*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Tvkaista porskuttaa eteenpäin vastatuulesta huolimatta

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 15.3.2010 17:30 Kommentteja (12)

Tvkaista porskuttaa eteenpäin vastatuulesta huolimatta Tekijänoikeusjärjestöjen ja televisioyhtiöiden silmätikuksi joutunut nettitelevisiopalvelu Tvkaista.fi ei ole heittämässä pyyhettä kehään, vaan jatkaa palvelunsa kehittämistä ja toiminnan laajentamista. Tietokone kertoi perjantaina TVkaistan laajentaneen gigabittitason yhteyksiään välimuistipalvelimella Espanjaan, jossa palvelulla on jo tuhansia asiakkaita.
Tvkaistan käyttäjäkuntaa Espanjassa ovat aurinkorannoille muuttaneet eläkeläiset, lomalaiset sekä maassa työskentelevät suomalaiset. Tvkaistan toimitusjohtaja Fredik Husberg kertoo Tietokoneelle, että näitä asiakkaita on kertynyt jo tuhansia. Husbergin mukaan Espanjassa palvelun suosiota lisää se, että muutoin suomalaisia ohjelmia voi seurata ainoastaan yhden satelliittikanavan kautta -- ja siinäkin aikaeron vuoksi ohjelmat tulevat monien kannalta huonoon aikaan.

Tvkaistan kautta 12 ilmaiskanavaa (YLE TV1, TV2, Teema, FST5, MTV3, Nelonen, Sub, Jim, The Voice / TV Viisi, 4 Sport, Liv ja SuomiTV) ovat katsottavissa nettiyhteyden yli milloin tahansa kahden viikon ajan ohjelmien lähetyksestä. Palvelu toimii niin Windows-, Linux- kuin Mac-koneissa sekä eri mobiililaitteissa ja mm. PlayStation 3 -pelikonsolissa.

Maaliskuun asiakastiedotteessaan Tvkaista kertoo Espanjan uuden välimuistipalvelimen parantavan katselukokemusta erityisesti Espanjassa ja Portugalissa, mutta yleisesti myös koko eteläisessä Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Uusi palvelin täydentää TVkaistan Ranskan välimuistipalvelinta ja yhdessä nämä palvelevat koko EU-aluetta.

Välimuistipalvelin toimii parhaiten 1 Mbps Flash video -näkymän kanssa.

Tietokoneen tietojen mukaan Tvkaistalla on paljon käyttäjiä ulkomailla myös Ruotsissa ja Saksassa. Maat ovat kuitenkin sen verran lähellä Suomea, että nykyiset yhteydet toimivat hyvin. Sen sijaan uutta välityspalvelinta harkitaan Yhdysvaltoihin, jossa on myös jonkin verran suomalaisia.

Husbergin mukaan Tvkaistalle olisi kovasti kysyntää myös Kiinassa, jossa asuu niin ikään rutkasti suomalaisia. Haasteena on kuitenkin löytää kumppaniksi operaattoria, joka saisi järjestettyä tarvittavat nopeat yhteydet luotettavasti.

Keskusrikospoliisi aloitti joulun alla tutkinnan Tvkaistan laillisuudesta. Tekijänoikeusjärjestöjen ja televisioyhtiöiden mielestä palvelu rikkoo Suomen tekijänoikeuslakia. Viime kesänä alkanut tutkinta on edelleen kesken.

AfterDawn testasi TVkaista-palvelun maaliskuussa 2009. Testissä palvelu osoittautui varsin toimivaksi ja myös todella hyvin ulkomailla asuville suomalaisille soveltuvaksi.

Edellinen Seuraava  

12 kommenttia

115.3.2010 17:50
aatu
Vahvistamaton

Toivottavasti saadaan laillisesti toimimaan. On nimittäin yks lähihistorian parhaista ideoista. Tulee katsottua 95% televisio-ohjelmista tuon kautta.

215.3.2010 18:03

Kuulostaa oudolta miten televisioyhtiöt voisivat voittaa oikeustaistelun koska jokainen kansalainen voisi rakentaa vastaavanlaisen tallentimen itsekin. Se vaatisi vain useampaa digiboksia. Kyse on vain tämän toiminnan ostamisesta palveluna.

Jos tämä ei jostain syystä mahdu oikeuslaitoksemme kaaliin, niin sitten TV-kaistan on vain muutettava palveluaan niin, että se pystyy tallentamaan vain erikseen merkatut ohjelmat ja esimerkiksi vain 2-3 päällekkäistä ohjelmaa. Silloin kyseinen palvelu vastaa lähes 1:1 yksittäisen digiboksin käyttöä.

315.3.2010 18:19
petteri57
Vahvistamaton

Ainoa jarkeva ja toimiva tapa seurata urheilua, uutisia ja sarjoja USA:ssa. Hinta on edullinen ja yhteys toimii lahes moitteettomasti. Alkaa nyt lainsaatajat vieko taas hyvaa mediaa pois ihmisilta jotka eivat asu aina suomessa. Jarki kateen kerrankin. MTV# katsomo nykyaan lahes nakymaton USA:ssa.

415.3.2010 18:45

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kari123:
Kuulostaa oudolta miten televisioyhtiöt voisivat voittaa oikeustaistelun koska jokainen kansalainen voisi rakentaa vastaavanlaisen tallentimen itsekin. Se vaatisi vain useampaa digiboksia. Kyse on vain tämän toiminnan ostamisesta palveluna.

Jos tämä ei jostain syystä mahdu oikeuslaitoksemme kaaliin, niin sitten TV-kaistan on vain muutettava palveluaan niin, että se pystyy tallentamaan vain erikseen merkatut ohjelmat ja esimerkiksi vain 2-3 päällekkäistä ohjelmaa. Silloin kyseinen palvelu vastaa lähes 1:1 yksittäisen digiboksin käyttöä.
Luulen että noille ulkomaanpalveluille käy huonosti ja vielä tämän vuoden aikana. Niitä kun ei oikein voi perustella tallentava digiboksi -argumentilla. Ässä hihassa voisi olla perustella EU-kansalaisten yhdenvertaisuudella kuluttajina. Silloinkin jenkkipalvelu (ja Pohjois-Afrikka) kyllä kuopattaisiin nopeasti.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.3.2010 @ 18:46

515.3.2010 18:53

Toivon mukaan pojat onnistuu kiertämään tuon KRP jutun ja näyttämään karvaista perberiä TO-pojille!!!

Lykkyä taistoon!

615.3.2010 19:11

Olen aivan koukussa TV-kaistaan. Olisi todella suuri menetys, jos se onnistuttaisiin torppaamaan. Hyvin harvoin enää katson ohjelmia suoraan telkusta vaan minulle sopivaan aikaan PC:ltä.

Pitäisikö TV-kaistan jotenkin tarkistaa TV-luvan olemassaolo. Kopio maksukuitista kenties? U

715.3.2010 19:13

Tuohan on aivan sama kuin myisi digiboxeja.

815.3.2010 21:12

Kyse on varmaan siitä, että TV-kaista tallenttaa ohjelmat ja myy niitä edelleen tehden itse voittoa, mikä on kyllä omastakin mielestäni vähän kyseenalaista. Tai no riippuu miten asiaa ajattelee. Palveluna varmasti ihan fiksu jossei asu suomessa.

915.3.2010 21:40

Tossa syytteessähän oikeastaan pääasiana on se, että TV-Kaista tallentaa tiedostot palvelimilleen, ja siitä eteenpäin jakelee ne asiakkailleen. Näinhän asia ei nykylainsäädännön mukaan saisi olla, vaan jokaiselle asiakkaalle PITÄISI olla oma palvelin johon he sitten yhdistävät. Mitään järkeä tuollaisen palvelun tuottamisessa ei tosin olisi.

PS. TVKaista ihan mahti palvelu !

1016.3.2010 9:35

TV-kaista on minusta parasta TV:n keksimisen jälkeen ihan kotomaassakin. Tekniikasta en ymmärrä penninpyörylän sadasosaakaan. Kuvittelen, että minulla on vuokrattuna oma tallennin siellä lafkassa, joskin varmaan virtuaalinen eli osa jotakin kokonaisuutta. Tämä vuokratallennin on paljon parempi kuin kotona oleva Toppari, joka osaa tallentaa vaan kahta kanavaa samaan aikaan ja nekin pitää käydä erikseen ohjelmoimassa. V[b]uokratallentimen olen itse "ohjelmoinut" niin että se tallentaa kaikki muuta paitsi urheilukanavan. [/b]Olenko oikeassa? Jos olen, niin miten vuokraaminen voi olla laitonta?Ainoa pulma TV-kaistan suhteen on, että vaikka kovalevylle on helppo tallentaa lempparileffa niin sen polttaminen DVD-levylle on niin monimutkaista että en siitä selviydy. Onneksi on kuitenkin muistitikut, joilla voi leffaa siirrellä.

1116.3.2010 10:46

Käsittääkseni TVkaistan suurin ongelma on se, että sitä voidaan käyttää ulkomailtakin. Suomalaiset TV-yhtiöt ovat ostaneet ulkomaisiin (ja kotimaisiinkin, jos ne ovat ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden tekemiä) ohjelmiin oikeudet vain ja ainoastaan Suomessa esitettäväksi. Nyt TVkaista "siirtää" nuo oikeudet näkymään myös Suomen rajojen ulkopuolella, joten TV-kanavat ovat aikalailla pakotettuja haastamaan TVkaistan oikeuteen, jos eivät vastaavasti halua itse napsahtaa oikeuteen tuotantoyhtiöiden haastamina (sopimusrikkomuksesta).

1216.3.2010 13:59

Eli tästä me saadankin periaatteelinen ymmärrys siitä teosoikeuksien rajoittaminen ja kohtuullistaminen on ainoa oikea toimenpide. Ei teosoikeuksien haltijoilla saa olla semmoista valtaa että pystyvät kahlitsemaan teknologista kehitystä.

Oikeastaan, joskus tämmöisten vanhojen kahleiden on murruttava. Voisinkin aloittaa ohjelmien siirtämisen webbiin, aletaan vain siirtämään striimiä webbiin oikein urakalla.

Ei ihme IPv6:ssa multicasting on kielletty ainakin suomalaisten ISP toimesta ...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.3.2010 @ 14:00

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 (8.12.2016 19:36)
Ubisoft viettää 30. juhlavuottaan ja on juhlistanut sitä ilmaispelien avulla. Kaikkiaan seitsemän peliä on lisätty tarjolle ilmaisina latauksina yhtiön omasta Uplay-alustasta vuoden saatossa. ....
Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta (8.12.2016 18:23)
Spekulointi seuraavan sukupolven iPhonen sisältämistä uusista ominaisuuksista tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Varhaisessa vaiheessa alkaneiden huhujen huono puoli on siinä, että vaikka ....
Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä (8.12.2016 17:41)
Ensi vuoden alussa julkaistaviin Galaxy S8 -sarjan älypuhelimiin on tulossa koko etualan kattava näyttö, kertoo Bloomberg. Applenkin on huhuttu kehittävän vastaavaa älypuhelinta ensi vuodeksi. ....
1 kommentti
Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
4 kommenttia

Uutisarkisto