AfterDawn logo

Yle-kiista ratkeaa vasta 2011

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
10 kommenttia

Tänään tiistaina kokoontuneet eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät ole löytäneet ratkaisua kiistaan Yleisradion rahoituksesta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan ryhmäjohtajat ovat yksimielisiä siitä, että Ylen rahoituskysymys on päätettävä vuonna 2011.

HS.fi kertoo, että jatkovalmistelun lähtökohtana on Ylen toimintaedellytysten turvaaminen nykyisen kaltaisessa laajuudessa. Ryhmäjohtajat edellyttävät rahoituksen pitämistä riittävällä tasolla. Toistaiseksi Ylen toiminta rahoitetaan televisiomaksulla.

Kokoomuslaisen viestintäministeri Suvi Lindenin mukaan Ylen rahoituksesta valmistellaan erilaisia malleja. Linden pitää kuitenkin todennäköisimpänä, että rahoituksessa päädytään johonkin veroluonteiseen maksuun. Ylen hallintoon Linden taas uumoilee jonkinlaista ulkopuolista arvioitsijaa. Lindenin oma puolue Kokoomus ei vielä ole täysin lämmennyt ajatukselle budjettirahoituksesta, jota Keskusta ja etenkin SDP pitävät parhaana vaihtoehtona.

Eilen asiaa kommentoinut Timo Kalli väläytteli mahdollisuutta myös Ylen osittaisesta mainosrahoitteisuudesta. Kallin mukaan pitää olla avoin eri vaihtoehdoille, myös sille, että osa Ylen kuluista katettaisiin esimerkiksi mainosrahoitteisilla urheilulähetyksillä.

Ylen rahoituksen oli asiaa valmistelleen työryhmän esityksestä tarkoitus muuttua vuoden 2012 kaikkia koskevaksi Yle-maksuksi, jonka suuruus olisi todennäköisesti ollut 199 euroa. Pari viikkoa sitten ministeri Linden ilmoitti kuitenkin yllättäen, ettei päätöstä nyt tehdä, vaan asia siirtyy seuraavan hallituksen ratkaistavaksi.

10 KOMMENTTIA

ahet1/10

Miksei vain jatketa TV-maksun käyttämistä...

juki1232/10

Koska se ei tuota tarpeeksi voittoa.

Jodl3/10

Toivotaan et Yle menee konkkaan ennen kun päätös syntyy :)

p2pman4/10

Mainokset!

ArttuH5N15/10

Sidotaan budjettiin. Vaikka tämä ei olisi yhtä riippumaton kuin YLE-maksu, sisältäisi se sen progression mitä em. ei ollut.

azhrak6/10

"Veroluontoinen maksu "on oksymoron. Veroa ja maksua ei oikein voi järjellä naittaa toisiinsa.

"Vero on julkisoikeudellinen pakkosuoritus, johon ei liity oikeudellisesti vaadittavissa olevaa vastasuoritusta. Verolaissa on säädettävä siitä, miten verovelvollinen voi saada oikeusturvaa hakemalla muutosta verotuspäätökseen.

Maksut ovat korvausta julkisen edun käyttämisestä (esim potilasmaksut julkisissa sairaaloissa). Ero veron ja maksun kesken on käsitteellisesti selvä. Maksu sisältää aina vastineen, vero ei välttämättä vastinetta sisällä."

miketso7/10

Kaikista parasta ois jos siitä maksasivat ne, jotka oikeasti ylen tuotoksia katselevat/kuuntelevat. Saisi ylekin rajoittaa kanaviensa määrää ja supistaa menojaan niin ei olisi niin vaikeuksissa rahoituksensa kanssa.

mhead18/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Sidotaan budjettiin. Vaikka tämä ei olisi yhtä riippumaton kuin YLE-maksu, sisältäisi se sen progression mitä em. ei ollut.

Samaa mieltä. Budjettirahoitus verovaroista.

Kun maksat oman tulotasosi mukaisesti veroina tuon maksun, niin se menee ikään kuin huomaamatta. Lisäksi on oikeudenmukaisempi kuin nykyinen sama maksu kaikille systeemi(siis niille jotka tv-luvan maksaa). On hieman eri asia maksaa tv-maksu 100 000 euron vuosituloista verrattuna vaikka opiskelijan lähes olemattomiin tuloihin.

Ylen toiminnan valvonta pitää tietysti olla ajantasalla ettei Ylen menot paisu kuin pullataikina.

somebodyy9/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mhead1:

+1

^-^

necq10/10

Minuahan ei kyllä yhtään haittaisi vaikka YLElle laitettaisiin mainoksia joiden aikana pääsisi vaikka kushella käymään kesken ohjelman tapittamisen. Toisena tietty veroista menemään ko. maksu, mutta en tosiaan kannata joka taloudelle langetettavaa maksua sillä siinä ei ole mitään oikeudenmukaista missään mielessä. Ei vaikka YLEä tapittaisikin koko ajan silmät (ja sanonko mitkä) kovana.

Ja lisäksi sitten kun ajatellaan että veroista olisi menossa nuo maksut, niin tähänkin saakka YLEläiset nostavat huikeata palkkaa itselleen, vois varmaan vähemmälläkin rahalla pärjätä esim. ne TJ:t ja muut, ei tarvitsisi satoja tuhansia kuukaudessa tienata siinä "oi niin vaativassa hommassa"... Jos itse olisin tuolla pallilla niin kyllä mulle riittäisi vaikka sen 2-3k euroa ihan hyvin noinkin rankasta hommasta mitä se YLEn pallipomon homma on...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT