*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Myös Suomi on poistattanut Googlesta tietoa

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 21.4.2010 11:26 Kommentteja (6)

Myös Suomi on poistattanut Googlesta tietoa Internetin suosituimmat palvelut kiinnostavat tavallisten kuluttajien lisäksi myös valtioita, jotka haluavat poistaa tiettyä sisältöä näistä palveluista sekä kerätä tietoja palveluista ja niiden käyttäjistä. Yleensä näitä valtioiden toimia ei ole listattu missään, mutta hakujätti Google on nyt avannut asian tiimoilta oman Government requests -osion, josta voi tutkailla kuinka kiinnostuneita eri valtiot olivat Googlesta viime vuoden heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana.
Tilastojen perusteella sekä poistopyyntöjen että tiedonkeräyksen kärjessä on hieman yllättäen Brasilia, joka oli pyytänyt Googlelta erilaisia tietoja yli 3 600 kertaa. Valitettavasti Google ei kerro sivuillaan mitkä Brasilian liittotasavallan toimielimet ovat tietoja pyytäneet tai mitä tietoja he ovat halunneet. Poistopyyntöjä Brasiliasta on tullut 291 kappaletta, ja ne liittyvät mm. YouTube-, Blogger- ja Orkut-palveluihin, joista paikalliset oikeuslaitokset ovat määränneet tietoja poistettaviksi.

Tiedon keräämisessä toisella sijalla on Yhdysvallat (yli 3 500 pyyntöä) ja kolmantena Iso-Britannia (yli 1 100 pyyntöä). Suomi ja muut Pohjoismaat eivät ole saaneet tälle listalle merkintöjä, joten oletettavasti tiedonkeräystä ei ole virallisesti harrastettu Pohjoismaissa tai näiden pyyntöjen määrä on jäänyt niin pieneksi, ettei Google ole listannut niitä.

Poistopyyntöjen osalta Suomi, Ruotsi ja Norja ovat kuitenkin päässeet listoille. Suomesta poistopyyntöjä on tullut alle kymmenen kappaletta ja puolet näistä on toteutettu. Ruotsin poistopyyntöihin Google ei ole suhtautunut kovin hyvin, sillä kaikki pyynnöt ovat jääneet toteuttamatta. Norjan osalta onnistumisprosentti on puolestaan 75.

Googlen tilastot eivät paljasta esim. Kiinan tilannetta, koska maan hallituksen mukaan kyseisiä tietoja ei saa kertoa eteenpäin. Lisäksi Google ei paljasta pyynnöistään tarkempia tietoja, joten on tällä hetkellä on mahdoton sanoa, että liittyvätkö esim. poistopyynnöt korruptioskandaaleihin vai lapsipornoon.

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

121.4.2010 13:40

Niin no, eihän se nyt kauhea yllätys tai edes salaisuus ole, että esimerkiksi Kauhajoen ja Jokelan yms. videouhkaukset Youtubesta on pyydetty poistettavaksi.

221.4.2010 14:01

Hyvä kuitenkin, että ne ovat päättäneet olla jonkun verran avoimia edes asian suhteen

321.4.2010 14:11

Googlen mukaan listaus kertoo lähinnä rikoksiin liittyvät poistopyynnöt, joten mistään valtion sensuurista tuskin on meillä kyse, ellei sitten esim. mainittujen koulusurmien materiaalien poistoa sellaiseksi katsota. Luvuista ei mitenkään selviä, mikä taho poistoa on pyytänyt, poliisi luultavimmin, mutta tiedon vähäisyys jättää tietysti aina tilaa spekuloinnille.

421.4.2010 19:03

Lainaus:
...Orkut-palveluihin...
Miten tuo nimi aina pistää silmään!

521.4.2010 19:21

Suomessa ei varmaan korruptioskandaaleista paljoa poistoja pyydellä. Läikkynyttä maitoa kun on turha surra, kun lukee siitä iltalehden tai seiskan sivuilta. Siinä ei enää auttaisi tälläinen poistotoimi. Mikähän sitten luokitettaisiin informaatioksi, joka voisi olla poistamisen arvoista Suomen hallituksen mielestä?

622.4.2010 18:12

Googlesta ei esim. löydy yhtään suoria hakutuloksia uutisesta jossa kerrottiin valtioon kohdistuneesta kiristyksestä NATO-jäsenyyden kautta, jos valtio hyväksyisi lain joka mahdollistaisi ulkomaisten henkilöiden tuomitsemisen ulkomailla tehdyistä ihmisoikeusrikoksista.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Inteliltä iso askel mobiilipiireissä, tulossa ensimmäinen 5G-piiri Inteliltä iso askel mobiilipiireissä, tulossa ensimmäinen 5G-piiri (20.11.2017 22:54)
Maailman suurimpiin piirivalmistajiin kuuluva Intel tunnetaan erityisesti tietysti tietokoneiden suorittimistaan, mutta on pitkän aikaa yrittänyt löytää jalansijan myös mobiilimarkkinoille. ....
Tässä kaikki parhaat joulukuun Netflix-uutuudet Tässä kaikki parhaat joulukuun Netflix-uutuudet (20.11.2017 21:26)
Netflixin omien niin kutsuttujen Originals-sarjojen, -dokumenttien ja -elokuvien tarjonta sen kuin muuttuu vakuuttavammaksi kuukausi toisen jälkeen. Ensi vuonna Netflix sijoittaa jälleen miljardin ....
Kestävyystestaaja OnePlus 5T:stä: Takapaneeli iPhonea kestävämpi ja laitteen hinta iPhonen takalasin korjausta pienempi Kestävyystestaaja OnePlus 5T:stä: Takapaneeli iPhonea kestävämpi ja laitteen hinta iPhonen takalasin korjausta pienempi (20.11.2017 20:36)
OnePlus esitteli viime viikolla uuden huippupuhelimen, joka parantaa hieman kesällä esitellystä OnePlus 5:stä. Uudistukset olivat verratain pieniä, mutta suurempi näyttö ja sormenjälkilukijan ....
Minecraftin odotetut isot päivitykset viivästyvät Minecraftin odotetut isot päivitykset viivästyvät (20.11.2017 17:14)
Minecraftiin piti tulla kaksikin isoa päivitystä tämän vuoden aikana, mutta niiden molempien julkaisua on jouduttu viivästyttämään syystä tai toisesta. Uusi aikataulu Super Duper Graphics- ja ....
1 kommentti
CCleaneristä tuli mainosohjelma – Näin vältyt Avast-markkinoinnin CCleaneristä tuli mainosohjelma – Näin vältyt Avast-markkinoinnin (20.11.2017 16:32)
Windows-järjestelmiin pesiytyvien väliaikaistiedostojen poistoon käytetty CCleaner-ohjelmisto on muuttunut adwareksi, sillä ohjelmiston asennuksen yhteydessä käyttäjälle tyrkytetään asennettavaksi ....

Uutisarkisto