NPD: Xbox 360 meni Wiin ohi helmikuussa

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 12.3.2010 10:43 Kommentteja (8)

NPD: Xbox 360 meni Wiin ohi helmikuussa NPD Groupin julkaisemat tilastot Yhdysvaltojen peli- ja konsolimyynneistä helmikuulta pitivät sisällään yhden suuren yllätyksen, kun Wii ei ollutkaan enää kuukauden myydyin uuden sukupolven pelikonsoli, vaan tällä kertaa tämän paikan kaappasi Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoli. Helmikuussa Xbox 360 -konsoleita myytiin 422 000 kappaletta, joka on selvä parannus viime vuoden vastaavaan lukuun (391 000).
Kuukauden myydyin pelikonsoli oli Nintendon DS, jota myytiin noin 613 000 kappaletta. Wiitä myytiin puolestaan 398 000 kappaletta ja viime vuoden vastaavaan myyntijaksoon verrattuna laskua oli huomattavasti (753 000).

Vaikka Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli oli jälleen viimeinen uuden sukupolven konsolikisassa, paransi konsoli myyntilukujaan eniten (276 000 -> 360 000). Sonyn kannalta muita ilouutisia ei sitten tullutkaan, vaan PS2:n (131 000 -> 102 000) ja PSP:n (199 000 -> 133 000) myyntiluvut putosivat aiempien kuukausien tapaan.

Yhteensä konsoleiden myynti väheni 20 prosentin verran edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Pelien puolella laskua tuli 15 prosenttia. Kuukauden myydyin peli oli BioShock 2:n Xbox 360 -versio, jota myytiin helmikuussa 563 000 kappaletta. Toiselle sijalle ylsi New Super Mario Bros. Wii (555 600) ja kolmanneksi Xbox 360:n Call of Duty: Modern Warfare 2 (314 000).

PS3:n parhaiten menestynyt peli oli Call of Duty: Modern Warfare 2, joka sijoittui kuudenneksi (253 000). Maaliskuun listalla PS3 kuitenkin kohentanee asemiaan, koska ensi viikolla julkaistava God of War III napannee itselleen korkean listasijoituksen.

Aiheet Pelikonsolit

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Kirjoita kommentti

8 kommenttia

112.3.2010 19:32
Sipi
Vahvistamaton

Harmittaa kun Microsoft saavuttaa menestystä. Jos minun olisi pakko ostaa konsoli, olisi se joko PS3 tai Wii.

212.3.2010 20:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sipi:
Harmittaa kun Microsoft saavuttaa menestystä. Jos minun olisi pakko ostaa konsoli, olisi se joko PS3 tai Wii.
No voi että !

312.3.2010 22:20

Hyvä vaan että Microsoft menestyy. Mielestäni PS3 on taas turha, koska siinä periaatteessa maksaa turhasta. Esim. siitä Blu-Ray soittimesta.

413.3.2010 2:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sipi:
Harmittaa kun Microsoft saavuttaa menestystä. Jos minun olisi pakko ostaa konsoli, olisi se joko PS3 tai Wii.
Ei, sinun ei ole pakko ostaa konsolia. Tämä kommentti on yhtä tyhjä ja typerä kuin sinun aivopierusi. Minuakin harmittaa.

E: väsyttää...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.3.2010 @ 02:28

513.3.2010 21:37

Lainaus:
Mielestäni PS3 on taas turha, koska siinä periaatteessa maksaa turhasta. Esim. siitä Blu-Ray soittimesta.
Halvempaa on omistaa PS3 kuin X-box 360 ja erillinen Blu-ray soitin


613.3.2010 21:43

Lainaus:
Halvempaa on omistaa PS3 kuin X-box 360 ja erillinen Blu-ray soitin

Ei ole. Xbox 360 Arcade maksaa Suomessa edullisimmillaan 169 euroa ja halvin Blu-ray-soitin on 99 euroa.
http://www.jimmspc.fi/tuote/BDP2500%2F12?t=false

268 eurolla ei taida uutta PS3:a Suomesta saada.

714.3.2010 12:06

EI kukaan idiootti osta Xbox 360 Arcade ( ei kovalevyä )

Ja ei niitä enään edes myydä tai jossakin varaston pohjalla voi olla muuta mut sinne ne jää

Microsoft Xbox 360 Elite 219€ on halvin hinta jonka tiedän + jossain saa siihen pari peliä mukaan

Hinta on joka kaupassa tuo 219€

219€ + 99€ = 318€ ja PS3 maksaa 299.90€

Mut joo kummatkin ihan hyviä konsoleita


814.3.2010 19:12

Sen kummemin en halua konsolisotaa lietsoa, mutta tottahan se on että xbox 360 arcade on turha ostos.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
2 kommenttia
Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla (16.5.2012 17:33)
Nvidia julkisti eilen pidetyssä Nvidia GPU Technology Conference (GTC) -tapahtumassa GeForce Grid -pilvipelialustan. Alustan tarkoituksena on streamata AAA-pelejä laitteille ilman nykyisiä ratkaisuja ....
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
2 kommenttia
Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna (16.5.2012 13:16)
Keskustelu julkisen datan, kuten esimerkiksi verovaroin kustannettujen kartastojen, avaamisesta kansalaisten ja yrityisten avoimeen ja vapaaseen käyttöön on keskusteltu aktiivisesti. Edelläkävijänä ....
9 kommenttia
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään Android-tarjontaa, vähentämään Androidin paljon parjattua sirpaloitumista ja vähentämään erityisesti amerikkalaista mobiilioperaattoreiden sananvaltaa käyttöjärjestelmäkehityksessä.
9 kommenttia

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.