutenkin yhteiskunnassa.

Uskoa on ja kehitystä sekä kasvua tapahtuu mikä hyvä puoli tämän uuden puolueen kehityksessä.

Ja äänestyshän on salainen, ainakin vielä ja tulevaisuudessakin mikäli ei mennä äänestämään sähköisesti.

zya25/37

To-mafia on aloittanut piraattipuolueen mustamaalamisen, koska pelkäävät, että se menestyy. Nupin kommentti oli tyypillistä to-mafian propagandaa parhaimmillaan.

Piraattipuolue on täysin laillinen puolue ja sillä ei ole mitään tekemistä minkään rikollisen kanssa. Piraattipuolueen jäsenet ovat normaaleja rehellisiä ihmisiä. Äänestys on salainen, joten ei kukaan tiedä mitä äänestät. Koska piraattipuolue on täysin laillinen puolue ei voi myöskään mitenkään leimautua rikolliseksi, jos sitä äänestää tai sen jäsen on, vaikka to-mafia kuinka muuta väittäisi.

coocie9826/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mahila:

Mistä piraattipuolue elää jollei näistä oikeusuutisista?

Miten olisi vaikka lakimuutokset? Suurimmat syyt puolueen syntyyn ovat nimenomaan siellä lakimuutoksen puolella.

nollls (vahvistamaton)27/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Olen täysin samaa mieltä mahilan kanssa. En usko, että juuri kukaan tulee äänestämään piraattipuoluetta. 5 vuoden sisällä kyseinen rikollistenpuolue on jo kuollut ja kuopattu ja unohdettu. En usko, että kukaan rehellinen kansalainen voi äänestää rikollistenpuoluetta, joka piraattipuolue on. Ne, jotka äänestävät kyseistä puoluetta ovat tekijänoikeusrikollisia, eikai kukaan normaali kansalainen halua/uskalla leimautua rikolliseksi äänestämällä kyseistä puoluetta.

Haha, no minä ainakin tiedän monta jotka haluavat "leimaantua" kyseisiksi rikollisiksi (äänestys on kuitenkin vielä salainen), mutta asiaan...

Aika hel****n noloa tulla tänne solvaamaan piraattipuoluetta ja haukkumaan rikolliseksi, vielä nolompaa on minulle tietää se, että olet aikuinen ja TO-mafian työntekijä
Omat pahan ovat mielipiteesi, mutta samalla kun luen viestejäsi imutan taas pari pa***aa elokuvaa ja jos Suomessa aletaan warettajia vainoamaan, ostan vpn-yhteyden...
Tiedä tämä: en aio koskaan lopettaa (ainakaan jos media-sisällön taso ja hinta on nykyinen) joten piraattien mustamaalaamisesi sijaan, mene miettimään keinoja miten saat kuluttajat ostamaan tuotteita, eika mafia tyyliin maksamaan oikeuden ulkopuolella!

PS. Nupin mukaan, jos äänestän Perus Suomalaisia tai kuulun puolueeseen, olen automaattisesti rasisti ja maahanmuuttoon negatiivisesti suhtautuva valkoisen kansan ylivertaisuutta korostava natsi.

troll123 (vahvistamaton)28/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Olen täysin samaa mieltä mahilan kanssa. En usko, että juuri kukaan tulee äänestämään piraattipuoluetta. 5 vuoden sisällä kyseinen rikollistenpuolue on jo kuollut ja kuopattu ja unohdettu. En usko, että kukaan rehellinen kansalainen voi äänestää rikollistenpuoluetta, joka piraattipuolue on. Ne, jotka äänestävät kyseistä puoluetta ovat tekijänoikeusrikollisia, eikai kukaan normaali kansalainen halua/uskalla leimautua rikolliseksi äänestämällä kyseistä puoluetta.

Vaikka nuppi on aiemmin kertonut olevansa TO-järjestön työntekijä, jonka yksi toimeenkuva on "valaistaa" ihmisiä, tuon äskeisen kommentin jälkeen luulen, että hän on vain trolli

Oire:
Trolli = internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. Trolliksi voidaan kutsua myös henkilöä, joka kirjoittaa tällaisia viestejä.


Lääke:
Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin kuten niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Tämä on usein vaikeaa, koska muutaman ihmisen trollaantuminen riittää keskustelun laajenemiseen.

(lähde: wikipedia)

horgh29/37

Sensuurin tie on paskainen. Niin on aina ollut ja tulee olemaan.

nuppi30/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nollls:

PS. Nupin mukaan, jos äänestän Perus Suomalaisia tai kuulun puolueeseen, olen automaattisesti rasisti ja maahanmuuttoon negatiivisesti suhtautuva valkoisen kansan ylivertaisuutta korostava natsi.

En ole koskaan sanonut mitään tuollaista ja tuo on täysin sinun oman mielikuvituksen tuotetta.

Tekijänoikeusrikos on toisen työn varastamista ilmaiseksi ja, kun piraattipuolue kannattaa varastamisen laillistamista. Niin kyseessä ei voi olla mikään muu kuin rikollistenpuolue. En tiedä ketään, joka kannattaa varastamisen laillistamista. Paitsi nettipiraatit, jotka ovat Suomen lain mukaan tekijänoikeusrikollisia. Nettipiraatit ovat oletettavasti piraattipuolueen suurimpia tukijoita jäseniä ja äänestäjiä. Koska nettipiraatit ovat Suomen lain mukaan rikollisia. Pohjautuu piraattipuolueen kannatus rikollisten varaan. Siinä ei pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää.

Nettipiraatti on tekijänoikeusrikollinen Suomen lain mukaan ja sitä ei todellakaan muuta mikään asia. Se on totuus nettipiraateista, jokainen heistä on rikollinen ja heitä kohdellaan myös sen mukaan poliisin ja oikeuslaitoksen ja tekijänoikeusjärjestöjen puolelta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nollls:

mutta samalla kun luen viestejäsi imutan taas pari pa***aa elokuvaa ja jos Suomessa aletaan warettajia vainoamaan, ostan vpn-yhteyden...Tiedä tämä: en aio koskaan lopettaa (ainakaan jos media-sisällön taso ja hinta on nykyinen)

Tuossa tunnustat kaikille, että rikot tekijänoikeuslakia eli olet rikollinen. Tunnustat myös, että et aio lopettaa rikollista toimintaasi. Tuosta on niin helppo tehdä tutkintapyyntö poliisille ja pistää sinut vastuuseen ja maksamaan korvauksia rikollisista teoistasi. Koneeltasi varmasti löytyy laittomasti hankittua materiaalia paljon ja korvaukset tulevat olemaan sen mukaisia. Voit saada jossain vaiheessa kirjeen tekijänoikeusjärjestöltä, jossa sinulle tarjotaan kahta vaihtoehtoa. 1. maksat tietyn summan ja lupaat poistaa koneeltasi kaikki laittomasti hankkimasi tekijänoikeusmateriaalin. 2. tai asiasi viedään oikeuteen ja joudut maksamaan moninkertaisesti enemmän. Meille tekijänoikeusjärjestöissä työskenteleville on ihan sama kumman vaihtoehdon nettipiraatit valitsevat. Toistaiseksi kaikki , jotka ovat saaneet kirjeen maksa tai juttu menee oikeuteen, ovat kiltisti ja tunnollisesti maksaneet vaatimamme korvaus summan ilman oikeudenkäyntiä.

Olen pyrkinyt käyttämään valistuksessa pehmeitä keinoja, mutta jos se ei mene perille nettipiraateille, niin sitten otetaan kovemmat keinot käyttöön ja oikeudessa nähdään taas kerran. Olisi paljon parempi kaikille, jos ne laittomuudet vain lopetettaisiin, eikä tarvitse loppuelämää pilata sillä, että joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja korvauksia. Jos ei ole varaa, joutuu sitten elämään ulosotossa loppuelämän ja luottotiedot lähtee. Sitäkö te nettipiraatit haluatte? Eikö olisi paljon parempi lopettaa ne laittomuudet nyt heti, eikä vasta sitten, kun oikeudessa tavataan.

nollls (vahvistamaton)31/37

Haha et siis ymmärrä sarkasmia noh kuitenkin
Tuossa selität taas miten Mafia pyörii ja mielestäsi jokainen Suomen vähintään 300 000 lataajista pitäisi maksaa hirveät korvaukset hehe, sitä vääryyttä korjaamaan on perustettu onneksi puolue!

Ihmeellistä miksi koko ajan kerrot puolueen jäsenten olevan rikollisia, ehkä niin onkin mutta siksi puolue onkin perustettu että se yrittää muuttaa lakia, jotta waretus olisi laillista...

syrtek6632/37

Nuppi,

Olisko parempi että tunnustaisit totuuden ja huomaisit että entisaikojen tekijäinoikeuslainsäädöntö ei vain toimi?

Tässä puhut vielä rikoksesta ja rikkomuksesta kuin ne olisivat sama asia mutta näin asia ei ole. Rikoksen tunnusmerkistöön kuuluu että olet ansainnut esim myymällä cd levyjä kirpputoreilla. Rikkomus on se että jaat ja lataat tekijäinoikeudenalaista sisältöä epäkaupallisesti. PiPu tarkoituksena on hoitaa tämäkin asia kuntoon.

Piraattipuolue on polittinen liike joka tähtää tiettyjen asioiden ajamiseen Suomessa. Minusta on törkeää se että kulttuuriministeriön tekijäinoikeuskomiteassa ei ketään muita kuin tekijöiden ja kustantajien edustajia. Ei esim kirjaston edustajia, kuluttajan edustajista puhumattakaan.

Se on sääli että ne jotka on saaneet kirjeen on sopuisasti makseneet vaaditun summan, tämä on alistumista johon ei saisi suostua. Pitää vain mennä oikeuteen asti vaikka se yhden ihmisen osalta saattaisikin olla kallista. Mutta on se myös samalla sinunkin kannalta. Et sinä ja sinun järjetösi voi käydä kovin montaa oikeudenkäyntiä samanasikaisesti.

Sinä ja sinun koneistosi voi tuhota ihmisen tulevaisuuden mutta ei ihmisten idealismiä.

nuppi33/37

Nykylain mukaan nettipiratismista eli tekijänoikeusrikoksesta voi seurata maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistus, vaikka tekoon ei liittyisi hyötymis- tai ansiotarkoitusta. Laki tuli voimaan 1. tammikuuta 2006. Vanhassa tekijänoikeuslaissa edellytettiin hyötymis- tai ansiotarkoitusta, jotta voitiin tuomita tekijänoikeusrikoksesta, nykyään sitä ei edellytetä enään. Kaikki, jotka ovat rikkoneet tekijänoikeuksia netissä levittämällä tekijänoikeuksien alaista materiaalia eli nettipiratismi. 1. tammikuuta 2006 jälkeen on tuomittu tekijänoikeusrikoksista vaikka tekoihin ei ole liittynyt hyötymis- tai ansiotarkoitusta. Laki on hyvin selkeä nettipiratismin kohdalla se on ollut tekijänoikeusrikos 1. tammikuuta 2006 alkaen.

http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/?id=182

http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/?id=180

http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/?id=177

http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/?id=175

http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/?id=165


Lainaus:

Lainmuutosten tarkoitus

Lainmuutoksen tarkoitus oli päivittää tekijänoikeuslainsäädäntöä digitaaliseen ympäristöön ja verkkoympäristöön liittyvien erityispiirteiden osalta, ja saattaa kansallisesti voimaan tekijänoikeusdirektiivin edellyttämät muutokset. Lisäksi uudistukseen sisältyy direktiivistä johtumattomia kansallisia lainsäädäntöratkaisuja.

Lainmuutoksen pääpiirteet ovat:

* Luvattomasta tiedostojen jakelusta voidaan rangaista tekijänoikeusrikoksena, vaikka jakelu ei tapahtuisikaan ansiotarkoituksessa.
* Laittoman aineiston lataaminen internetistä tulee kielletyksi. Yksityiseen käyttöön kopioinnista ei rangaista, mutta se voi johtaa korvauksiin jos kopioija tietää tai hänen olisi pitänyt tietää materiaalin olevan laitonta.
* Laittomasti valmistettujen teosten ja aineiston maahantuonti on kielletty.
* Kopiosuojauksen purkaminen teoksen kopiointia varten tulee kielletyksi. Kopiosuojauksen purkaminen teoksen katselemista tai kuuntelemista varten on edelleen sallittua.
* Euroopan talousalueen ulkopuolelta lain voimaantulon jälkeen hankittuja teoksia voi levittää edelleen vain jos ensimmäinen myynti ETA:n sisällä on tapahtunut tekijän suostumuksella. Yksityiskäyttöön hankitun teoskappaleen saa levittää edelleen kuten ennenkin.
* Arkistot, kirjastot ja museot voivat valmistaa teoksista kopioita sisäisiä käyttötarpeitaan varten millä tahansa tekniikalla. Aineiston näyttäminen tietokonepäätteeltä laitoksen tiloissa on sallittua.
* Teoksesta voi valmistaa kappaleita vammaisia varten erikoistekniikoita käyttäen lupaa kysymättä.
* Julkaistua teosta saa esittää julkisesti jumalanpalveluksen ja opetuksen yhteydessä ilman korvausta.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050821

Ne, jotka ovat saaneet sovittelukirjeen ovat olleet selviä tapauksia ja heidät olisi tuomittu oikeudessa, mikäli he eivät olisi maksaneet. Kaikki, jotka on viety oikeuteen on tuomittu. He joutuvat myös maksamaan meidän kalliit oikeudenkäyntikulut, korvaukset ja sakot. Eli meille ei tule kuluja oikeudenkäynneistä. Mikäli henkilö on varaton valtio maksaa kaikki meidän kulut ja korvaukset. Maksamatta jättäminen olisi todella typerää, koska oikeudenkäyntikulut ja korvaukset ovat moninkertaiset verrattuna sovittelu summaan. Sovittelu summat riippuvat siitä kuinka paljon menetyksiä kyseinen henkilö on aiheuttanut. Sama pätee myös oikeudessa korvauksia vaadittaessa nettipiraateilta. Menetykset lasketaan siten, että jokainen laittomasti ladattu/levitetty teos on myynnistä pois periaatteella. Se on oikeuslaitosten hyväksymä vakio käytäntö. Sovittelu summa on noin 3000 euroa riippuen siitä, kuin paljon menetyksiä nettipiraatti on aiheuttanut. Suuria menetyksiä aiheuttaneet piraatit viedään suoraan oikeuteen ilman sovittelu mahdollisuutta. Oikeudenkäyntikulut ja korvaukset ovat yleensä keskimäärin noin 10 000 euroa, jotka piraatti maksaa.

zya34/37

Nuppi selittikin jo miten to-mafia toimii ja miksi to-mafiaa kutsutaan sillä nimellä mikä se on tekijänoikeusmafia. Se lobbaa aina vain kovempia tekijänoikeuslakeja, kovempia tuomioita ja kovempia korvauksia. Kiristyskirjeet ovat to-mafian rahatus keino. Wallin, kun järjestää, että yhä useampi saa uhkailu=kiristyskirjeitä maksa tai joudut oikeuteen. Ei taida olla kulttuuriministerillä mitään aavistusta, että uhkailikirjeet=maksa tai joudut oikeuteen ovat to-mafian uusin rahastus keino. Näin to-mafia kusettaa Suomessa koko yhteiskuntaa ja poliitikot uskovat kaiken.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikke...ostilaatikoihin

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikke..._euroa_vuodessa

Ranskan mallia odotellessa, jossa nettiyhteys katkaistaan 2 varoituksen jälkeen niiltä, jotka warettavat. Olisikohan se ensi vuosi, jolloin nuppi ja kumppanit saisivat sen lobattua Suomeen. VPN-palvelut tekevät sen tosin täysin tehottomaksi ipredator, torrentfreedom esimerkkeinä.

Lainaus:

Vihreiden Heli Järvinen kannattaa piraattien nettiyhteyksien katkaisemista Ranskan mallin mukaan myös Suomessa.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikke...a_kiusaava_lain

syrtek6635/37

Nuppi,

vastaa kysymykseeni: Miksi tekijäinoikeustoimikunnassa istuu sisällön tuottajat ja tekijät muttei esim. kirjaston edustajia taikka museoiden edustajia puhumattakaan EFFI taikka piraattipuolueen edustajista?

ja Nuppi, et voi haastaa jokaista lataajaa taikka jakaa oikeuteen. Loppuu nimittäin teiltä resurssit välittömästi.

code is law.

nuppi36/37

Sisällön tuottajille ja tekijöillä on luonnollisesti oikeus päättää, miten internet aikakaudella lakeja kiristetään ja valvontaa parannetaan, jotta nettipiratismi saadaan vähenemään. Kenelläkään muulla ei ole siihen mitään oikeutta siksi tekijänoikeustoimikunnassa istuvat ne henkilöt, jotka sen ansaitsevat, eivät ne joita ei sinne tarvita.

Tarkoitus ei ole jahdata kaikkia noin 900 000 ihmistä (to-materiaalin lataajat + jakajat yhteensä), jotka rikkovat tekijänoikeuksia netissä. Ainoastaan kaikista suurimmat jakajat viedään suoraan oikeuteen. Muut suuret jakajat saavat maksa tai joudut oikeuteen kirjeen. Pieniä jakajia ja lataajia ei viedä oikeuteen, eikä heitä jahdata. Ne ovat tähtäimessä, jotka aiheuttavat suurimmat menetykset = suurimmat to-materiaalin jakajat. Suomessa on yli 100 000 aktiivista nettipiraattia, jotka aiheuttavat valtavia menetyksiä (jakavat suuria määriä to-materiaalia), siksi tuo luku mainitaan, kun puhutaan nettipiraattien määrästä virallisesti. Noita 100 000 suurimpia jakajia jahdataan. Oikeuteen joutuu ja sovittelukirjeitä heistä saa vuosittain yhteensä noin 100 nettipiraattia.

Nettipiraatti on rikollinen Suomen lain mukaan!

syrtek6637/37

Nuppi,

BULLSHIT !

älä vain kuule väitä että piratismi on syynä tekijäinoikeuksien tiukentamiselle. Se on puhdas ahneus ja vallanhimo.

Lainaus:

Tarkoitus ei ole haastaa kaikkia noin 900 000 ihmistä, jotka rikkovat tekijänoikeuksia netissä.

Hyvä että ollaan edes jostakin samaa mieltä, nimittäin kulttuurin jakajien määrästä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT