AfterDawn logo

FAPAV ei saanut kaipaamaansa oikeusvoittoa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Helmikuussa Italian tekijänoikeuksia puolustava FAPAV (Federazione Anti-Pirateria Audiovisiva) haastoi maan suurimman internet-operaattorin eli Telecom Italian oikeuteen, koska operaattori ei estänyt asiakkaidensa tekemää tekijänoikeudella suojatun sisällön luvatonta lataamista. FAPAV:in menestys oikeudenkäynnissä ei ollut kuitenkaan häävi, vaan lähes kaikki tekijänoikeusjärjestön esittämät vaatimukset hylättiin.

FAPAV:in tekemän toivelistan perusteella Telecom Italia olisi mm. joutunut vahtimaan asiakkaidensa latausaktiviteetteja, estämään ihmisten pääsyn esim. The Pirate Bay- ja 1337x-sivustoille sekä toimimaan läheisemmässä yhteistyössä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Juttua käsitellyt tuomari Antonella Izzo hylkäsi kuitenkin suurimman osan näistä vaatimuksista, ja hänen mukaansa internet-operaattorit eivät ole vastuussa asiakkaidensa tekemistä toimista.


Izzon antama päätös miellytti Telecom Italian ohella maan muitakin internet-operaattoreita, joiden ei tarvitse myöskään suostua FAPAV:in vaatimuksiin.

FAPAV sai ainoan voittonsa tekijänoikeusloukkauksista tehtävien valitusviestien osalta. Jatkossa operaattoreiden on ohjattava heille tulevat valitusviestit myös paikalliselle syyttäjälle ja viestintäministeriöön. Aiemmin tekijänoikeusloukkauksista valituksia tehneet tahot ovat joutuneet itse lähettämään valituksensa kaikkialle, mutta nyt operaattorit tekevät osan tästä työstä.

5 KOMMENTTIA

_Johny_1/5

Sellaista sitten italiassa aika paljon tuntuu noita oikeus juttuja kaikkialla olevan meneillään.

syrtek662/5

Yks taistelu voitettu, monta edessä ja joitakin hävitään mutta piraatit kuitenkin lopulta voittavat sodan.

daim0n3/5

"no one can win the war, man. everybody just like loses or something." *smoke*

SandboX4/5

Eiköhän tossa oo siitäkin kyse ,että tolla operaattorilla on valtaa niin paljon ettei sitä enää mitkään fapavit määräile.

horgh5/5

Oikeus voitti kerrankin. Miettikääs nyt käytännössä mitä tarkoittaisi, jos operaattori olisi vastuussa toiminnasta verkossa. Siis vastaisi kaikista rikoksista joita nettiyhteyden avulla tehdään tai avustetaan. Eihän tekijänoikeusjutut voisi mikään poikkeus olla. Siis jos joku herjaa jotakuta foorumeilla, operaattorin vika, jos joku jakaa pommiohjeita, operaattorin vika, jos joku lataa lapsipornoa, operaattorin vika. JNE... Johtaisi täydelliseen sensuuriin jota tottakai TO-mafia tahtookin. Onneksi kuitenkin oikeuslaitoksilla sen verran selkärankaa on, ettei ainakaan toistaiseksi tällaiseen ole suostuttu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT