*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Mediajätit katkoivat jälleen The Pirate Bayn yhteydet

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 17.5.2010 22:47 Kommentteja (12)

Mediajätit katkoivat jälleen The Pirate Bayn yhteydet Mediajättien taistelu The Pirate Bay -sivustoa (TPB) vastaan on jälleen jatkunut, kun Hampurissa annettu oikeuden määräys pakotti TPB:n pois linjoilta.
TPB:lle tiedonsiirtokapasiteettia tarjonnut CB3ROB-yritys joutui mediajättien silmätikuksi viime kuussa. Tuolloin CB3ROB:ia vaadittiin lopettamaan palveluidensa tarjoaminen TPB:lle tai muuten edessä olisi oikeustaistelu asian tiimoilta. CB3ROB ei kuitenkaan taipunut, joten mediajätit hankkivat Hampurin oikeuslaitokselta kieltomääräyksen, jonka myötä CB3ROB ei saa enää tarjota tiedonsiirtokapasiteettia TPB:lle.

CB3ROB:tä johtava Sven Olaf Kamphuis kertoi eilen, että yritys ei toistaiseksi ohjaa internet-liikennettä TPB:n palvelimille. CB3ROB:n lakimiehet tutkivat parhaillaan oikeudelta saatuja dokumentteja, ja yritys tekee mahdolliset päätökset asian suhteen myöhemmin.

TorrentFreak-sivuston saamien tietojen mukaan TPB:n ylläpitäjät eivät kuitenkaan aio odottaa CB3ROB:n päätöstä, vaan he ovat jo käynnistäneet varotoimenpiteen, jonka myötä TPB:n liikennöinti siirtyy toiseen verkkoon. Jos mitään ongelmia ei ilmaannu, pitäisi TPB:n olla jälleen käytettävissä muutaman tunnin kuluttua.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun TPB joutuu ongelmiin paikallisten oikeuslaitosten kanssa, sillä sivusto on savustettu aiemmin pois mm. Ruotsista ja Hollannista.

Edellinen Seuraava  

12 kommenttia

117.5.2010 22:58

Aika alkaa olla kohta TPB:n ohi mutta uusia tapoja tällä alalla kyllä löytyy. Aina kun tiedostojakamiseen liittyvä palvelu saadaan ajettua alas tulee monta uutta tilalle.

Niin myös TPB tapauksessa. Sääli koska TPB on aikansa legenda.

218.5.2010 0:01

23:59 vielä offline.

Odotellessa.. ^-^"

318.5.2010 2:34

Oonkin ihmetelly miks on ollu alhaalla :O

418.5.2010 9:31

TPB:n aika alkaa olla ohi

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.5.2010 @ 09:31

518.5.2010 9:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Aika alkaa olla kohta TPB:n ohi mutta uusia tapoja tällä alalla kyllä löytyy. Aina kun tiedostojakamiseen liittyvä palvelu saadaan ajettua alas tulee monta uutta tilalle.

Noh linkitäppä pari edes melkein TPB:n arvoista saittia.
Kyllä niitä voi tulla lisää joo, mutta ovat tiedostomääriltään suppeita eivätkä kasva koskaan tai niissä on niin paljon p***aa, ettei niistä kukaan lataa mitään.

Että kyllä
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Sääli koska TPB on aikansa legenda.

Parempaa sivua saa hakea!
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.5.2010 @ 09:35

618.5.2010 10:07

Ei TPB ole mihinkään katoamassa, joten turha asiaa on miettiä. Muistakaa toki, että jos TPB kaatuisi, niin se ei todellakaan olisi bt-historian ensimmäinen suuren sivun tuho. Jotkut saattavat edelleen muistaa suprnovan ja Lokitorrentsin. Itse keinolla ei ole väliä, kunhan ihmiset vain jatkavat jakamista... eikä yksi laiva tätä halua upota. TPB on vain keino, ei itse tahto.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.5.2010 @ 10:08

718.5.2010 10:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Salorni:
Noh linkitäppä pari edes melkein TPB:n arvoista saittia.

Noh Isohunt on aikalailla yhtä hyvä kuin TPB

818.5.2010 10:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Morke:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Salorni:
Noh linkitäppä pari edes melkein TPB:n arvoista saittia.

Noh Isohunt on aikalailla yhtä hyvä kuin TPB


joo no se on oikeastaan ainut minkä Minä tiedän. Tosiaan Mininova oli kans yks iso sivusta. Aloin käyttämään Suprnovaa silloin liian myöhään ja se siirtyi sitten maksulliseksi. Lokitorrentista en ole kuulutkaan.
Nykyään itse olen vain priva trackerilla koska ne ovat lähes 100% toimivia ilman viruksia yms yms.

Mutta jos nyt palataan itse artikkeliin niin saa nähdä kuinka monessa maassa TPB "majailee", jos nyt on häädetty jo Ruotsista ja Hollannista. :)

918.5.2010 14:45

Nähtävästi laiva on jo pystyssä. Ihan asenne tervehdykuva :D

1018.5.2010 14:58

Lainaus:
PLZ LEARN: TPB CANT BE SHUT DOWN

LOL!

AS U MITE HAS READ OR NOTICD, PEEPS ONCE AGAIN R TRYIN 2 SHUT US DOWN. DIS WILL NOT SUCCED, LOL. OURS RLY NICE WEBHOST WUZ THREATEND WIF RLY HUGE FINE, SO WE DECIDD 2 MOOV TEH SIET SO DAT THEY DIDNT GOT INTO TROUBLE, LOL. TEH DECISHUN 2 MOOV WUZ TAKEN BY US, TEH PIRATE BAY, LOL.

TEH PIRATE BAY IZ AN UNSINKABLE SHIP. IT WILL SAIL TEH INTERWEBS 4 AS LONG AS WE WANTS IT 2. REMEMBR DAT, K THX.

TPB, ONLY IN IT 4 TEH LULZ SINCE 2003
Posted Today 12:18 by Dr LOLCAT

1118.5.2010 16:27

Aikamoinen kissa-hiiri-leikki.

1218.5.2010 17:14
pete664
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stalacave:
TPB:n aika alkaa olla ohi
Enpä sanoisi. Palvelimia on ympäri maailmaa ja "entiset" ylläpitäjätkään eivät tiedä kaikkien sijaintia.

Ruotsin piraattipuolue otti saitin näköjään siipiensä alle:
http://torrentfreak.com/the-pirate-party...ew-host-100518/

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto