AfterDawn logo

Firefox 3.6.2 korjaa tietoturva-aukkoja ja parantaa selaimen vakautta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Lähiaikoina suosituinta hupia selainkehittäjien piirissä on ollut kriittisten tietoturva-aukkojen korjaaminen, ja eilen oman päivityspakettinsa julkaisi Mozilla, jonka Firefox 3.6.2 korjaa yhden kriittisen tietoturva-aukon ohella muutamia vähemmän vakavia ongelmia.

Ongelmallisen tietoturva-aukon avulla ilkeämieliset tahot voivat ajaa kohdekoneella haluamaansa koodia, joten kyseisen aukon avulla on mahdollista kaapata surffaajien tietokoneita. Tähän riittää surffaajan ohjaaminen tietylle web-sivustolle, joten selaimen päivittäminen on enemmän kuin suotavaa.

Kriittinen tietoturva-aukko koskee ainoastaan Firefoxin 3.6-kehityshaaraa, joten muita Firefoxin versioita (tai esim. Seamonkey-pakettia) käyttävien tahojen ei tarvitse huolestua.

Tietoturva-aukkojen paikkaamisen lisäksi Firefox 3.6.2 parantaa selaimen yleistä toimintavarmuutta sekä korjaa mm. Mac OS X -käyttöjärjestelmillä esiintyneitä tulostusongelmia, tiettyjen sivujen toimivuusongelmia ja asennusohjelman kanssa esiintyneitä epäkohtia.


Englanninkieliset versiot

Suomenkieliset versiot

3 KOMMENTTIA

Bluejack1/3

Minä en huomannut mistään lukea jotta koskeeko tuo kriittisin aukko kaikkia versioita vai vain nimenomaan 3.6 ylöspäin? Miten on esim version 3.5.8 tilanne?

ja itviikko kirjoittaa samasta uutisesta"Tietoturva-aukko vaikuttaa Windows Vista - ja Windows XP -käyttöjärjestelmiä käyttävissä tietokoneissa." joka tietysti on aika oleellinen tieto.

Sandels122/3

"Kriittinen tietoturva-aukko koskee ainoastaan Firefoxin 3.6-kehityshaaraa, joten muita Firefoxin versioita (tai esim. Seamonkey-pakettia) käyttävien tahojen ei tarvitse huolestua."

Ite ymmärsin että 3.6 ollut vaan uhattuna

OneMember3/3

@ Bluejack

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti www.tietokone.fi:

Turva-aukko löydettiin Firefoxin äskettäin julkaistusta 3.6-versioista, eikä sen havaittu vaarantaneen vanhempien versioiden käyttäjien tietoturvaa.

Ja Firefoxin blogissa ei suoraan vastata tuohon, mutta tuo vittaus "myös vanhempien selainten omistajien kannattaa päivittää uusimpaan versioon" ei näytä painottuvan tuohon haavoittuvuuteen ollenkaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT