*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Soneralta gigabitin laajakaista kuluttajille

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 12.5.2010 14:14 Kommentteja (38)

Soneralta gigabitin laajakaista kuluttajille Sonera kertoi tänään siirtävänsä laajakaistakansan uudelle tuhatluvulle gigabitin verkkoyhteydellä. Valokuituverkon vaativa yhteys nostaa kaistapotentiaalin kymmenkertaiseksi aiempaan 100Mbit yhteyteen verrattuna. Hintakin on sen mukainen -- 1000 Mbit yhteys maksaa 99 euroa kuukaudessa.
Sonera on investoinut viime vuodet valokuituverkkoon, joka mahdollistaa nyt huomattavasti aiempaa nopeammat yhteydet. Kaiken kaikkiaan Suomessa on liki puoli miljoonaa kotitaloutta, jotka ovat kuituyhteyden päässä. 60 000 näistä ovat valmiita gigabitin yhteydelle myös sisäverkon osalta. Valtaosa valmiista kohteista sijaitsee pääkaupunkiseudulla, mutta myös Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa on tuhansia potentiaalisia kiinteistöjä. Sisäverkon uudistamisen myötä kaikki puoli miljoonaa kuitutaloutta voivat hyödyntää uutta nopeusluokkaa.

Soneran mukaan vain neljännes hankkii nykyisin 8 megabittia hitaamman yhteyden ja useimmiten valintana on nopein yhteysvaihtoehto. Tämä kielii Soneran johtaja Jussi Salmisen mielestä siitä, että nopeammille kuituyhteyksille on tarvetta. Kuituyhteyksien myynti on ollut kovassa kasvussa ja nykyisin joka toinen Soneran myymä laajakaistaliittymä on toteutettu valokuiduilla.

Vaikka nyt 1000 Mb/s:n siirtonopeus tuntuu ylimitoitetulta, niin tilanne ei välttämättä ole sama enää parin vuoden päästä, kun tarjolla on uusia kaistaa vieviä televisiopalveluita. Tuhannesta megasta eli gigasta riittää kaistaa suuremmallekin perheelle, vaikka kaikki perheenjäsenet katsoisivat videoita, pelaisivat interaktiivisia pelejä tai siirtäisivät raskaitakin tiedostoja verkossa. Tuhannen megabitin siirtonopeudesta saa käsityksen, kun vertaa noin 4,5 gigatavun tiedoston lataamista. Tuhannen Mb/s:n yhteydellä se vie 40 sekuntia ja 1 Mb/s:n yhteydellä 11 tuntia. Normaali elokuva on juuri tuon kokoinen.

- Jussi Salminen, Sonera

Gigabitin nettiyhteyden testialuistoina toimivat Helsingin Viikissä Katariina Saksilaisen kadulla sijaitseva VVO:n kiinteistö sekä Helsingin Kampissa Leppäsuonkadulla sijaitseva HOAS:n kiinteistö, joissa on yhteensä 137 huoneistoa. Yksittäiset kuluttajat voivat tarkistaa valokuituyhteyden saatavuuden ja ilmoittaa kiinnostuksesta gigabitin nettiliittymään osoitteessa www.sonera.fi/1000.

Edellinen Seuraava  

38 kommenttia

112.5.2010 14:22

Warettajan märkä uni.

212.5.2010 14:26

nii tosin tää koskee vaan kehä kolmosen sisäpuolta.
täällä ns landella tollasia voidaan ajatella toimiviks joskus 2040.

312.5.2010 14:29

Nykyinen tekniikka mahdollistaa tuon gigabitin ainoastaan laboratorio-olosuhteissa. Nykyisiä 100Mb:n yhteyksiäkään ei saada käytännössä toimimaan.

412.5.2010 14:38

Tää on kyllä niin sieltä ja syvältä täällä landella. Meillä kun ainut mahdollisuus on ostaa Anvian tarjoama liittymä 1mb/31.90/kk Tai jos haluat tuon 8 megasen, se onkin jo sitten 45e/kk. Noh, ei auta itku markkinoilla, vaan rahaa pöytään ja vankistamaan Avian monopoliasemaa.

512.5.2010 14:43

Mutta mikä on uppikaista sitten? Siitä ei puhuta mitään.

612.5.2010 14:45

Jep, 41,90 €/ 2M. Nopeampaa ei saa. Tai saa, mutta ainakin kun kokeiltiin ottaa 8 megaista 1,5v sitten, niin yhteys pätki koko ajan, nin joutui pudottamaan takaisin kahteen.

712.5.2010 14:47

Mikähän se upload nopeus mahtaa olla? Soneran tapaan varmaan jotain 2mb luokkaa.. -_-

812.5.2010 14:59

Ja niille henkilöille jotka tuntevat asuvansa "landella" voin kertoa että ei se ole yhtään mukavampaa suurkaupunkien tuntumassa. Rahaa, massii, pätäkkää, tuohta saa laittaa pöytään jos haluaa edes sen 8 megaa ja kun tuntuu että tarjoajia ei kiinnosta kuin nuo suurtenkaupunkien asukkaat, koska minkäänlaista hintakehitystä täällä ei ole tapahtunut moneen aikaan. Ilmeisesti ajattelevat että ei tarvitse välittää 4km suuremman kaupungin keskustan ulkopuolella asuvista henkilöistä, koska heillä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja kuin parilta tarjoajalta, tai sitten mokkula, mistä en ala edes sanomaan yhtään mitään.

912.5.2010 15:03

Ehkä sitten joskus, kun yhteyksien hinnat alkavat olla inhimillisellä tasolla. 2M/512k:kin on Internetin yhteiskunnalliseen asemaan verrattuna kumman kallis, ihan kaikilla operaattoreilla.

1012.5.2010 15:43

Soneran 8/1 (todellisuudessa 6.9/0.8)nopein mahdollinen ja maksaa 55€/kuukausi... että ONKS TÄÄ NYT REILUUU?

1112.5.2010 16:09
AfterDawn Addict

meille koitettii 24 mutta ei tullut läpi :s piti tyytyä sitten 5megasee.
ja tampereen vieres asutaan. landella siis. :D

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.5.2010 @ 16:09

// 3570k @ 4.6 veden alla // ASUS Sabertooth Z77 //R9 390 @ 1180mhz // Kingston HyperX 8gb 1866mhz // SFGG modular 800w // Cooler Master HAF932 // AOC 29 Ultrawide 2560x1080

1212.5.2010 16:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tosto:
Nykyisiä 100Mb:n yhteyksiäkään ei saada käytännössä toimimaan.
Hyvin toimii ja täyttä kaistaa tulee, en asu laboratoriossa enkä edes kehäkolmosen sisäpuolella vaan alle 30 000 asukkaan kaupungissa itärajalla.

ps. hinta 42e/kk
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.5.2010 @ 16:42

1312.5.2010 18:29

VDSL:ää odotellessa täällä "maalla".

linkki

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.5.2010 @ 18:32

1412.5.2010 18:56

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vinikka:
Mutta mikä on uppikaista sitten? Siitä ei puhuta mitään.
Nopeus on 1000/100. Tämä matkapuhelinfoorumilta soneran edustajalta.

1512.5.2010 19:03

Naurettavat tehot downloadissa. Tuollaista tarvii edes warettajat. Uppi sitten tottakai jäännyt kertomatta eli varmaan aika paskaa luokkaa. Veikkaan 10Mb tai alle.

1612.5.2010 19:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jere75:
Naurettavat tehot downloadissa. Tuollaista tarvii edes warettajat. Uppi sitten tottakai jäännyt kertomatta eli varmaan aika paskaa luokkaa. Veikkaan 10Mb tai alle.
Allekirjoituksesi vei sanat suustani.

1712.5.2010 19:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nb66:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tosto:
Nykyisiä 100Mb:n yhteyksiäkään ei saada käytännössä toimimaan.
Hyvin toimii ja täyttä kaistaa tulee, en asu laboratoriossa enkä edes kehäkolmosen sisäpuolella vaan alle 30 000 asukkaan kaupungissa itärajalla.

ps. hinta 42e/kk
Sama täällä ja hyvi 100 megane letku toimii :) varsiki soneran viimosimman laitepäivitykse jälkeen olen ollut hyvin tyytyväinen :)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jere75:
Naurettavat tehot downloadissa. Tuollaista tarvii edes warettajat. Uppi sitten tottakai jäännyt kertomatta eli varmaan aika paskaa luokkaa. Veikkaan 10Mb tai alle.
:D

1812.5.2010 19:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tosto:
Nykyinen tekniikka mahdollistaa tuon gigabitin ainoastaan laboratorio-olosuhteissa. Nykyisiä 100Mb:n yhteyksiäkään ei saada käytännössä toimimaan.
Itellä turun kaapelitelevision 100/5 meganen ja toimii käytännössä aina täysillä eli lataus nopeudet 8-11 megaa/s

tollanen giganen yhteys varsinkin se sadan megan uppi kyykyttää normi koneen aika nopeest...

1912.5.2010 20:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VIPI87:


tollanen giganen yhteys varsinkin se sadan megan uppi kyykyttää normi koneen aika nopeest...
Niihä se tekee.. täytyy vaa päivittää SSD asemaan jos meinaa latailla linuxei täydellä kaistalla :D tosin latauskovo SSD ja normi varasto kovot voi olla sit hyvinki perus SATA2 kovoja :)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.5.2010 @ 20:35

2013.5.2010 0:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VIPI87:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tosto:
Nykyinen tekniikka mahdollistaa tuon gigabitin ainoastaan laboratorio-olosuhteissa. Nykyisiä 100Mb:n yhteyksiäkään ei saada käytännössä toimimaan.
Itellä turun kaapelitelevision 100/5 meganen ja toimii käytännössä aina täysillä eli lataus nopeudet 8-11 megaa/s

tollanen giganen yhteys varsinkin se sadan megan uppi kyykyttää normi koneen aika nopeest...
Itse olen saman kaapeliverkon alueella, mutta eipä saa tänne ku talosta puuttuu paluukaistan vahvistin tms. Nopein mitä saa on 24/1 joka toimii maksimissaan 8/1 nopeudella. Lievästi sanottuna vituttaa jurnuttaa kuvien backupeja mozyyn 100kb/s.

2113.5.2010 10:27

Mulla riittää helposti welhon 110/5 kyykyttämään normi kovon jos lataa jotai torrenttia missä on pieni paketti koko.. tosin sit intelin ssd joka on järjestelmälevynä huutaa vaa lisää löylyä ku sille kokeilee lataa :D

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.5.2010 @ 10:27

2213.5.2010 12:37

Lehdessä luki että jos taloyhtiössä esim. on 5 käyttäjää niin kaista jakautuu heidän kesken, eli saavat gigan hinnalla 200:n yhteyden. Normaalia yhteydenmyyntiä siis edelleen, kaupataan esim. 24:sta ja saat hyvällä tuurilla 12, jopa 15:n.

2313.5.2010 12:55
dsffsd
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jawa75:
Lehdessä luki että jos taloyhtiössä esim. on 5 käyttäjää niin kaista jakautuu heidän kesken, eli saavat gigan hinnalla 200:n yhteyden. Normaalia yhteydenmyyntiä siis edelleen, kaupataan esim. 24:sta ja saat hyvällä tuurilla 12, jopa 15:n.
Eikö ole helvetin nerokasta hankkia 5 talouden kanssa tollanen giganen ( jos on hyvä modeemi, joka jakaa yhteyden tasapuolisesti)
ja kaikki maksaa vain 20€ 200M/25 yhteydestä!

2413.5.2010 13:07

Eiköhän homma mene niin että kaikille myydään giganen yhteys ja otetaan sen mukainen hinta erikseen jokaiselta, mutta kaikki saavat vain "osuuden" siihen yhteyteen, huonolla tuurilla kaikki linjoilla samaan aikaan ja kaista ihan jotain muuta kuin se myyty giga.

2513.5.2010 13:27

Mukavan paljon porukka osaa jauhaa scheissea. Jotenkin on sellanen olo, ettei kukaan tiedä mistä puhuu.



2613.5.2010 13:41

Nyt lotto vetämään. Rakennan omakotitalon ja tilaan ihan oman kuidun. Ei ryöstä edes akka sitä. Ostan sille mokkulan :)

2713.5.2010 17:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:
VDSL:ää odotellessa täällä "maalla".

Vdsl toimii vain lyhyillä etäisyyksillä, eikä vdsl2 tarjoa pitkillä matkoilla yhtään adsl2+:aa isompia nopeuksia.
Lisäksi yksikään operaattori ei enää investoi kupariyhteyksiin, joten vdsl2-ratkaisuja tullaan näkemään vain talojen sisäverkoissa.
Eli kauan saat odotella...

2813.5.2010 20:50

Lainaus:
Ilmeisesti ajattelevat että ei tarvitse välittää 4km kaupungin keskustan ulkopuolella asuvista henkilöistä, koska heillä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja kuin parilta tarjoajalta, tai sitten mokkula, mistä en ala edes sanomaan yhtään mitään.
Ite olen onneksi Welhon asiakas 10\1mbs 25kk

Mut vaikka tuttu asuu ydin keskustassa eli Liisankadulla joka on n:400metrin päässä rautatieasemasta silti hän kärsii samoista netti ongelmista kuin esim Keravalla asuva

Talossa ei ole kaapeli yhteyttä joten joutuu käyttää kupari johtoa jota Elisa - Sonera - Saunalahti ja DNA tarjoo kokeillut kaikki Elisa on jotenkin siedettävä mut vielä ei ole ongelmatonta kuukautta kuulemma ollut

vaikka talon katolta näkee hesan Stokmann tavara talon tai Rautatieaseman junat niin joutuu maksaa hävyttömän 2M/512kbit/s netistä 34€ kk kokeili 8mb\s mut se ei 3viikon kokeilun aikana mennyt koskaan yli 3mb\s

Joten Welhoo lukuun ottamatta ei ne Helsinkin keskustan netti niin ruusuinen ole
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.5.2010 @ 20:57

2913.5.2010 22:15

Lainaus:
...Tuhannen megabitin siirtonopeudesta saa käsityksen, kun vertaa noin 4,5 gigatavun tiedoston lataamista. Tuhannen Mb/s:n yhteydellä se vie 40 sekuntia ja 1 Mb/s:n yhteydellä 11 tuntia....
.. jos riittää lähtöpäässä kaista.. Todellisuus on siis jotan tuolta väliltä?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.5.2010 @ 22:50

3013.5.2010 23:09

Kyllä kelpais!
Tuskin tuota kyllä ihan gigan nopeudella kukaan saa toimimaan.
Itellä oli mokkula+tukiasema, maksoin siitä 6mb nopeudesta niin useiden testien jälkeen lähti vaan 0,5Mb! tosin onhan tuo nyt eri asia, mutta..
Hintakin on kyllä aika suolainen. Noita omia sateliitteja pystyi ostamaan jenkeistä, jotka lähetettiin avaruuteen, maksoi kai 3000 taalaa 3kk, ja niistäkin lähti joku 1 GB, siihen verrattuna kylläkin halpa.

3114.5.2010 1:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:
vaikka talon katolta näkee hesan Stokmann tavara talon tai Rautatieaseman junat niin joutuu maksaa hävyttömän 2M/512kbit/s netistä 34€ kk

Mulla 2M/512 ja maksaa 48€/kk. Mieti sitä...


3216.5.2010 11:56

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti peex:
Mikähän se upload nopeus mahtaa olla? Soneran tapaan varmaan jotain 2mb luokkaa.. -_-
No mun 100/10MB netti, aika hyvin uploadia tulee.




3316.5.2010 13:32

Ostakaa Elisa Viihde (Y)

3416.5.2010 18:10

Maksan Espoossa Elisan 100/10m laajakaistasta 24,90€

3517.5.2010 1:40

24/4m Soneralta 9,99€/kk :D

3618.5.2010 16:47

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bhidda:
Maksan Espoossa Elisan 100/10m laajakaistasta 24,90€
Täällä Pirkanmaalla 2M/512k Elisa, sama hinta. Reilu meininki? (Ja kilpailuttaa ei voi, Sonera on yhtä kallis ja muita ei ole tarjolla.)

377.2.2011 18:34
uytyuytuyt
Vahvistamaton

juu taitaa loppua verkkokorteista puhti

pitäis hankkia 10-gigasia verkkokortteja pci-e väylään

387.2.2011 19:13

jos varaa ottaa giganen kuitu kotia ni on todellakin varaa ostaa 10 giganen verkkokortti... ne ei paljoa maksa..


Asus Rampage 3 Xtreme|Core i7 930 @ 4 GHz + NH-D14|GTX 460 Hawk SLi|6Gigs 1600MHz DDR3|60Gig Corsair SSD| Mozard TX Kotelo

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 (8.12.2016 19:36)
Ubisoft viettää 30. juhlavuottaan ja on juhlistanut sitä ilmaispelien avulla. Kaikkiaan seitsemän peliä on lisätty tarjolle ilmaisina latauksina yhtiön omasta Uplay-alustasta vuoden saatossa. ....
Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta (8.12.2016 18:23)
Spekulointi seuraavan sukupolven iPhonen sisältämistä uusista ominaisuuksista tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Varhaisessa vaiheessa alkaneiden huhujen huono puoli on siinä, että vaikka ....
Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä (8.12.2016 17:41)
Ensi vuoden alussa julkaistaviin Galaxy S8 -sarjan älypuhelimiin on tulossa koko etualan kattava näyttö, kertoo Bloomberg. Applenkin on huhuttu kehittävän vastaavaa älypuhelinta ensi vuodeksi. ....
1 kommentti
Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
4 kommenttia

Uutisarkisto